Abstract

Iskeemisten verenpainetautipotilaiden hoito hydroklooritiatsidilla voi saostaa sydämen rytmihäiriöitä. Tässä tutkimuksessa arvioitiin pelkän vihreän teen diureettista potentiaalia ja sen vaikutuksia hydroklooritiatsidiin interaktiivisissa ryhmissä. Rottia hoidettiin suurella (500 mg/kg, p.o.) ja pienellä (100 mg/kg, p.o.) annoksella vihreän teen uutetta yksinään ja interaktiivisissa ryhmissä 30 päivän ajan. Vakio-, suuri ja pieni annos interaktiivisissa ryhmissä sai hydroklooritiatsidia (10 mg/kg, p.o.) koepäivänä. Eri hoitojen vaikutusta arvioitiin arvioimalla diureettista vaikutusta, diureettista aktiivisuutta, erittyneen suolakuorman prosenttiosuutta sekä virtsan natrium- ja kaliumpitoisuuksia. Vihreä tee sekä suurina että pieninä annoksina osoitti merkittävää diureettista potentiaalia, ja kun se yhdistettiin hydroklooritiatsidiin, aktiivisuus parani merkittävästi verrattuna pelkkää hydroklooritiatsidia saaneeseen ryhmään. Voidaan päätellä, että vihreän teen uute yhdistettynä hydroklooritiatsidiin osoitti diureettisen aktiivisuuden merkittävää lisääntymistä. Tämän tutkimuksen tärkein havainto on, että vaikka yhdistelmä lisää diureettista potentiaalia, se on vastuussa virtsan kaliumhäviön vähenemisestä.

1. Johdanto

Diureettiset yhdisteet, jotka stimuloivat veden erittymistä, ovat potentiaalisesti käyttökelpoisia useimmissa sairauksissa, myös niissä, joissa esiintyy turvotusta, kuten kongestiivisessa sydämen vajaatoiminnassa, nefriitissä, raskauden toksemiassa, kuukautisia edeltävässä jännittyneisyydessä ja verenpaineessa. Nykyisin saatavilla olevilla diureeteilla, kuten tiatsideilla ja loop-diureeteilla, on erilaisia haittavaikutuksia, kuten elektrolyyttitasapainon häiriöitä ja aineenvaihdunnan muutoksia. Osa diureeteista on peräisin lääkekasveista, ja lukuisilla ayurveda-lääketieteessä mainituilla lääkekasveilla, kuten Abelmoschus esculentus, Bacopa monnieri, Barbara vulgaris ja Cissampelos pareira, tiedetään olevan diureettisia ominaisuuksia.

Diureetit, erityisesti hydroklooritiatsidi (HCTZ), ovat tarkassa seurannassa iskeemisiä sydänsairauksia sairastavien potilaiden verenpainetaudin hoidossa. Tiatsidit ovat vastuussa hypokalemian esiintymisestä lisäämällä virtsan kaliumhäviötä . On dokumentoitu, että jopa lievä tai kohtalainen hypokalemia lisää sairastuvuus- ja kuolleisuusriskiä sydän- ja verisuonitautipotilailla . Useat tutkimukset ovat nyt osoittaneet, että diureettien aiheuttaman hypokalemian aiheuttama kammioiden ektooppinen toiminta on merkittävä syy äkkikuolemiin . Tiatsideihin liittyvien plasman kaliumpitoisuuksien lisäksi reniini-angiotensiini-aldosteronijärjestelmän aktivoituminen ja erityisesti mineralokortikoidireseptorien stimulaatio ovat keskeisiä tekijöitä tulehdusprosessissa ja sydän- ja verisuonitautien etenemisessä .

Vihreä tee on yksi maailman eniten kulutetuista juomista. Sitä saadaan Theaceae-heimoon kuuluvan Camellia sinensis -kasvin fermentoimattomista lehdistä, jotka sisältävät enemmän katekiinejä kuin musta tee tai oolong-tee. Korkean katekiinipitoisuuden vuoksi tietyt mineraalit ja vitamiinit lisäävät tämäntyyppisen teen antioksidanttipotentiaalia. Perinteinen kiinalainen lääketiede on jo muinaisista ajoista lähtien pitänyt vihreää teetä terveellisenä juomana. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan vihreä tee voi vähentää sydän- ja verisuonitautien ja joidenkin syöpien riskiä sekä edistää suun terveyttä. Sillä on antibakteerisia, antiviraalisia, hermoja suojaavia ja antifibroottisia ominaisuuksia. Vihreän teen kerrotaan antavan suojaa auringon ultraviolettisäteilyltä ja lisäävän luun mineraalitiheyttä.

