Mitä yhteistä on kaikilla ihmisillä, jotka saavuttavat todellista huippuosaamista ja jatkuvasti korkeaa suorituskykyä?
Vastaus ei ole loistavat geenit, vaikka ne ovatkin mukavia. Se on halukkuus ponnistaa yli nykyisten rajojensa päivästä toiseen huolimatta siitä epämukavuudesta, jota se aiheuttaa, välittömämmän tyydytyksen uhraamisesta ja epävarmuudesta, että heidät palkitaan ponnisteluistaan.
Ensimmäinen tapa, jolla olen nähnyt tämän, on fyysisesti, kehoni kautta. Treenaan säännöllisesti painojen kanssa. Työnnän itseni epämukavuuteen, ja olen vahvistunut huomattavasti vuosien varrella. Olen 60-vuotiaana vahvempi kuin olin 30-vuotiaana.
Mutta todellisuudessa työnnän itseni harvoin uupumukseen asti. Jos tekisin niin, todisteet viittaavat siihen, että tulisin huomattavasti vahvemmaksi kuin jo nyt olen. Avain tässä on intensiteetti, ei kesto. Jos olisin valmis ponnistelemaan kovaa, voisin tehdä vähemmän toistoja ja saada enemmän hyötyä paljon lyhyemmässä ajassa kuin panostan nyt.
Miksi en siis tee sitä? Vastaus, jota hieman nolottaa myöntää, on se, etten ole valmis kestämään enempää epämukavuutta kuin mitä jo teen. Mieli huijaa meitä luulemaan, että olemme saavuttaneet rajamme jo kauan ennen kuin olemme oikeasti saavuttaneet sen.
Ihmisillä on kaksi voimakasta alkukantaista vaistoa. Toinen on kivun välttäminen, vaisto, joka auttoi meitä selviytymään, kun olimme haavoittuvaisia saalistajille savannilla. Toinen on pyrkiä nautintoon, vaisto, joka aikoinaan sai meidät etsimään ruokaa, jota oli niukasti, ja joka edelleen auttaa meitä varmistamaan, että geenimme siirtyvät eteenpäin.
Valitettavasti kumpikaan näistä vaistoista ei kannusta meitä viivyttelemään tyydytyksen saamista pidemmän aikavälin hyödyn hyväksi. Sitä varten meidän on otettava käyttöön aivojemme kehittyneempi, harkitseva osa – prefrontaalinen aivokuori – vastustaaksemme tietoisesti primitiivisiä himoja, jotka saavat alkunsa aivojemme alemmasta osasta.
Toinen paikka, jossa olen nähnyt tämän toteutuvan, on kirjoittamiseni. Haluaisin mielelläni lopettaa työskentelyn juuri nyt ja tarkistaa sähköpostini tai käydä jääkaapissani, en vain siksi, että jompikumpi niistä tuottaisi mielihyvää, vaan myös siksi, että pääsisin eroon siitä epämukavasta haasteesta, joka liittyy siihen, että yrittäisin painia päässäni olevaa ajatusten sekamelskaa selkeiksi, puhutteleviksi lauseiksi.
Olen elämäni aikana opettanut itseni pysymään keskittyneenä tietokoneen ääressä. Mutta edes neljän vuosikymmenen jälkeen kirjailijana se ei ole koskaan helppoa. Sähköpostin pavlovilainen vetovoima on viime vuosina vain vaikeuttanut keskittymistä – ja tehnyt sen lähes mahdottomaksi monille tuntemilleni ihmisille.
Välttämätön totuus on, että halukkuus sietää epämukavuutta ja uhrata välitön mielihyvä on ainoa tapa kehittyä paremmaksi missä tahansa ja saavuttaa todellista huippuosaamista.
Tämän intuition vastaisen kyvyn vahvistamiseen on kolme avainta:
1. Minimoi houkutus, joka toimii samalla tavalla kuin talo kasinolla. Se voittaa sinut aina, jos altistat itsesi sille liian pitkään. Ajattele kakkua tai keksejä toimistojuhlissa. Jos ne istuvat edessäsi, alistut lopulta. Sama pätee saapuvaan sähköpostiin. Jos et kytke sitä välillä kokonaan pois päältä, jatkuvat piipitykset osoittautuvat väistämättä vastustamattomiksi.
2. Työnnä itsesi epämukavuuteen vain suhteellisen lyhyiksi ja tietyiksi ajanjaksoiksi. Intervalliharjoittelu rakentuu lyhyistä korkean intensiteetin harjoittelupätkistä, joiden vastapainona on lepoa ja palautumista. Se on vaikeampaa kuin aerobinen harjoittelu, mutta se on myös tehokkaampi ja vähemmän aikaa vievä tapa kohottaa kuntoa.
3. Rakenna energiarituaalit – tietyt käyttäytymismallit, joita tehdään täsmällisinä ajankohtina – vaikeimpia haasteita varten. Kokeile aloittaa päivä keskittymällä keskeytyksettä edessäsi olevaan tärkeimpään haasteeseen enintään 90 minuutin ajan ja pidä sitten todellinen uudistustauko. Epämukavuutta on paljon helpompi sietää lyhyinä annoksina.
Valitse yksi osa-alue elämässäsi ja ponnista itsesi joka päivä vain hieman kovemmalle kuin luulet olevan mahdollista. Tunnet olosi paremmaksi, ja ajan myötä tulet paremmaksi siinä, mitä ikinä teetkin.