Tämän sivun on adoptoinut:
Mark F Rabideau
joka toivottaa sinut tervetulleeksi mukaan.

Adoptioi sivu tänään

Itä-Preussin (Ostpreussen) Saksan keisarikunnan sukututkimus Wiki-aiheet
Aloittaminen
Syntypaikkakunnan löytäminen Saksalaisten arkistojen apuvälineiden löytäminen Tutkiminen Strategies Record Finder
Major East Preussia (Ostpreussen) Record Types
Church Arkistot Siviilirekisteri
Arkistojen lukeminen
Saksankielinen sanaluettelo Latina Sanaluettelo Ranskan sanaluettelo	Käsinkirjoitus Kielet Pyhäpäivät Skriptin opetusohjelma
Lisäksi Itä-Preussi (Ostpreussen) Rekisterityypit
Kansioluettelot Sotilaallinen Records Periodicals	Onlne Genealogy Records Town Genealogies
East Preussia (Ostpreussen) Tausta
Gazettakirjat Historia Kieli ja käsiala	Kartat Web-sivustot
Etnisyys
Mennoniitit
Paikallinen Tutkimusresurssit
arkistot &kirjastot seurat perhehistoriakeskus
Saksan arkistotyypit
Hautausmaat Kirkonkirjat Sivistysrekisterit Tuomioistuin Maahanmuutto ja siirtolaisuus Geenitutkimus Siirtolaiset Juutalaisten arkistot Paikalliset arkistot	Manumisaatio Kansalaistaminen &Kansalaisuus Aikakauslehdet Neuvoskirjat Neuvoskirjat Ammattikunnat Online… Records Town Genealogies Probate Records Religious Records School Records
Germany Tausta
Biografia Kirkkohakemistot Kirkkohistoria Viimeiset saksalaiset alueet Funerary Tavat Kulttuurialueet	Käsikirjoitus Historiallinen maantiede Jurisdiktatuurit Kirjeet Kirjoitusopas Henkilönimet Aatelisto Websivut
Adopt-a-wikisivu

Kattavamman ymmärryksen saamiseksi Saksan historiasta tutustu artikkeliin Saksan historia.
Itä-Preussi (Itä-Preußen), entinen Preussin maakunta ja 2. & 3. Saksan keisarikunnan (2. und 3. Deutsches Reichs), sijaitsi äärimmäisessä Koillis-Saksassa (oli olemassa ennen vuotta 1945; se lakkautettiin vuonna 1945).

Historiallisesti Itä-Preussi oli historiallisen Preussin kehityksen keskiössä. Tätä aluetta asuttivat 1500-luvulle asti balttilaisen (preussilaisen ja liettualaisen) etnisen taustan omaavat pakanalliset heimot.

1300-luvulla teutonisen ritarikunnan ritarit asettuivat alueelle käännyttääkseen preussilaiset kristinuskoon. Teutoniritarit valloittivat alueet borusseilta eli preussilaisilta (liettualaisille sukua oleva kansa), syrjäyttivät alkuperäisväestön ja turvasivat alueen ritarikuntansa läänitykseksi.

Viidennellätoista vuosisadalla teutoniritarikunnan alueet siirtyivät Puolan kuninkaan haltuun ritarikunnan kanssa käymiensä sotien jälkeen, ja ne nimettiin uudelleen Kuninkaalliseksi Preussiksi. Teutoninen ritarikunta piti Preussin itäosat Puolan vasallimaina. Vuonna 1466 Thornin rauhassa (puolaksi Toruń) ritarit luovuttivat Pomerelian ja Ermlandin Puolalle ja hyväksyivät Puolan suvereniteetin muuhun alueeseensa.

Vuonna 1525 Brandenburgin suurmestari Albert otti teutonisen ritarikunnan maallistettuaan itselleen arvonimen ”Preussin herttua” ja jäi Puolan suvereniteetin alaiseksi. Herttuakunnan peri vuonna 1618 Brandenburgin kruununvalitsija. Fredrik Vilhelm, suuri valitsija, joka sai herttuakunnan täyden suvereniteetin Olivan rauhassa (1660). Vuonna 1701 Fredrik III kruunautti itsensä Königsbergissä (ven. Kaliningrad) ”Preussin kuninkaaksi” nimellä Fredrik I.

Itä-Preussi, kuten alkuperäistä Preussia alettiin kutsua, jakoi historiansa Preussin kuningaskunnan kanssa vuodesta 1701 vuoteen 1945. Se pysyi preussilaisen maanomistus- ja sotilasaristokratian – junkkereiden – linnakkeena, joiden valtavat kartanot veivät suuren osan maakunnasta.

Kuningas Friedrich II liitti vuonna 1772 Länsi-Preussin (Westpreußen), ilman Danzigin aluetta, Puolan kuningaskunnalta ja yhdisti sen Preussin herttuakuntaan (antaen alueelle nimen Itä-Preussi). Vuonna 1793 kuningas Friedrich Wilhelm II liitti Danzigia ja Thornia ympäröivät alueet. Vuosina 1793 ja 1795 siihen liitettiin laajempia alueita Puolasta, jotka järjestettiin Etelä-Preussin (Südpreußen) ja Uuden Itä-Preussin (Neu-Ostpreußen) provinsseiksi.