Tähän mennessä ei ole tehty tutkimusta, jossa olisi osoitettu vihreän teen diureettista vaikutusta. Sri Lankan mustan teen kuumavesi-infuusion on raportoitu omaavan potentiaalista diureettista aktiivisuutta, ja kofeiinin läsnäolo on todettu tärkeimmäksi avainkomponentiksi aktiivisuudelle.

Tässä tutkimuksessa on siis arvioitu vihreän teen vaikutusta diureettiseen aktiivisuuteen yksinään ja yhdessä hydroklooritiatsidin kanssa.

2. Materiaalit ja menetelmät

2.1. Aineisto ja menetelmät

2.1. Aineisto ja menetelmät. Kemikaalit

Kaikki käytetyt kemikaalit olivat analyysilaatua ja ne oli ostettu vakioyrityksiltä. Puhtaan näytteen hydroklooritiatsidista lahjoitti Bangalore Test House (Bangalore, Intia). Biokemialliset sarjat hankittiin Crest Biosystems -yhtiöltä (Goa, Intia).

2.2. Biokemialliset sarjat Koe-eläimet

Terveelliset aikuiset Wistar-albino-rotat, kumpaakin sukupuolta, jotka painoivat 175-250 g ja olivat neljän viikon ikäisiä, hankittiin eläintalosta, Shree Devi College of Pharmacy, Mangalore. Rotat majoitettiin polypropyleenihäkkeihin ja niitä pidettiin vakioiduissa olosuhteissa (12 h L: D-syklit, 25° ± 5 °C), joissa oli paddy-kuoripeti, Shree Devi College of Pharmacy, Mangalore, Central Animal House. Eläimille annettiin tavanomaista pellettiruokaa, ja niillä oli vapaa pääsy puhdistettuun juomaveteen. Tutkimuksessa noudatettiin Intian hallituksen sosiaaliministeriön (Ministry of Social Justice and Empowerment, Government of India) eläinkokeiden ohjaus- ja valvontakomitean (CPCSEA) ohjeita, ja tutkimuksen suorittamiseen pyydettiin ennakkolupa laitoksen eläineettiseltä komitealta (SDCP/IAEC-19/2012-13).

2.3. Eläinkokeet. Kasvimateriaalit

Vihreän teen (Camellia sinensis) lehdet ostettiin kesäkuussa 2013 Mangaloren paikallisilta markkinoilta, joilla oli tuotenimi GREEN TEA (valmistaja New hilltop traders, Vandiperiyar, Kerala). Autentikoinnin suoritti tohtori Neoline J. Pinto, H.O.D., Department of Botany, St. Agnes College, Mangalore (SAC/MNG/SMP/Drug/2013-06/52). Lehdet jauhettiin vasaramyllyllä ja ohjattiin 1 mm:n seulan läpi. Sata grammaa lehtiä keitettiin 1 litrassa tislattua vettä 10 minuutin ajan 70 °C:ssa. Kuumennettu liuos suodatettiin, haihdutettiin tyhjiössä ja pakastekuivattiin, jotta saatiin paksua kumimassaa. Saannon todettiin olevan 24,76 % (W/W).

2.4. Uutteen fytokemialliset arviot

Vihreän teen vesiuutteesta tehtiin kvalitatiivinen analyysi seuraavien orgaanisten kasvinosien osalta: alkaloidit, proteiinit aminohapot, antrakinonit, flavonoidit, hiilihydraatit, saponiinit, tanniinit, steroidit, triterpenoidit ja sydänglykosidit (taulukko 1).

2.5. Akuutin myrkyllisyyden tutkimus

Akuutin myrkyllisyyden tutkimus suoritettiin OPPTS:n (Office of Prevention, Pesticide and Toxic Substance) ohjeiden mukaisesti raja-arvotestimenettelyn mukaisesti .

