Käsitteellä dematerialisaatio viitataan yhteiskuntiemme tuotanto- ja kulutustarpeiden tyydyttämiseen käytettävien materiaalien määrän vähenemiseen (itse asiassa valtavaan vähenemiseen). Dematerialisaatio on panoslähtöinen strategia, jolla, toisin kuin perinteisillä ”end-of-pipe” -toimenpiteillä, pyritään puuttumaan ympäristöongelmiin niiden lähteellä. Dematerialisoinnin käsitteen mukaan nykyiset ympäristöongelmat (kuten ilmastonmuutos ja biologisen monimuotoisuuden köyhtyminen) liittyvät läheisesti tavaroiden ja palveluiden tuotannossa käytettävien materiaalien ja energian määrään: jos tuotantopanokset vähenevät, myös kokonaisympäristövaikutukset vähenevät. Dematerialisaatiota puoltavat argumentit viittaavat siten siihen, miten (paljon) yhteiskunnallisen aineenvaihduntamme on pienennyttävä.
Dematerialisaatio on myös tarkoitettu vastaukseksi siihen, että uusiutumattomien luonnonvarojen saatavuus on loppumassa ja että joidenkin tärkeiden uusiutuvien luonnonvarojen, kuten kalojen ja puutavaran, kulutusnopeus on korkeampi kuin niiden lisääntymisnopeus.
Dematerialisaatiota käytetään usein suhteessa termiin decoupling (irrottaminen tuotannosta/kulutuksesta), ja se sekoitetaan siihen. Resurssien irrottamisella tarkoitetaan resurssien käyttöasteen vähentämistä bruttokansantuotteena mitattua taloudellisen toiminnan yksikköä kohti. Decoupling viittaa yleensä talouteen ja sen toimintaan, kun taas dematerialisaatio ottaa vertailukohtana maapallon kapasiteetin ja sen rajoitukset. Yleisesti voidaan erottaa toisistaan suhteellinen ja absoluuttinen irtikytkentä. Suhteellinen irtikytkentä saavutetaan, kun resurssien käyttö kasvaa vähemmän kuin BKT. Absoluuttinen irtikytkentä tarkoittaa, että talous kasvaa, mutta luonnonvarojen käyttö pysyy vähintään vakaana tai vähenee. Dematerialisaatio, sellaisena kuin se on tässä määritelty, näkyisi absoluuttisena irtikytkentänä eli materiaalien ja hiilen käytön absoluuttisena vähenemisenä, mutta ilman minkäänlaista suhdetta BKT:hen.
Jotkut kansakunnat väittävät onnistuneensa absoluuttisessa irtikytkennässä taloudessaan (eli resurssien käytön vakiinnuttamisessa kasvavasta BKT:stä huolimatta) resurssitehokkuusohjelmiensa ansiosta. Todellisuudessa materiaalien ja hiilen kulutus kasvaa näissä maissa. Varsinainen resurssien kulutus tapahtuu vain maissa, joista ne tuovat yhä enemmän materiaalihyödykkeitä. Tämä herättää kysymyksen ympäristöoikeudenmukaisuudesta. Alueiden välisestä fyysisestä kauppatasapainosta voidaan todeta, että Eurooppa on suurin siirtäjä, kun taas Australia ja Latinalainen Amerikka ovat suurimpia ympäristötaakan ottajia. Juuri tämä siirtymä on luonut vaikutelman absoluuttisesta irtikytkennästä Euroopassa.
Useimmissa maissa on kuitenkin havaittavissa suhteellinen irtikytkentä, mikä tarkoittaa, että materiaalien kulutus kasvaa edelleen, mutta hitaammin kuin taloudellinen tuotanto.
Tapahtuipa sitten suhteellinen tai absoluuttinen irtikytkentä: teknologiset ja markkinapohjaiset ratkaisut ovat vielä kaukana siitä, etteivät ne riitä vastaamaan edessä olevan haasteen mittakaavaan, jos väkiluku ja tulotaso kasvavat edelleen. Siksi sopivampi mekanismi absoluuttiseen dematerialisaatioon ovat hiili- ja resurssikattoja, kuten esimerkiksi cap and trade -sopimuksissa visioidaan, jotka vähentävät ”vuotojen” ja reboundien mahdollisuutta (Resource Cap Coalition, 2012). Kattosopimusten tavoitteena on toteuttaa resurssien käytön absoluuttinen vähentäminen resurssien päästöoikeuksien avulla, jotka pienenevät asteittain vuosi vuodelta. Tämä voi jatkuvasti muuttaa tuotanto- ja kulutustottumuksia ja tarjota kannustimia innovaatioille, joiden tavoitteena ovat tuotteet ja palvelut, joiden materiaalipanos on vähäinen. Suunnitelmallinen resurssikatto voi myös edistää talouden uudelleenlokalisoitumista lyhyempien taloussyklien ja suuremman omavaraisuuden myötä.
Tämä sanastomerkintä perustuu Sylvia Lorekin kirjoitukseen
Lorek, S. (2014) Dematerialisation. In: D’Alisa, G., Demaria, F. ja Kallis, G. (toim.) Degrowth: Vocabulary for a new era. New York: Routledge.
Resource Cap Coalition (2012) Capping resource use – Proposal for a reduction of non- renewable energy use within the EU. Budapest.
Lisälukemista
Dittrich, M., Giljum, S., Lutter, S., Polzin, C. (2012) Green economies around the world? – Resurssien käytön vaikutukset kehitykseen ja ympäristöön. Wien: SERI.