En usko, että ne sulkevat toisensa pois, mutta useimmat meistä kallistuvat intuitioon tai tosiasioihin perustuvaan päätöksentekoon. Jotkut meistä tekevät päätöksiä nopeasti, jotkut hitaammin ja jotkut päättävät olla päättämättä. Kun olen vuosien varrella käynyt monia kiivaita keskusteluja ihmisten kanssa intuitiosta tai vaistosta, olen huomannut, että se on sekä tunnepitoinen että monimutkainen alue, jossa on helppo kiintyä omaan mieltymykseensä.
Ollakseni rehellinen tässä, istun tiukasti intuition puolella, luotan itseeni ja annan vaistoni, aivojeni ja sydämeni ohjata minua – en jätä huomiotta faktoja tai kovia todisteita, mutta en myöskään luota niihin. Uskon, että se, miten teemme päätöksiä, riippuu jonkin verran persoonallisuudestamme, ehdollistumisestamme ja itsetuntomme tasosta.
Intuitio ei ole mikään ilmava keiju, salaperäinen ominaisuus, joka joillakin meistä on ja toisilla ei, vaan se on meillä kaikilla – se perustuu aiempiin kokemuksiimme, hankkimiimme tietoihin, ja silloinkin, kun emme aina ymmärrä ”vaistoamme”, sille on olemassa selitys, jos vaivautuu etsimään. Intuitio kuvataan usein niin, että se tietää asiat ennen kuin tietää ne, vaikka ei osaisikaan selittää miten.
Todellisuudessa suolistollamme on nopea yhteys aivoihin, sillä yli sata miljoonaa hermosolua puhuu suoraan aivojemme kanssa (suolistohermosto) ja vagushermo kirjaimellisesti yhdistää aivot, sydämen ja suoliston.
Käsittelemme jatkuvasti aistiärsykkeitä, vertailemme niitä alitajuisella tasolla samankaltaisiin kokemuksiimme sisäisessä tietokannassamme ja teemme johtopäätöksemme turvallisuudestamme, kyvyistämme toimia ja halumme. Tämä tiedostamaton prosessointi tapahtuu paljon nopeammin kuin tietoinen ajattelumme ja päätöksentekomme.
Kärkikysymys on, voimmeko luottaa siihen vai emme?
No, me kaikki olemme tehneet jotakin luonnostamme poikkeavaa vain huomataksemme jälkikäteen, että se oli oikein – se voi olla niinkin yksinkertaista kuin ajaminen eri tavalla kuin tavallisesti ja sen huomaaminen, että vältit pitkän jonon onnettomuuden jälkeen, se voi olla se, että soitat ystävälle, jolle et normaalisti soittaisi, vain huomataksesi, että hän todella tarvitsi jotakuta, jonka kanssa jutella – tämä on saattanut olla kehotusta, sinulla on saattanut olla fyysinen aistimus tai ”vaisto”, joka on johdattanut sinua toimintaan.
On olemassa useita teorioita siitä, miksi intuitio toimii, ja se on ehkä konkreettisempi kuin uskomme. Minusta tämä on hyödyllinen, kun selitän sitä skeptisemmille ystävilleni; Intuitio perustuu jatkuvaan tiedostamattomaan aistitiedon käsittelyyn, joka tapahtuu riippumatta siitä, onko rationaalinen mielemme keskittynyt tietoisiin tehtäviin vai ei. Kun jokin ei ole aivan oikein ympäristössämme, mikä voi olla jonkun toisen käyttäytymistä tai varsinaista ympäristöä, kuten ennen ukkosmyrskyä, aivomme tuottavat pieniä dopamiinipurkauksia, jotka puolestaan luovat fyysisen aistimuksen tai oudon tunteen, joka usein liittyy ”vaistoon”.
Usein tiedostamaton prosessointi liittyy muihin ihmisiin. Aivomme työskentelevät jatkuvasti saadaksemme tolkkua ympäröivästä maailmasta, siitä, miten toisen läsnäolo, käyttäytyminen tai toiminta vaikuttaa meihin ja tarvitseeko meidän tehdä enemmän palvellaksemme – tätä kutsutaan sosiaaliseksi prosessoinniksi. Matthew Lieberman (neurotieteen professori, UCLA) puhuu sosiaalisista supervoimista sosiaalisena kipuna ja sosiaalisena yhteytenä, jolloin sosiaalinen kipu aktivoi aivojen alueita kuten fyysinen kipu magneettikuvauksessa ja sosiaalinen yhteys on eloonjäämisellemme välttämätöntä.