Hiiret paastotettiin yön yli ennen tutkimuksia ja jaettiin sen jälkeen kahteen kolmen hengen ryhmään. Kummallekin hiiriryhmälle annettiin suun kautta testiannos 2 g/kg ruumiinpainoa ja 5 g/kg ruumiinpainoa, minkä jälkeen hiiriä tarkkailtiin 72 tunnin ajan kuolleisuuden varalta. Suuriksi annoksiksi valittiin 1/10 ja pieniksi annoksiksi 1/50 suurimmasta turvallisesta annoksesta, jotka vastasivat 500 ja 100 mg/kg suun kautta. Kokeellinen protokolla

Kissat jaettiin seuraaviin kuuteen ryhmään, joissa kussakin oli kahdeksan eläintä: Ryhmä I: Vehikkeli (1 ml/kg, p.o. 30 päivän ajan), Ryhmä II: Hydroklooritiatsidi (HCTZ) 10 mg/kg koepäivänä, p.o., Ryhmä III: Vihreän teen uute (GTE) 100 mg/kg 30 päivän ajan, p.o., Ryhmä IV: Vihreän teen uute (GTE) 500 mg/kg 30 päivän ajan, p.o., Ryhmä V: vihreä teeuute (GTE) 100 mg/kg 30 päivän ajan + HCTZ, Ryhmä VI: vihreä teeuute (GTE) 500 mg/kg 30 päivän ajan + HCTZ.

Profylaktisesti hoidetut eläimet paastotettiin yön yli ja vettä annettiin ad libitum. Seuraavana päivänä aamulla rotille annettiin suun kautta 25 ml/kg normaalia keittosuolaliuosta, ja välittömästi normaalin keittosuolaliuoksen antamisen jälkeen rotat asetettiin yksitellen muunnettuun suppiloon, jossa oli lankaverkko ja joka oli varustettu asteikollisella koeputkella. HCTZ:n sisältämissä ryhmissä HCTZ annettiin suun kautta hienojakoisena homogenoituna suspensioina 25 ml/kg normaalissa suolaliuoksessa. Seuraavien 5 tunnin aikana erittynyt virtsa kerättiin ja kunkin rotan virtsan kokonaistilavuutta verrattiin normaalin suolaliuoksen antamisen jälkeen tuotetun virtsan määrään. Ryhmän kunkin eläimen 5 tunnin aikana erittämän virtsan määrä ilmaistaan prosentteina annetusta nesteestä (normaali suolaliuos). Tämä prosenttiosuus antaa eläimen painosta riippumattoman virtsanerityksen mittarin. Testiryhmän virtsanerityksen suhdetta kontrolliryhmän virtsaneritykseen käytetään diureettisen vaikutuksen mittana tietyllä lääkeannoksella. Koska diureettinen vaikutus on altis vaihtelulle, sen sijaan laskettiin diureettiseksi aktiivisuudeksi kutsuttu parametri. Diureettisen aktiivisuuden saamiseksi verrattiin koeryhmien (vihreä teeuute) diureettista vaikutusta standardin (HCTZ) diureettiseen vaikutukseen.

Prosenttiosuus erittyneestä suolaliuoskuormasta = virtsan tilavuus / suolaliuoskuorman tilavuus × 100.

Virtsaneritys = virtsan kokonaistuotanto / annettu nesteen kokonaismäärä × 100.

Diureettinen vaikutus = hoidetun ryhmän virtsaneritys/kontrolliryhmän virtsaneritys.

Diureettinen aktiivisuus = testilääkkeen diureettinen vaikutus/vakiolääkkeen diureettinen vaikutus.

Virtsan Na+- ja K+-pitoisuudet analysoitiin automaattisella analysaattorilla. Tilastollinen analyysi

Tulokset on ilmaistu keskiarvona +/- SEM. Tilastollinen merkitsevyys arvioitiin yksisuuntaisella varianssianalyysillä (ANOVA), jota seurasi Tukey-Kramerin moninkertainen vertailutesti. pidettiin merkitsevänä.

3. Tulokset

3.1. Tulokset

3. Alustava fytokemiallinen tutkimus

Vihreän teen vesiuutteen alustava fytokemiallinen tutkimus osoitti alkaloidien, flavonoidien, steroidien, tanniinien, proteiinien, aminohappojen, hiilihydraattien, pelkistävien sokereiden ja deoksisugareiden esiintymisen ja osoitti terpenoidien, saponiinien, glykosidien ja antrakinonien puuttumisen. GTE:n prosentuaalisen saannon todettiin olevan 24,76 %.

3.2. Vaikutus elektrolyyttien erittymiseen virtsaan

3.2.1. Vaikutus natriumionien pitoisuuteen virtsassa

Na+ -ionien erittyminen virtsaan lisääntyi merkitsevästi normaaliin kontrolliin verrattuna kaikissa käsittelyissä, ja HCTZ aiheutti suurimman erittymisen joko yksinään (, ) tai yhdessä GTE:n kanssa ( ja , , GTE100 + HCTZ:n ja GTE-500 + HCTZ:n osalta.).

