Intian intressit ja voimavarat ulottuvat huomattavasti Manner-Intian ulkopuolelle. Tämä essee on osa sarjaa, jossa tarkastellaan Intian geopoliittisia ulottuvuuksia, taloussuhteita, ylikansallisia verkostoja ja muita näkökohtia Intian yhteyksistä Lähi-itään (Länsi-Aasiaan) – alueeseen, jolla on elintärkeä rooli Intian taloudelle ja tulevaisuudelle. Lisää …
Toukokuussa Narendra Modin Bhaaratiya Janata -puolue (BJP) voitti Intian vaalit ja toisen kauden hallituksessa. Mitä vaikutuksia tällä voitolla on Intian ulkopolitiikkaan, erityisesti Lähi-idässä? Tämän kysymyksen käsittelemiseksi on hyödyllistä tarkastella Intian strategiaa alueella ja sen tärkeimpiä suhteita. Tällöin käy selväksi, että Modi on jatkanut ja tehostanut aiempien hallitusten aikana aloitettuja toimia. On myös selvää, että politiikkaansa harjoittaessaan Modin hallinto on hyötynyt Lähi-idän kansainvälisen politiikan tämänhetkisestä tilanteesta.
Modea on alettu pitää aktiivisempana toimijana Lähi-idässä, mikä on vastoin odotuksia, joita häneen kohdistui hänen valintansa jälkeen vuonna 2014. Silloin oletettiin, että hän keskittyisi pikemminkin sisäisiin asioihin kuin ulkopolitiikkaan. Oletettiin myös, että hänen ulkopolitiikkansa, sikäli kuin hänellä sellaista oli, vastaisi aiempien BJP:n ja maallistuneemman kongressipuolueen politiikkaa. Se keskittyisi sovinnollisuuteen Yhdysvaltojen kanssa ja tavoittelisi samalla ulkomaisia investointeja Kiinan, Japanin, Singaporen ja Australian kaltaisista maista osana ”Look East” -politiikkaansa.
Intia ja Lähi-itä ennen Modia
Indian Look East -politiikka alkoi kylmän sodan päättymisen jälkeen. Neuvostoliiton hajoaminen poisti sen Intian keskeisenä globaalina kumppanina ja pakotti Delhin tekemään yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa, joka oli nyt hallitseva valta. Intian valtiojohtoinen kehitysmalli joutui myös alttiiksi markkinoiden ja globalisaation vaatimuksille, jotka olivat nyt talouden pääasiallinen järjestämismuoto.
Intian tarve kehittyä taloudellisesti teki Lähi-idästä yhä tärkeämmän sekä polttoainetuonnin että intialaisen työvoiman ja rahalähetysten lähteenä. Saudi-Arabia, Iran ja Qatar ovat kaikki olleet elintärkeitä hiilivetyjen toimittajia. 1970-luvun puolivälin öljybuumin jälkeen Persianlahden arabivaltioissa (Saudi-Arabia, Kuwait, Qatar, Bahrain, Oman ja Arabiemiirikunnat) asuvien ja työskentelevien intialaisten määrä on kasvanut nopeasti. Suurin osa on kotoisin eteläisistä osavaltioista, kuten Andhra Pradeshista, Tamil Nadusta ja Keralasta, ja vaikka osa heistä on työllistynyt valkokaulustehtäviin, suurin osa (70 %) työskentelee matalapalkkaisilla ja vähän ammattitaitoa vaativilla aloilla, kuten rakennusalalla.
Vastatakseen kasvavaan intialaiseen diasporaan hallitus perusti merentakaisten maiden intialaisista asioista vastaavan ministeriön vuonna 2004. Pelkästään Persianlahden arabivaltioissa intialaisten määrän arvioitiin olevan noin 5,7 miljoonaa vuonna 2012 ja nousevan 8,5 miljoonaan vuoteen 2018 mennessä. Monet sinne sijoittautuneista intialaisista olivat tärkeitä rahoittajia maan taloudelle, ja heidän osuutensa oli merkittävä osa sen maailmanlaajuisista rahalähetyksistä, jotka nousivat 64 miljardista dollarista 79 miljardiin dollariin vuosina 2012-18.