Kun alamme hyödyntää sosiaalista yhteyttä, intuition ja ajatustenlukutaidon välille syntyy häivähdys – ja tässä kohtaa intuitioon luottaminen voi ehkä tuntua riskialttiimmalta, otamme epätäydellistä tietoa ja luomme tarinan. Tämä tarina on käsityksemme todellisuudesta. Katsomme ihmisten mikroilmeitä, kehonkieltä, tunnetilaa, asennetta ja yritämme ennustaa heidän reaktioitaan – ja tämä tapahtuu usein ennen kuin voimme käsitellä loogista faktatietoa. Vaistomaisesti, kun sanat ja ilmeet tai asenne ja kehonkieli eivät täsmää, tunnemme, että jokin ei ole oikein – tai meillä on ”vaisto” jostakin asiasta.
Nämä vaistot ovat yhtä lailla evolutionaarisia kuin neurologisia. Tunnesignaalien lukeminen on ikivanha ominaisuus, johon esi-isämme tukeutuivat selviytyäkseen – onko tämä henkilö ystävä vai vihollinen, olenko turvassa vai en – panokset eivät ehkä ole enää samat, mutta vaistot ovat. Tämä ei tarkoita, että vaistomme ovat aina oikeita, ne saattavat olla suunniteltu pitämään meidät turvassa, mutta ne ovat usein oman elämänkokemuksemme, ennakkoluulojemme ja uskomustemme hämärtämiä, ja tämä voi saada meidät tekemään puolueellisia oletuksia. Jos siis haluamme luottaa intuitioomme, meidän on myös ymmärrettävä ennakkoluulojamme ja mahdollisuuksien mukaan tarkistettava vaistomme rationaalisella ajattelulla ja tosiasioilla.
Vaikuttaa loogiselta, että jos intuitio tarjoillaan ensimmäisenä, sen käyttämisestä on jotain evolutiivista hyötyä. Yksi suosikkikirjoistani on Malcom Gladwellin Blink. Siinä hän väittää, että kykymme tehdä hyviä päätöksiä ei johdu siitä, että meillä on kaikki tieto, looginen käsittely ja analyysi. Kykyämme tehdä hyviä ja nopeita päätöksiä ohjaa itse asiassa adaptiivinen alitajuntamme, jota hän kutsuu aivojemme sisäiseksi supertietokoneeksi. Tämä saa meidät ryhtymään nopeisiin vaistomaisiin toimiin silloin, kun se on tarpeen – kuten välittömän vaaran uhatessa, ja se mahdollistaa myös jatkuvan sosiaalisen prosessoinnin.
Epäilemättä intuitio voi myös johtaa harhaan, jos et ole tietoinen omista sisäisistä ennakkoluuloistasi tai jos luotat siihen poissulkien faktatodisteet.
Jokaista tutkimusta kohden, joka tukee vaistoosi luottamista, on yksi, joka kehottaa olemaan luottamatta. Argumentti sitä vastaan perustuu pitkälti tiedostamattomiin ennakkoluuloihin, ja se on pätevä argumentti. Aivojemme tarve löytää kuvioita, joihin tarinat sopivat, tarkoittaa sitä, että keksimme puuttuvat tiedonpätkät sopimaan kuvioihin, jotka osaamme jo juosta. Mitä monimutkaisempi ja epätäydellisempi tilanne on, sitä epäluotettavampi vaisto saattaa olla, mutta suurin osa päätöksistä, joita teemme, ei kuitenkaan ole monimutkaisia tai elämää muuttavia, monet niistä eivät edes muuta päivää, joten vaikuttaako enemmän tietoa todella asiaan?
Riskin uhalla, että kuulostan kyyniseltä tai salaliittolaiselta, faktoja, tutkimusta ja päättelyä kehitetään mahdollisesti auttamaan meitä sosiaalisessa toiminnassa, viestinnässä ja vaikuttamisessa. Tämä jättää meidät myös alttiiksi kognitiivisille ennakkoluuloille, mahdollisesti haluttomiksi muuttamaan näkemyksiämme tai uskomuksiamme ja vähemmän joustaviksi, kun on kyse toimintaan ryhtymisestä.
Vakavasti puhuen tasapaino on kuitenkin vastaus – vaikka kallistun intuition puoleen, myönnän, että joissakin olosuhteissa intuitio riittää, ja toisissa tilanteissa minun on myös tehtävä asianmukainen huolellinen selvitys, oltava tietoinen tosiasioista ja tehtävä sitten päätös.
Jos otatte yhden asian tästä artikkelista, opetelkaa luottamaan itseenne, riippumatta siitä, tarvitsetteko faktoja vai toimitteko intuitiivisesti, pidättäytykää analyysihalvauksesta, jonka on saanut aikaan se, että ette luota itseenne, että teette oikean asian. Mitä enemmän toimit, sitä enemmän todisteita sinulla on siitä, että voit luottaa itseesi, oli lopputulos mikä tahansa. (Oikea tai väärä päätös – olet yhä täällä, etkö olekin?)