MALLIT fysikaalisten ilmiöiden esittämiseen ja selittämiseen ovat olleet tärkeässä osassa tieteen kehityksessä. Matemaatikot, jotka käyttävät menetelmää, joka tunnetaan nimellä ”koordinaattien huomiotta jättäminen”, voivat olla tyytyväisiä joko kineettiseen tai staattiseen atomi- tai molekyylimalliin, mutta fyysikko ja erityisesti kemisti suosivat pääsääntöisesti staattista mallia. Sir J. J. Thomson 1 on tehnyt paljon kemian ja fysiikan välisen kuilun umpeen kuromiseksi umpeen yrittämällä tosissaan osoittaa, miten elektronisen aineteorian mukaan atomit voivat liittyä toisiinsa muodostaen vakaan järjestelmän, joka muodostaa molekyylin. Välttääkseen vaikeudet, jotka liittyvät näkemykseen, jonka mukaan elektronit liikkuvat kiertoradalla, hän on joutunut esittämään monimutkaisemman voimalain kuin etäisyyden käänteisneliön. Hän tarkastelee esimerkiksi tulosta, joka saadaan, jos oletetaan, että positiivisen varauksen ja elektronin välisen tavanomaisen sähköstaattisen vetovoiman päälle asetetaan repulsio, joka muuttuu käänteisesti etäisyyden kuutiona. Tällainen voimalaki voidaan mukauttaa vastaamaan kvanttiteorian vaatimuksia. Tohtori Irving Langmuir2 on osoittanut, että voidaan saada staattisen vetyatomin malli, jolla on monia Bohrin atomin ja sen ympärillä kiertävien elektronien ominaisuuksia, jos oletetaan, että varattujen hiukkasten välisen Coulombin voiman lisäksi on olemassa ”kvanttivoima”, joka saadaan seuraavasta kaavasta