Erskine Caldwell, noin 1938. Valokuva: Carl Van Vechten

Pukeutuneena mustiin sukkiin, joista hän oli sanonut meidän tunnistavan hänet, Erskine Caldwell soitti meille motelliin Scottsdalessa, Arizonassa. Suurikokoinen, kaksimetrinen mies, joka Pennsylvanian Wilkes-Barressa pelasi aikoinaan ammattilaisjalkapalloa, Caldwellin hiukset, jotka aiemmin toivat hänelle lempinimen ”Punainen”, ovat nyt pääosin valkoiset; hänen silmänsä ovat vangitsevan vaaleansiniset. Ajaessamme hänen espanjalaistyyliseen, yksikerroksiseen kotiinsa aavikkovuoriston juurella hän huomautti tarkasti jokaisesta liikennevalosta, mutkasta ja maamerkistä, jotta pääsisimme sinne omin päin.

Ensimmäisenä iltapäivänä tapasimme herra Caldwellia hänen punaisella matolla päällystetyssä työhuoneessaan tasan kaksi tuntia. ”Minä uskon sääntöihin”, hän julisti, ”ja te sanoitte haluavanne kaksi tuntia”. Caldwellin työhuoneen silmiinpistävin piirre on hänen suuri puinen kirjoituspöytänsä, joka on käännetty poispäin ikkunasta ja josta avautuu näkymä takapihan uima-altaalle. Pöydän alla, vain sukelluksen päässä kannettavasta kirjoituskoneesta, lepää pesuastian kokoinen puinen roskakori. Huoneen nurkassa on kuntopyörä, jonka Erskine sanoo kuuluvan hänen vaimolleen Virginialle ja joka Erskinen mukaan kuuluu hänelle. Sen yläpuolella seinällä on Hogarthin grafiikkaa, joka on ostettu Lontoosta, ”kun niitä sai vielä aika halvalla”. Vastakkaisella seinällä olevassa kirjahyllyssä on hyvin varustettu kirjasto, jossa on sanakirjoja (hän suosii ”vanhaa” Webster’s Collegiatea sen etymologioiden vuoksi) ja englannin kieltä käsitteleviä kirjoja. Emme huomanneet, että kirjahyllyssä olisi mitään hänen kirjoittamaansa.

Erskine Caldwell on yli kahdeksankymmentä miljoonaa kirjaa lukijoilleen lähes neljälläkymmenellä eri kielellä myynyt Erskine Caldwell on yksi 1900-luvun luetuimmista kirjallisista henkilöistä. Pelkästään hänen romaaniaan God’s Little Acre on myyty yli neljätoista miljoonaa kappaletta. Hänen kirjoistaan on tehty kolme elokuvaa ja kolme näytelmää; Tobacco Roadin näyttämösovitus teki amerikkalaista teatterihistoriaa, kun se pyöri Broadwaylla seitsemän ja puoli vuotta. Monipuolinen ja tuottelias kirjailija Caldwell on kirjoittanut lähes kuusikymmentä kirjaa, muun muassa romaaneja, novellikokoelmia, omaelämäkerrallisia teoksia, tulkitsevia matkakirjoja, lastenkirjoja ja valokuva-esseekirjoja (kuten hiljattain uudelleen julkaistu teos You Have Seen Their Faces), jotka on tehty yhteistyössä valokuvaaja Margaret Bourke-Whiten kanssa.

Tobacco Roadin (1932) ja God’s Little Acre (1933) lisäksi Caldwellin tunnetuimpia romaaneja ovat Journeyman (1935), Trouble in July (1940) ja Tragic Ground (1944), jotka kaikki kuvaavat köyhtynyttä, vuosisadan alkupuolen maaseutumaista etelää, joka on samalla sekä kotiseutu että joutomaata sen levottomille ja toisinaan irvokkaille asukkaille. Georgia Boy (1943), hänen nerokas novellisarjansa, joka kertoo pikkukaupunkilaisperheestä, jota kiihkomielisen isän kepposet elävöittävät, on monin tavoin hänen paras kirjansa ja kenties amerikkalainen mestariteoksensa. Caldwellin viimeisimmät kirjat ovat hänen seitsemänkymmentäviisi tarinaa käsittävän kokoelmansa Jackpotin uudelleenjulkaisu Franklin Libraryn rajoitettuna painoksena (1980) ja omaelämäkerrallinen A Year of Living, joka on parhaillaan tekeillä.

