Toisen maailmansodan aikana polttopanosluodit löysivät uuden käyttötarkoituksen: niistä tuli yksi suosituimmista ampumatarviketyypeistä, joita käytettiin torjuntahävittäjissä. Ne eivät olleet läheskään yhtä tehokkaita pommikoneiden lävistämisessä kuin panssariluodit, mutta ne olivat paljon tehokkaampia kuin tavalliset luodit, koska ne saattoivat myös sytyttää polttoaineen, jos ne joutuivat kosketuksiin polttoainesäiliön tai -putkiston kanssa.

Sveitsissä asuva belgialainen keksijä de Wilde keksi uuden luodin vuonna 1938. Saman vuoden joulukuussa Britannian ilmaministeriö osti mallin. Koska luoti oli kuitenkin tehtävä käsityönä eikä massatuotantona, majuri C. Aubrey Dixon brittiläisestä Woolwichin kuninkaallisesta arsenaalista kehitti huomattavasti parannetun luodin, jolla oli samanlaiset sytytysominaisuudet. Britannian joukot ottivat tämän käyttöön 0,303 Incendiary B Mark VI -luotina. Turvallisuussyistä ja vihollisen hämmentämiseksi sitä kutsuttiin aluksi nimellä ”de Wilde” -ammukset, vaikka sen rakenne oli lähes täysin erilainen kuin alkuperäisen version. B Mark VI -sytytysluoti oli pakattu nitroselluloosalla, ja luodin kärkeen oli sijoitettu pieni teräspallo, joka varmisti, että kemikaali räjähti osuessaan. Aiemmista malleista poiketen B Mark VI oli pikemminkin todellinen sytytysluoti kuin merkkiaineluoti. B Mark VI -sytytysluoteja julkaistiin ensimmäisen kerran kesäkuussa 1940, ja niitä testattiin Hawker Hurricane- ja Supermarine Spitfire -lentokoneissa Dunkerquen ilmataisteluissa. Lentäjät arvostivat suuresti luodin räjähdysvoimaa ja osumahetkellä tapahtuvaa välähdystä, joka ohjasi luodin tähtäystä. Luoteja oli aluksi niukasti saatavilla, ja sen vuoksi käytettiin kuulan, AP:n, Mk IV:n sytytyspolttoaineen ja Mk VI:n sytytyspolttoaineen yhdistelmää, kunnes tuotanto kasvoi riittävälle tasolle. Vuoteen 1942 mennessä kiinteiden .303-kiväärien vakiolataus oli puoliksi ladattu AP:llä ja puoliksi sytytysluodilla.

Eräs hävittäjälentäjä, joka ammuttiin alas sytytysluodilla lentäessään Britannian taistelussa, kuvailee kokemustaan:

”Haistoin ruudinsavun hajua, kuumaa ja voimakasta, mutta se ei tällä kertaa saanut minua tuntemaan oloani kovaksi. Se oli peräisin tykinkranaateista ja sytytysluodeista, jotka olivat osuneet koneeseeni… Luodit menivät jalkojeni välistä, ja muistan nähneeni kirkkaan välähdyksen sytytysluodista, joka meni jalkani ohi bensatankkiin…Sitten pieni punainen kieli nuoli kysyvästi ulos kaasusäiliön alta jalkojeni edestä ja muuttui kuumaksi pieneksi nuotioksi ohjaamon yhteen nurkkaan.”

Yhdysvallat kopioi brittiläisen Mk VI:n luodin yksinkertaistettuna sekä .30- että .50-lentokoneidensa luoteihin. Britit ottivat sitten yksinkertaistetun mallin käyttöön Mk VII -luodiksi.