Kapinan tukahduttivat ranskalaiset aateliset ja herrasväki, joita johti Kaarle Paha Navarran Kaarle, serkku, lanko ja kuolemanvihollinen regentille, jonka valtaistuimen hän yritti anastaa. Hänen armeijansa ja talonpoikaisjoukot asettuivat vastakkain Mellon lähellä 10. kesäkuuta 1358, kun kapinajohtaja Guillaume Cale kutsuttiin Kaarlen kutsumana aseleponeuvotteluihin. Hölmösti hän meni vihollisen leiriin, jossa ranskalaiset aateliset, jotka katsoivat, etteivät ritarillisuuden konventiot ja normit koskeneet häntä, ottivat hänet kiinni; hänet kidutettiin ja mestattiin. Hänen nyt johtajaton armeijansa, jonka vahvuudeksi väitettiin 20 000 miestä vain Froissartin kertomuksessa, joka oli vahvasti romantiikan konventioiden vaikutuksen alainen, ratsastettiin alas ratsuritarien osastojen voimin. Sitä seuranneessa Mellon taistelussa ja koko Beauvais’n alueen kattavassa kauhukampanjassa ritarit, käskyläiset, sotilaat ja palkkasoturit vaelsivat maaseudulla lynkkaamalla lukemattomia talonpoikia. Maurice Dommaget toteaa, että kronikoitsijat tunsivat Jacquerien muutaman sadan aristokraattisen uhrin yksilöinä, ja he kertoivat yksityiskohtaisesti heihin kohdistuneista julmuuksista. Arviolta 20 000 nimettömänä pysyttelevää talonpoikaa sai surmansa sitä seuranneissa kostotoimissa.
Viimeiset tapahtumat tapahtuivat Meaux’ssa, jossa valloittamaton linnoitus oli täynnä ritareita ja heidän daamejaan. Kesäkuun 9. päivänä noin 800 aseistetun rahvaan joukko (ei Froissartin kertomuksen 10 000 Jacquesia) lähti Pariisista Etienne Marcelin johdolla tukemaan kansannousua. Monien talonpoikien tavoin he näyttävät katsoneen toimivansa vangitun kuninkaan nimissä. Kun Pariisista saapunut joukko ilmestyi Meaux’n edustalle, tyytymättömät kaupunkilaiset ottivat heidät vieraanvaraisesti vastaan ja antoivat heille ruokaa. Linnoitus, joka sijaitsi hieman erillään kaupungista, pysyi valloittamattomana. Châlonsissa oli kaksi kapteeniseikkailijaa, jotka palasivat ristiretkeltä Preussin pakanoita vastaan: Gaston Phebus, Foix’n komeetta, ja hänen aatelinen gasconilainen serkkunsa Captal de Buch. Heidän hyvin aseistettujen ratsumiestensa lähestyminen rohkaisi linnoituksen piiritettyjä aatelisia, ja siitä seurasi Pariisin joukkojen yleinen kukistaminen. Tämän jälkeen aateliset sytyttivät palamaan linnoitusta lähimpänä olleen esikaupungin ja vangitsivat kaupunkilaiset liekkeihin. Meaux’n pormestari ja muita kaupungin merkkihenkilöitä hirtettiin. Tämän jälkeen pidettiin tauko, minkä jälkeen aatelisten ja herrasväen johtamat joukot ryöstivät kaupungin ja kirkot ja sytyttivät Meaux’n tuleen, joka paloi kaksi viikkoa. Sen jälkeen he valtasivat maaseudun, polttivat mökkejä ja latoja ja teurastivat kaikki löytämänsä talonpojat.
Kostotoimet jatkuivat heinä- ja elokuussa. Reimsissä tapahtui verilöyly, vaikka se oli pysynyt vankkumattomasti kuninkaallisen aatteen kannalla. Senlis puolusti itseään. Hainault’n, Flanderin ja Brabantin ritarit liittyivät verilöylyyn. Regentin 10. elokuuta 1358 antaman armahdusjulistuksen jälkeen jaakkimiehiä tukeneille alueille määrättiin niin suuret sakot, että talonpoikien yleinen pako alkoi. Historiantutkija Barbara Tuchman sanoo: ”Kuten kaikki vuosisadan kapinat, se murskattiin heti, kun hallitsijat saivat hermonsa takaisin, teräksen painon, hevosmiehen etujen ja kapinallisten psykologisen alemmuuden ansiosta”.
Froissartin vinoutunutta mutta elävää kertomusta voidaan tasapainottaa regentin armahduskirjeillä, asiakirjalla, jossa kommentoidaan ankarammin aateliston reaktiota kuin talonpoikien kansannousua ja jätetään pois Froissartin kuvaamat julmuudet: ”siinä esitetään, että avomaan miehet kokoontuvat spontaanisti eri paikkakunnille pohtimaan keinoja englantilaisten vastustamiseksi ja yhtäkkiä, kuin yhteisestä sopimuksesta, kääntyvät raivokkaasti aatelisia vastaan.”
Jacquerie traumatisoi aristokratian. Vuonna 1872 Louis Raymond de Vericour huomautti Royal Historical Societylle: ”Vielä tänäkään päivänä sana ’Jacquerie’ ei yleensä herätä muuta ajatusta kuin sen, että kyseessä oli villien joukon verenhimoinen, väärintekevä ja perusteeton kapina. Aina, kun mantereella tapahtuu jonkinlaista levottomuutta, olkoon se kuinka vähäistä ja oikeutettua tahansa, vaatimattomampien luokkien keskuudessa, lukemattomat äänet korkeammissa, etuoikeutetuissa ja varakkaissa luokissa julistavat, että yhteiskuntaa uhkaa jacquerie.”