GTE-100 + HCTZ osoitti merkittävää () lisäystä, mutta GTE-500 + HCTZ:n tapauksessa Na+ -ionikonsentraatio kasvoi merkitsevästi () verrattuna pelkkää HCTZ:tä saaneeseen ryhmään (taulukko 2) (kuva 1).

Kuva 1

Vaikutus elektrolyyttien erittymiseen virtsaan. Kaikki arvot ovat keskiarvoja ± SEM, , , verrattuna normaaliin kontrolliin; , verrattuna hydroklooritiatsidiin. GTE-100 (vihreä teeuute, 100 mg/kg), GTE-500 (vihreä teeuute, 500 mg/kg) ja HCTZ (hydroklooritiatsidi, 10 mg/kg).

3.2.2. Vertailun tulokset. Vaikutus kaliumionin pitoisuuteen virtsassa

HCTZ-hoitoa saaneessa ryhmässä havaittiin virtsan K+ -pitoisuuden merkittävää () nousua verrattuna normaaliin kontrolliin.

GTE-100 + HCTZ osoitti merkittävää (), kun taas GTE-500 + HCTZ -ryhmässä havaittiin virtsan K+ -pitoisuuden merkittävää () laskua verrattuna HCTZ-ryhmään (taulukko 2) (kuva 1).

3.2.3. Vaikutus suolakuorman prosentuaaliseen erittymiseen ja diureettiseen vaikutukseen

Kaikki hoidot osoittivat merkittävää lisääntymistä suolakuorman prosentuaalisessa erittymisessä verrattuna normaaliin kontrolliin.

GTE-500 + HCTZ-käsitellyssä ryhmässä suolakuorman prosentuaalisessa erittymisessä ja diureettisessa vaikutuksessa havaittiin merkitsevää () lisääntymistä verrattuna pelkkää HCTZ:aa saaneeseen HCTZ-käsiteltävään ryhmään (Taulukko 3).

. Hoito Suolakuorman prosenttiosuus erittyneestä suolaliuoksesta Diureettinen vaikutus Diureettinen aktiivisuus Normaali kontrolli 61.65 ± 2.92 1.34 – HCTZ 136.91 ± 4.39*** 3.10*** – GTE-100 86.28 ± 3.71* 1.89* 0.60 GTE-500 95.34 ± 3.27* 2.35* 0.75 GTE-100 + HCTZ 147.19 ± 5.11*** 3.36*** 1.08 GTE-500 + HCTZ 161.64 ± 5.16***# 3.97***# 1.28

Kaikki arvot ovat keskiarvoja ± SEM, , , kun verrataan normaaliin kontrolliin; verrattuna HCTZ:hen. GTE-100 (vihreä teeuute, 100 mg/kg), GTE-500 (vihreä teeuute, 500 mg/kg) ja HCTZ (hydroklooritiatsidi, 10 mg/kg).

Taulukko 3

Vaikutus prosentuaaliseen suolaliuoskuorman erittymiseen ja diureettiseen vaikutukseen.

3.2.4. Suolaliuoskuormitus. Vaikutus diureettiseen aktiivisuuteen

GTE-100:n ja GTE-500:n diureettinen aktiivisuus oli 0,60 ja 0,75, kun taas GTE-100:n + HCTZ:n ja GTE-500:n + HCTZ:n diureettisen aktiivisuuden todettiin olevan 1,08 ja 1.28, vastaavasti (taulukko 2).

4. Pohdinta

Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään vihreän teen vaikutusta diureettiseen aktiivisuuteen yksinään ja yhdessä hydroklooritiatsidin (HCTZ) kanssa. Havaitut tulokset viittasivat siihen, että GTE (100 ja 500 mg/kg, p.o.) osoitti molempina annoksina merkittävää diureettista aktiivisuutta. Lisätulokset viittasivat siihen, että vihreä tee yhdistettynä HCTZ:n kanssa osoitti diureettisen potentiaalin merkittävää lisääntymistä, mutta virtsan K+ -häviö väheni merkittävästi verrattuna pelkkää HCTZ:tä saaneeseen ryhmään.