Ajan myötä Intian poliittiset ja liike-elämän johtajat ymmärsivät, että Saudi-Arabian ja Qatarin kaltaiset maat voivat tarjota muutakin kuin öljyä ja kaasua; niiden ja Arabiemiraattien keräämä vauraus teki niistä myös potentiaalisia ulkomaisten investointien lähteitä. Tällainen kiinnostus saattoi osaltaan vaikuttaa siihen, että Manmohan Singhin silloinen hallitus oli suhteellisen hiljaa vuoden 2011 arabikapinoista ja vastusti kaikenlaista ulkomaista väliintuloa. YK:n turvallisuusneuvoston väliaikaisena jäsenenä Intia pidättäytyi äänestämästä, kun Libyan ylle asetettiin lentokieltoalue, jonka se katsoi kohdistuvan Gaddafin hallintoa vastaan. Intian kaksimielisyys oli ilmeistä myös Syyrian suhteen. Syyrian kansannousun muuttuessa sodaksi Singhin hallitus jatkoi tasapainon etsimistä: se äänesti pakotteiden puolesta mutta vastusti myös kaikkia pyrkimyksiä hallinnon vaihtamiseen.
Modi ja Look West -politiikka
Intian Lähi-idän politiikan pääpiirteittäiset muuttujat olivat pitkälti paikoillaan, kun Modi valittiin vuonna 2014. Sen sijaan, että uusi hallitus olisi lähtenyt eri tielle, se noudatti samaa linjaa, mutta tehosti Look West -politiikkana tunnetuksi tulevaa politiikkaa keskittymällä kolmeen pääakseliin: Persianlahden arabimaihin, Israeliin ja Iraniin.
Kuten edellä todettiin, Intian suhteet Persianlahden arabimaihin olivat muuttuneet ja laajentuneet jo 1970-luvulta lähtien. Sen sijaan Intian suhteet Israeliin ja Iraniin ovat uudempia, ja ne ovat syntyneet pitkälti 1990-luvulta lähtien.
Israelin kohdalla Intian suhteet olivat historiallisesti olleet viileät. Kylmän sodan aikana Intia oli julkisesti tukenut arabivaltioita ja Palestiinan kansallismielistä taistelua. Sisäpoliittiset näkökohdat olivat tässä tärkeitä. Niihin kuului arabivaltioiden tuki – tai ainakin kritiikin puuttuminen – niiden muslimienemmistöisen Jammun ja Kašmirin hallinnoinnille ja ponnisteluille sen merkittävän muslimivähemmistön rauhoittamiseksi.
Ajan mittaan nämä molemmat näkökohdat menettivät merkityksensä. Kasvava arabien ja Israelin välinen vuoropuhelu 1990-luvulla sekä Israelin ja palestiinalaisten välinen Oslon rauhanprosessi vähensivät kyseisen konfliktin keskeistä merkitystä alueella ja Intian muslimien keskuudessa. Lisäksi Intia joutui kamppailemaan yhä kriittisempien päätöslauselmien kanssa, jotka islamilaisen yhteistyön järjestö (OIC), johon kuului useita muslimiarabivaltioita, antoi Intian Jammun ja Kašmirin hallintaa vastaan.
Israel sen sijaan osoitti suurempaa myötätuntoa Intiaa kohtaan Kašmirissa. Kun Yhdysvallat uhkasi aseidenvientikiellolla Kargilin kriisin vuoksi vuonna 1999, Israel astui esiin ja siitä tuli Intian keskeinen tavarantoimittaja: vuosina 2000-2015 Israelin ja Intian välisen asekaupan arvo oli yli 2,2 miljardia dollaria.
Israel osoitti vetovoimaa myös asekaupan ulkopuolella. Yhtenä Lähi-idän huipputeknisimmistä ja kehittyneimmistä talouksista se tarjosi potentiaalisesti enemmän lisäarvoa tuottavaa kauppaa ja investointeja. Heinäkuussa 2017 Modista tuli ensimmäinen Intian pääministeri, joka matkusti Israeliin. Vierailun aikana Modi ja Israelin pääministeri Nenjamin Netanjahu allekirjoittivat sopimuksia kansainvälisestä kehitysyhteistyöstä, maataloudesta ja avaruusyhteistyöstä. Vierailu vähensi kiistatta palestiinalaisten asemaa ja vaikutusvaltaa Intian ulkopolitiikassa, mitä lisäsi loppuvuodesta 2018 tapahtunut Persianlahden arabivaltioiden kasvava lähentyminen, joka näkyi israelilaisten johtajien isännöimisenä Omanissa ja Arabiemiirikunnissa.
