Tässä luvussa tarkastellaan yleistä systeemiteoriaa (General System Theory, GST), joka osoittautuu systeemitieteen statu nascendi -nimeksi, josta seurasi systeemitieteen historian aikana monia haarautumia. Kompleksisten järjestelmien lähestymistavalla uuden paradigman viimeisimpänä kehityskulkuna näyttää olevan enemmän yhteistä alkuperäisten ajatusten kanssa kuin muilla haarautumilla ja enemmän kuin nykyään tunnustetaan. Tämä koskee myös filosofisten vaikutusten epistemologisia, ontologisia ja eettisiä näkökohtia. Pyrkiessään yleistyksiin GST on näin ollen menossa kohti tieteen tilaa, jota kutsutaan preset-päivinä ”poikkitieteellisyydeksi”. Termiä ”poikkitieteellisyys” käytetään määrittelemään käsitettä, joka ylittää monitieteellisyyden ja jopa tieteidenvälisyyden merkityksen. Kun monitieteellisyys tarkoittaisi monitieteellisten selontekojen toisiinsa liittymätöntä rinnakkaiseloa ja tieteidenvälisyys monitieteiden välisten suhteiden satunnaista luomista ilman, että niillä olisi palautesilmukoita, jotka vaikuttaisivat pysyvästi niiden menetelmä- ja käsiterepertuaariin, poikkitieteellisyys astuu kuvaan silloin, kun kukin tieteenala sitoutuu yhteistoiminnalliseen yritykseen rakentaa yhteinen metodien ja käsitteiden perusta, jonka eräänlaisina instansseina sen omat metodit ja konseptit voidaan ymmärtää. Poikkitieteellisyys ei siis tarkoita tieteenalakohtaisen tiedon lakkauttamista vaan pyrkimystä laajempaan kokonaisuuteen. Itse asiassa GST ja systeemitiede, jotka ovat tietoisia GST:n asettamista tavoitteista, ovat transdiskursiivista tiedettä sinänsä.