Itä-Preussin alue oli harvaan asuttu, ja sen eteläiset alueet olivat saksalaisten ja puolalaisten asuttamia. Itämeritaustaiset preussilaiset saksalaistettiin suurelta osin ennen 1600-lukua. Suurin osa Itä-Preussin asukkaista oli luterilaisia (evankelisia).

Puolan jakojen aikana (1772 & 1793) Preussin kuningas liitti itselleen myös Puolan kuningaskunnan pohjois- ja länsiosat, joita kutsuttiin Kuninkaalliseksi Preussiksi (uudelleennimeltään: Länsi-Preussi) ja Suur-Puolaksi (uudelleennimeltään: Posenin maakunta). Preussin ruhtinaista tuli yhä vaikutusvaltaisempia, ja 1600- ja 1700-luvuilla; heidän valtansa laajeni koskemaan myös Brandenburgia, Pommeria ja Sleesiaa.

Vuonna 1815 otettiin käyttöön Preussin monarkian uusi hallinnollinen jako. Historiallisen Herttuaali-Preussin läntisin osa (Marienwerderin/Kwidzynin kanssa) liitettiin Länsi-Preussiin, joka puolestaan menetti Ermlandin (puolaksi Warmia) alueen Itä-Preussille. Ermland pysyi katolisena erillisalueena tässä yleisesti protestanttisessa maakunnassa. Vuosina 1824-1878 Itä-Preussi yhdistettiin Länsi-Preussin kanssa Preussin maakunnaksi, minkä jälkeen ne muodostivat jälleen erilliset maakunnat. Itä-Preussista tuli muun Preussin kuningaskunnan ohella osa Saksan keisarikuntaa Saksan yhdistyessä vuonna 1871. 1800-luvun loppuun mennessä suurin osa Itä-Preussin asukkaista puhui saksaa. Huomattava puolankielinen vähemmistö (masurian murretta) asui eteläisimmissä piireissä, ja koillisosissa asui osittain liettualaisia.

Vuosina 1919-1939 Itä-Preussin erotti muusta Saksasta Puolan käytävä ja Danzigin vapaakaupunki (puolaksi Gdańsk). Pääkaupunki oli Königsberg. Itä-Preussi rajoittui etelässä ja idässä Puolaan ja Liettuaan ja ulottui pohjoisessa ja koillisessa Memeliin ja Itämereen. Samaan aikaan Memelin pohjoisin alue (liettuaksi Klaipeda) liitettiin vastaperustettuun itsenäiseen Liettuaan. Itä-Preussin eteläisin osa yhdessä Soldaun kaupungin (puolaksi Dzialdowo) kanssa tuli osaksi Puolaa. Itä-Preussia puolestaan laajeni entisen Länsi-Preussin läänin itäisillä alueilla, jotka pysyivät saksalaisina vuoden 1920 jälkeen vuoteen 1945 asti. Vuonna 1939 Itä-Preussissa oli 2,49 miljoonaa asukasta, joista 85 % oli etnisiä saksalaisia.

Vuonna 1945, toisen maailmansodan lopussa, neuvostojoukot valtasivat Itä-Preussin, ja noin 600 000 sen siviiliasukasta kuoli. Suuri osa alueesta poltettiin RAF:n toimesta vuonna 1944, ja lopulta Neuvostoliiton puna-armeija valtasi sen vuoden 1945 alussa.

Potsdamin konferenssissa (1945) Itä-Preussi jaettiin kahdella maansiirrolla ja sallimalla etnisten saksalaisten karkottaminen. Liittoutuneet luovuttivat suuren osan alueesta Neuvostoliitolle, koska Stalin (Neuvostoliiton diktaattori) halusi ympärivuotisen jäättömän sataman ja maita jäättömällä merellä. Königsbergin kaupunki nimettiin uudelleen Kaliningradiksi Mihail Kalininin mukaan. Puolan ja Neuvostoliiton hallitukset karkottivat 99 prosenttia jäljelle jääneestä saksalaisväestöstä, ne jotka eivät olleet lähteneet sodan loppuun mennessä, vuoden 1945 ja 1950-luvun välisenä aikana. Alueen pommitetut jäänteet asutettiin uudelleen eri puolilta Neuvostoliittoa pakkosiirretyillä ihmisillä. Itä-Preussin maa- ja väestösiirrot tehtiin lopullisesti pysyviksi Länsi-Saksan ja Puolan sekä Neuvostoliiton välisillä sopimuksilla, jotka allekirjoitettiin ja ratifioitiin vuosina 1970-1972.

Itä-Preussin pohjoisosa luovutettiin Potsdamissa Neuvostoliitolle; siihen kuuluvat Königsbergin (venäjäksi: Kaliningrad), Tilsitin (venäjäksi: Sovetsk), Insterburgin (venäjäksi: Tshernjahovsk), Gumbinnenin (venäjäksi: Gusjevin) ja Pilaun (venäjäksi: Balttiljskin) kaupungit. Loput Itä-Preussista liitettiin Puolaan nimellä Olsztyn

.