Erskine Caldwell syntyi Cowetan piirikunnassa Georgiassa joko vuonna 1902 tai 1903; tarkkaa merkintää hänen syntymästään ei ole olemassa. Hän vietti varhaisvuodet vanhempiensa kanssa taloudessa, joka muutti usein eteläisten osavaltioiden välillä. Hän kävi useaan otteeseen Erskine Collegessa, Virginian yliopistossa ja Pennsylvanian yliopistossa, mutta ei suorittanut korkeakoulututkintoa. Lyhyiden pätkätöiden ja Atlanta Journalin toimittajana toimimisen jälkeen hän muutti vuonna 1926 vanhaan maalaistaloon Mount Vernoniin, Maineen osavaltioon; siellä hän suoritti kirjallisuuden oppisopimuskoulutustaan seuraavien seitsemän vuoden ajan. Kolmetoista vuotta kestänyt avioliitto Helen Lanniganin kanssa päättyi vuonna 1938. Vuosina 1939-1942 hän oli naimisissa Margaret Bourke-Whiten kanssa ja vuosina 1942-1956 June Johnsonin kanssa. Hän on neljän lapsen isä ensimmäisestä ja kolmannesta avioliitostaan. Vuodesta 1957 lähtien hän on ollut naimisissa nykyisen vaimonsa Virginia Moffett Caldwellin kanssa, joka on taitava taiteilija ja joka on kuvittanut useita hänen kirjojaan.

Ensimmäinen haastattelusessio alkoi melko kankeasti. Caldwellin käytös oli muodollinen, kun hän vastasi kysymyksiimme varovasti, tiukalla äänellä, jota vielä hieman sävytti eteläinen aksentti. Hän puhuu hitaasti ja harkitusti, pysähtyen muotoilemaan vastauksiaan ja valitsemaan haluamansa täsmällisen sanan. Hänen kielensä on yleisesti ottaen täsmällistä kuulostamatta tarkoituksellisesti korotetulta, ja hän käyttää satunnaisesti slangisanoja, kuten ”chap” tai ”punk”, tehokkaana mausteena. Kirjoituspöytänsä takana istuessaan hän leikitteli silloin tällöin kirjoituskoneen rattaalla, kun juttelimme.

KESKUSTELIJAT

Hra Caldwell, mikä sai teidät ensin kiinnostumaan kirjailijaksi ryhtymisestä?

ERSKINE CALDWELL

Noh, alunperin en ollut kirjailija; olin kuuntelija. Noina vuosisadan alkuvuosikymmeninä lukeminen ja kirjoittaminen eivät olleet yleisiä kokemuksia. Suullinen tarinankerronta oli kaunokirjallisuuden perusta. Sitä oppi kuuntelemalla kaupassa, ginin äärellä, jäähallissa, puupihalla tai missä tahansa, missä ihmiset kokoontuivat eikä heillä ollut mitään tekemistä. Ihmiset osasivat kertoa tarinoita suullisesti niin, että he saattoivat tehdä pienimmästäkin tapahtumasta ja kaukaisimmasta ajatuksesta jotain poikkeuksellisen mielenkiintoista. Se saattoi olla vain kukko, joka lauloi tiettyyn aikaan yöstä tai aamusta. Se on salaperäinen asia. Monet etelän kirjailijat ovat varmasti oppineet tarinankerronnan taidon kuuntelemalla suullisia kertomuksia. Minä opin. Se antoi minulle tiedon siitä, että yksinkertaisimmastakin tapahtumasta voi tehdä tarinan.

INTERVIEWERS

Miten te muutatte niin yksinkertaisen tapahtuman tarinaksi?

