Ylämaan ilmasto, tärkeä ilmastotyyppi, joka on usein lisätty Köppenin luokitukseen, vaikka se ei kuulunut saksalaisen kasvitieteilijä-klimatologi Wladimir Köppenin alkuperäiseen tai tarkistettuun järjestelmään. Se sisältää kaikki ylänköalueet, joita ei ole helppo luokitella muihin ilmastotyyppeihin. Köppen-Geiger-Pohl-järjestelmässä siitä käytetään lyhennettä H.
M.C. Peel, B.L. Finlayson ja T.A. McMahon (2007), updated world map of the Köppen-Geiger climate classification, Hydrology and Earth System Sciences, 11, 1633-1644.
Maailman suurimpia ylänköalueita (Pohjois-Amerikan Kaskadit, Sierra Nevadat ja Kalliovuoret, Etelä-Amerikan Andit, Aasian Himalajan vuoristoalueet ja niitä ympäröivät vuoristot sekä Tiibetin tasanko, Afrikan itäiset ylänköalueet sekä Borneon ja Uuden-Guinean keskeiset osat) ei voida luokitella realistisesti tällä tarkasteluasteikolla, koska korkeuden ja pinnanmuodostuksen vaikutukset synnyttävät lukemattomia meso- ja mikroilmastoja. Tällaista vaihtelua lyhyillä horisontaalisilla etäisyyksillä ei voida soveltaa mantereen mittakaavassa. Tällaisista vuoristoalueista voidaan kirjoittaa hyvin vähän yleisluonteista tietoa lukuun ottamatta sitä, että ne muistuttavat karkeasti arvioiden läheisten alankoalueiden ilmastojen viileämpiä ja kosteampia versioita vuotuisten lämpötilojen ja sademäärien kausivaihteluiden osalta. Muuten voidaan todeta vain yleisimmät piirteet.
Korkeuden kasvaessa lämpötila, paine, ilmankosteus ja pölypitoisuus laskevat. Ilmakehän yläpuolella olevan ilman määrän väheneminen johtaa ilmakehän suureen läpinäkyvyyteen ja auringonsäteilyn (erityisesti ultraviolettisäteilyn) lisääntyneeseen vastaanottoon korkealla. Korkeus on myös omiaan lisäämään sademäärää ainakin ensimmäisten 4 000 metrin matkalla (noin 13 100 jalkaa). Vuoriston rinteiden suuntauksella on suuri vaikutus auringon säteilyn vastaanottoon ja lämpötilaan, ja se säätelee myös altistumista tuulelle. Vuorilla voi olla muitakin vaikutuksia tuuliilmastoon; laaksot voivat lisätä tuulen nopeutta ”suppiloimalla” alueellisia virtauksia ja synnyttää myös mesoskaalisia vuoristo- ja laaksotuulivirtauksia. Kylmää ilmaa voi myös valua korkeammilta paikoilta ja luoda ”pakkastaskuja” alaviin laaksoihin. Lisäksi vuoret voivat toimia ilmamassojen liikkumisen esteenä, ne voivat aiheuttaa eroja sademäärissä tuulen puoleisten ja lee-suuntaisten rinteiden välillä (vähennettyä sademäärää lee-suuntaisilla rinteillä ja lee-suuntaisten rinteiden tuulen alapuolella kutsutaan sadevarjoksi), ja jos vuoret ovat riittävän korkeita, ne voivat kerätä pysyvää lunta ja jäätä huippuihinsa ja harjanteisiinsa; lumiraja vaihtelee merenpinnan tasosta subarktisilla alueilla noin 5500 metriin 15-25° pohjoista ja eteläistä leveyspiiriä pitkin.