Kuten Israeliin, Intian suhteet Iraniin sisältävät sekä kansallisen turvallisuuden että taloudellisen ulottuvuuden. Intian poliittiset päättäjät näkevät suhteet Iraniin paitsi keskeisenä energiantoimittajana myös keinona edistää Intian turvallisuuden parantamista Keski- ja Etelä-Aasiassa hillitsemällä Intian tärkeintä kilpailijaa Pakistania ja tarjoamalla samalla vastapainoa Kiinan kasvavalle alueelliselle läsnäololle. Sekä Iranin että Intian kannalta tie Pakistanin rajoittamiseen kulkee Afganistanin kautta, josta on tullut tukikohta taistelijaryhmille, joiden uhat ylittävät maan rajat.
Intia ja Iran sopivat ensimmäisen kerran vuonna 2003 yhteistyöstä Keski-Aasian kautta kulkevien kauppa- ja liikenneyhteyksien kehittämiseksi ja niiden kanavoimiseksi Iranin Intian valtamerellä sijaitsevaan Chabaharin satamaan. Kesti kuitenkin vielä vuosikymmenen, ennen kuin osapuolet pääsivät sopimukseen Afganistanin kanssa vuonna 2016.
Chabaharin sataman ja siihen liittyvän infrastruktuurin kehittäminen hyödyttää Intiaa pääasiassa kahdella tavalla. Yksi on se, että se helpottaa öljyn tuontia Iranista. Toinen on se, että se voi tasapainottaa Kiinan kauppa- ja kehityshankkeita Keski-Aasiassa ja Lähi-idässä, jotka liittyvät sen Belt and Road -aloitteeseen (BRI). Tarkemmin sanottuna Chabahar tarjoaa vaihtoehdon Kiinan omille pyrkimyksille laajentaa vaikutusvaltaansa alueella, muun muassa omilla pyrkimyksillään parantaa Gwadarin satamaa Pakistanin puolella rajaa.
Possible Constraints Associated with the ”Look West” Policy
Huolimatta siitä, että Modi pyrkii vaalimaan suhteita Persianlahden arabimaihin, Israeliin ja Iraniin, kumpaankin liittyy potentiaalisia haasteita ja riskejä.
Ensiksikin, Israelin parantunut asema arabimaailmassa ei välttämättä kestä. Uusi intifada tai laajemman arabiyleisön palestiinalaisille antaman tuen elpyminen voisi painostaa Persianlahden hallintoja peruuttamaan nykyisen lähentymisensä Israelin kanssa. Jos näin tapahtuisi, myös Intia voisi joutua alttiiksi asemalleen, kun otetaan huomioon sen oma kasvava läheisyys Israeliin.
Toiseksi, Intian sitoutuminen Iranin kanssa Chabahariin ei todennäköisesti poista Pakistanin ja Kiinan vaihtoehtoa. Yksi syy on Intian Keski-Aasiassa ja Lähi-idässä toteuttamien toimien vaatimattomampi mittakaava, erityisesti verrattuna Kiinan Belt and Road -hankkeeseen. Joidenkin nykyisten arvioiden mukaan Kiina on jo käyttänyt noin 68 miljardia dollaria pelkästään Kiinan ja Pakistanin talouskäytävään (CPEC) ja noin 200 miljardia dollaria kaikkiin muihin hankkeisiin tähän mennessä. Toisaalta Intian tavoitteet saattavat käydä tarpeettomiksi, varsinkin jos Iran ja Pakistan pystyvät voittamaan keskinäiset erimielisyytensä ja tekemään yhteistyötä ja yhdistämään satamansa toisiinsa, kuten ne ovat vaatineet. Lisäksi muut voimat, kuten Yhdysvallat, voivat suistaa Intian pyrkimykset raiteiltaan. Intian ja Iranin välinen Chabaharia koskeva sopimus on nimittäin viivästynyt toistuvasti osittain Yhdysvaltojen Iraniin kohdistamien pakotteiden vuoksi. Monilla näistä pakotteista pyrittiin heikentämään Iranin ydinohjelmaa, joka näytti kääntyvän laskuun vuonna 2015, kun P5+1 (eli YK:n turvallisuusneuvoston viisi pysyvää jäsentä ja Saksa) allekirjoitti yhteisen kattavan toimintasuunnitelman (Joint Comprehensive Plan of Action, JCPOA).