CALDWELL

Saatte kai jonkinlaisen kuumeen, luulisin, mentaalisesti ja emotionaalisesti, joka nostaa teidät pystyyn ja vie teidät mukanaan. Sinun on pidettävä yllä tätä saamaasi energiaa kirjoittaaksesi tarinasi. Kun olet lopettanut, kaikki energiasi, intohimosi, on kulunut. Olet tyhjentynyt kaikesta.

KESKUSTELIJAT

Onko tämä intohimo jotain sellaista, joka tulee silmänräpäyksessä?

CALDWELL

Ei. Asioita, jotka tulevat silmänräpäyksessä, täytyy pitää epäilyttävänä. Jos luotat uneen, sinua huijataan. Kirjoittaessasi tarinaa sinun on seurattava järjestyksessä, mitä ajatuksesi ovat.

HAASTATTELIJAT

Mutta ajatuksesi on aloitettava jostain.

CALDWELL

No, sinulla on ajatus, josta aloittaa, muuten et istuisi kirjoituskoneen ääreen. Mikä ikinä tämä idea onkaan, se on se vankka asia, jonka pohjalta haluat työskennellä. Et voi odottaa inspiraatiota, koska sitä ei ehkä koskaan tule.

HAASTATTELIJAT

Mistä saat sen ensimmäisen idean?

CALDWELL

Näet koulubussin kulkevan tuolla ulkona ja mietit, minne se on menossa. Sitten kuvittelet koulun ja opettajan. No, kuka tämä opettaja on? Millainen hän on? Elääkö hän mielenkiintoista elämää? Sitten muistelet joitakin opettajia, joita sinulla on ollut aiemmin. Niin se jatkuu ja jatkuu.

HAASTATTELIJAT

Mainitsitte muistelevanne tuntemianne opettajia. Olisiko tämä kokemus tärkeä?

CALDWELL

Kyllä. Kokemus yhdistettynä mielikuvitukseen. Teidän on käytettävä mielikuvitustanne keksiäksenne jotain elämää parempaa, koska elämä itsessään on tylsää ja proosallista.

HAASTATTELIJA

Tämän keksimisen kautta saisitte juonenne?

CALDWELL

Ei. En ole kiinnostunut juonista. Minua kiinnostaa vain ihmisten luonnehdinta ja se, mitä he tekevät. Ymmärtääkseni voitte ostaa pamfletin nimeltä ”Kaunokirjallisuuden seitsemän perusjuonta”. Juoni soveltuu siihen mitä tehdään mysteeritarinassa, jossa kirjailija tietää jo alussa miten se päättyy. Minä en koskaan tiedä miten mikään päättyy. Tiedän aina vain ensimmäisen rivin, ensimmäisen lauseen, ensimmäisen sivun. Teos päättyy itsestään minun sanelemana. Merkit ja enteet osoittavat jollakin tavalla, että loppuratkaisu on aivan nurkan takana.

HAASTATTELIJAT

Päteekö tämä niin novelleihisi kuin romaaneihinkin?

CALDWELL

Kummatkin ovat vain sarja tapahtumia ja henkilöryhmiä, jotka kasvavat itsestään. Minä en valmista seinävaatteita. Annan ihmisten sanoa tai tehdä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

HAASTATTELIJAT

Hahmot siis hallitsevat sinua?

CALDWELL

Täysin. Nämä kaikki ovat täysin uusia ihmisiä, ja se tarkoittaa, että he ovat arvaamattomia. Katsos, aivan kuten lapsen on aloitettava lapsuudesta tullakseen mieheksi, hahmon on kehityttävä. Sinulla on jonkinlainen visio, ehkä näkemys hänen ulkonäöstään, mutta jos olet totuudenmukainen, hän kertoo sinulle mitä hänen tekonsa tulee olemaan ja miksi hän teki sen. Jos annat henkilön kasvaa näin, pikkuhiljaa, saat hahmon, joka on uskottava ja kenties mieleenpainuva lukijalle.