https://katebowler.com/wp-content/uploads/2019/04/TheHarrowingofHell-2.mp3
Ja tässä sitä ollaan: nyt on pyhä viikko, paastonajan viimeiset päivät. Se on aikaa, joka on täynnä tunnekuohuja ja -mataluuksia, voimakasta teologiaa ja liikuttavia jumalanpalveluksia, kuten suurtorstain jalkojen pesua, Tenebrae-juhlan pimeyttä ja lauantai-illan valvojaisia. Tai ehkä uhmaat pitkäperjantain jumalanpalvelusta nelivuotiaasi kanssa. Haluan todella joskus kertoa sinulle tarinan siitä, kun Zach meni jumalanpalvelukseen, jossa hän näki Jeesuksen näyttelijänä ristille pystytettynä. Hän oli hyvin pettynyt sadanpäämiesten käytökseen, mutta se on toista päivää varten.
Tässä paastonajan pohdinnassa haluan puhua usein huomiotta jätetystä viikon osasta ja sen sanomasta. Haluan puhua Helvetin ahdistamisesta.
Kristillisen perinteen mukaan Jeesus nousi ristiinnaulitsemisensa ja hautaamisensa jälkeen ylös ja lähti pelastustehtävään. Monet meistä lausuvat sen osana Apostolien uskontunnustusta tai Ateenan uskontunnustusta: ”Hänet ristiinnaulittiin, hän kuoli ja hänet haudattiin. Hän astui alas helvettiin.” Mutta mitä Kristus teki helvetin alueilla? Mitä asiaa hänellä oli helvettiin? Tuhansissa keskiaikaisissa maalauksissa, mosaiikeissa ja valaistuissa käsikirjoituksissa kuvataan, kuinka Jeesus johdattaa Aatamia tiukasti ranteesta, kun he, Eeva ja joukko Vanhan testamentin hahmoja nousevat pimeimmistä syvyyksistä valoon. Kristuksen jalkojen juuressa ovat vangitsemisen välineet – lukot, avaimet ja ketjut – ja demoni, joka on murskattu helvetin porteilla, jotka Kristus on puhaltanut auki.
Danten Infernossa runoilijan opas Vergilius (joka oli tuolloin ollut läsnä kuolleiden joukossa) kertoo, kuinka hän oli henkilökohtaisesti nähnyt ”mahtavan” tulevan noutamaan heprealaisia patriarkkoja, mutta suosikkini tämän episodin kirjallisesta kuvauksesta on peräisin John Langlandin 1300-luvulla ilmestyneestä keskiajan englanninkielisestä runosta Piers Plowman. Siinä Kristuksen saapuminen paholaisen valtakuntaan kuvataan äkillisenä valon räjähdyksenä paikassa, joka oli tuntenut valoa vain kerran aiemmin, kun Jeesus oli herättänyt Lasaruksen henkiin. Erilaiset paholaiset ovat tästä hyvin järkyttyneitä, mutta pääpaholainen on päättänyt kovaa; näiden syntisten sielut kuuluivat loppujen lopuksi oikeutetusti hänelle. Mutta valo on portilla:
Taas valo käski heitä avaamaan oven, ja Lucifer vastasi: ”Kuka tämä on?”. Mikä herra sinä olet?” Nopeasti valo vastasi: ”Kunnian kuningas, voiman ja päämäärien ja kaikenlaisten hyveiden herra, vallan herra. Tämän hämärän paikan herttua, avatkaa nämä portit heti, jotta Kristus, taivaan kuninkaan Poika, pääsisi sisään!”
Ja sillä henkäyksellä helvetti aukesi ja Belialin kalterit; kaikista vartijoista ja vartijoista huolimatta portit avautuivat auki. Patriarkat ja profeetat, pimeydessä oleva kansa lauloi Johanneksen laulua: ”Katso, Jumalan Karitsa! Lucifer ei voinut katsoa, hän oli niin sokeutunut valosta. Ja ne, joita Herramme rakasti, hän otti kiinni valoonsa ja sanoi Saatanalle:
”Katso, tässä on minun sieluni, joka hyvittää kaikki syntiset sielut, pelastaa ne, jotka ovat sen arvoisia”. Omani he ovat, ja minun, ja niin voin sitä paremmin vaatia heitä… Minä johdatan täältä pois sen kansan, jota rakastin ja joka uskoi minun tulooni.”
Jotkut teologit, antiikin ja nykyajan, ovat ilmaisseet epäilyksensä tästä kertomuksesta, ja jotkut jopa kieltäytyvät lausumasta riviä helvettiin laskeutumisesta uskontunnustusta lausuessaan. Minulle viesti on kuitenkin aivan liian voimakas jätettäväksi huomiotta. Se on yksinkertainen viesti: et voi mennä mihinkään sellaiseen paikkaan, jossa Jumala ei löytäisi sinua ja johtaisi sinua kotiin. Kaikilla arpeilla, jotka peittävät meidät, kaikilla haavoilla, joita olemme aiheuttaneet muille, kaikella kivulla, jota kannat, ei ole lopulta merkitystä. Kaikki likaamme puhdistetaan, viiltomme paranevat, surumme pyyhitään pois. Kukaan, joka haluaa lähteä hänen mukaansa, ei jää jälkeen.”
Mitä Jumala siunatkoon sinua iloisella pääsiäisellä. Ja jos olet yksi niistä onnekkaista, jotka on valittu roomalaiseksi sadanpäämieheksi tämän vuoden näytelmässä, pyydän jo etukäteen anteeksi lastani.