Intia suhtautui myönteisesti JCPOA-sopimukseen ja toivoi, että sopimus tasoittaisi tietä lisääntyvälle kaupalle ja yhteistyölle Iranin kanssa. Toukokuussa 2018 Yhdysvallat kuitenkin vetäytyi yksipuolisesti JCPOA:sta ja asetti uudelleen pakotteita. Intia, joka on yksi Iranin suurimmista öljynostajista, vapautettiin aluksi pakotteista, mutta sen poikkeuslupa päättyi toukokuussa 2019. Sen jälkeen Persianlahden tilanne on muuttunut epävakaammaksi: pyrkiessään painostamaan muita JCPOA-sopimuksen allekirjoittajia Iranin väitetään olleen useisiin tankkereihin kohdistuneiden iskujen takana, ja se pidätti Ison-Britannian lipun alla purjehtivan aluksen ja sen pääosin intialaisen miehistön 19. heinäkuuta.
Keskeiseen tilanteeseen joutunut Intia sai lopulta konsuliyhteyden kansalaisilleen. Välikohtaus paljasti kuitenkin Intian kolmannen haasteen Lähi-idässä: sen kansalaisten ja taloudellisten etujen haavoittuvuuden. Viime kuukausina se on sittemmin lähettänyt kaksi sota-alusta ja valvontalentokoneita Persianlahdelle suojelemaan siellä olevaa laivaliikennettään ja samalla tehnyt selväksi, ettei se liity sinne muodostettavaan Yhdysvaltain johtamaan liittoutumaan. Intian päätös saattaa heijastaa myös sen omia jännitteitä Yhdysvaltojen kanssa, erityisesti niiden välisen kasvavan kauppasodan yhteydessä.
Neljänneksi, kuten Yhdysvaltojen ja Iranin välinen kiista osoittaa, Intia on altis alueellisille konflikteille, joihin sillä ei ole juurikaan vaikutusvaltaa. Näistä ehkä merkittävin on Saudi-Arabian ja Iranin kilpailu ja Saudi-Arabian ja Arabiemiraattien Qatarin boikotti. Molemmissa tapauksissa keskeistä on kamppailu vaikutusvallasta alueella; Saudi-Arabia ja Arabiemiirikunnat suhtautuvat Iraniin ja Qatariin epäluuloisesti myös siksi, että ne tukevat islamistiryhmiä. Vastaavasti Israel epäilee Irania Hamasin ja Hizbollahin sponsoroinnista sitä vastaan.
Kun Qatarin kriisin viimeisin ilmenemismuoto tapahtui vuoden 2017 puolivälissä, Intiaa painostettiin ottamaan kantaa. Sen sijaan se vastusti ja omaksui puolueettomuuden keinona ylläpitää taloussuhteita molempiin osapuoliin. Samalla jotkut pelkäsivät sen kansalaisiin kohdistuvia mahdollisia kostotoimia, joita ei onneksi koskaan tullut.
Katse tulevaisuuteen
Epäsuotuisan lopputuloksen puuttuminen Qatarin kriisistä heijastelee luultavasti Intian laajempia kokemuksia Lähi-idästä Intian peräkkäisten hallitusten aikana ja Modin tähänastista Look West -politiikkaa. Poliittisesti Delhi on pitänyt päänsä matalana, olipa kyse arabikapinoista tai Iranin ydinohjelmasta ja JCPOA:sta, vaikka se on pyrkinyt laajentamaan ja maksimoimaan taloudellisia mahdollisuuksia.
Toistaiseksi Intian Look West -politiikka näyttää toimivan. Mutta kuinka kauan vielä, ei ole varmaa. Intian nykyistä lähestymistapaa on auttanut se laajempi rakenteellinen konteksti, jossa alue on. Kun Intian jalanjälki Lähi-idässä oli kevyempi kylmän sodan aikana ja 1990-luvulla, jolloin Yhdysvallat oli alueen suurvalta, tilanne on nykyään monimutkaisempi. Vaikka Yhdysvaltojen vaikutusvalta ei ole poissa, se on suhteellisesti vaatimattomampi ja kilpailee muiden ulkopuolisten voimien, kuten Kiinan ja Venäjän, kanssa, joista jälkimmäinen on puuttunut Syyrian sisällissotaan.
Lähi-idästä on tullut moninapaisempi, ja valta on hajaantunut monille erilaisille alueellisille ja alueen ulkopuolisille toimijoille. Tässä sekoituksessa Intia on noudattanut lähestymistapaa, joka tasapainottaa eri osapuolia ja niiden kilpailua. Mutta kun valta lakkaa olemasta hajanaista ja alkaa keskittyä, tällaisen toiminnan mahdollisuudet voivat alkaa kaventua ja nykyinen tilaisuusikkuna voi hyvinkin sulkeutua.