HCTZ:n diureettiseen vaikutukseen liittyy Na+/Cl-symportterin (cotransporterin) systeemin inhibitio distaalisessa kierteistetyssä tubuluksessa kilpailemalla Cl:n sitomiskohteista ja lisäämällä Na+:n erittymistä Na+:n takaisinimeytymiskanavan (reabsorptio) estämisellä lisäten virtsan erittymistä. Välillisesti HCTZ:n diureettinen vaikutus vähentää plasman tilavuutta, minkä seurauksena virtsan kaliumhäviö, plasman reniiniaktiivisuus ja aldosteronin eritys lisääntyvät ja seerumin kaliumpitoisuus laskee.

Tässä tutkimuksessa HCTZ osoitti merkittävää virtsan Na+- ja K+-pitoisuuksien nousua. HCTZ osoitti myös merkittävää diureettisen vaikutuksen lisääntymistä verrattuna normaaliin kontrolliin.

GTE (100 ja 500 mg/kg, p.o.) sekä suurina että pieninä annoksina osoitti myös merkittävää virtsan Na+ -pitoisuuden ja diureettisen vaikutuksen lisääntymistä kontrolliin verrattuna ilman merkittävää virtsan K+ -häviötä.

Vihreän teen sisältämät tärkeimpiä flavanoleja ja puriinialkaloideja aiheuttavat angiotensiiniä konvertoivaa entsyymin aktiivisuuden (ACE-aktiivisuus) estämistä. Vihreä tee estää ACE:n toimintaa sekamuotoisella inhibiittorimekanismilla . ACE:n esto voi olla yksi tärkeimmistä syistä diureettiseen aktiivisuuteen ja virtsan Na+ -tason nousuun . Sen lisäksi vihreä tee on vastuussa myös hiilihappoanhydraasin aktiivisuuden estämisestä. Vihreä tee lisää glomerulussuodatusnopeutta lisäämällä munuaisten verenkiertoa ja sydämen ulostulovirtausta, mikä voi osaltaan vaikuttaa diureettiseen aktiivisuuteen. Tämän tutkimuksen tulokset vahvistavat nämä seikat, sillä GTE:n diureettinen aktiivisuus lisääntyy merkittävästi annosriippuvaisesti. Kun GTE yhdistetään HCTZ:n kanssa, sen diureettinen teho lisääntyy verrattuna pelkkää HCTZ:tä saaneeseen ryhmään.

GTE:hen liittyväACE:n esto aiheuttaa aldosteroniaktiivisuuden vähenemistä ja kaliumin pidätyskyvyn lisääntymistä . Tämän mukaisesti tulokset eivät osoittaneet merkittävää kaliumin menetystä GTE-hoidon yhteydessä. Yhdistelmäryhmissä myös GTE vähensi merkittävästi kaliumhäviötä verrattuna pelkkää HCTZ:tä saaneeseen ryhmään. GTE:n anti-inflammatorinen ominaisuus voi myös olla myötävaikuttava tekijä diureettisen aktiivisuuden osoittamisessa .

Ryhmät, joita hoidettiin pienellä ja suurella annoksella GTE:tä yhdessä HCTZ:n kanssa, osoittivat diureettisen potentiaalin merkittävää lisääntymistä lisäämällä Na+ -ionien erittymistä, prosentuaalista suolakuormaa, diureettista vaikutusta ja diureettista aktiivisuutta kuvaavia parametreja. Mielenkiintoista on, että K+ -häviö yhdistelmäryhmissä väheni merkittävästi verrattuna pelkkää HCTZ:tä saaneeseen ryhmään. Tämä havainto on erittäin tärkeä, koska vihreä tee pystyy vähentämään HCTZ:n aiheuttamaa hypokalemiaa. Lisäksi yhdistelmäryhmissä GTE lisää HCTZ:n tehoa annosriippuvaisesti.

5. Johtopäätökset

Tämän tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että GTE yhdistettynä HCTZ:n kanssa osoitti diureettisen aktiivisuuden merkittävää lisääntymistä. Tämän tutkimuksen tärkein havainto on, että vaikka yhdistelmä lisää diureettista potentiaalia, se vastaa virtsan kaliumhäviön vähenemisestä, mikä vähentää hypokalemian mahdollisuutta. Tämä tutkimus voi osoittautua hyödylliseksi iskeemisille hypertensiivisille potilaille, joilla HCTZ-annosta voidaan pienentää ja on mahdollista minimoida siihen liittyvät haittavaikutukset GTE:n läsnä ollessa.

Interesseiden ristiriita

Tekijät ilmoittavat, että tämän artikkelin julkaisemiseen liittyen ei ole eturistiriitoja.