Toimittajan huomautus: (Garri Kasparov on Renew Democracy Initiative -järjestön puheenjohtaja. Tässä kommentissa esitetyt näkemykset ovat hänen omiaan. Katso lisää mielipiteitä CNN:stä).

(CNN) Kreml kiusasi ja lahjoi venäläisiä vaaliuurnille jälleen keskiviikkona, viimeisin episodi siitä, mistä on jo kauan sitten tullut tuskallista demokratian pilkkaamista. Demokratia tarkoittaa valintoja, eikä Venäjällä ole ollut todellisia valintoja moneen vuoteen. Kaikki tiet, kaikki äänet, johtavat Vladimir Putiniin.

Garri Kasparov

Väestöäänestys koski Venäjän perustuslain muuttamista muun muassa siten, että Putin voisi pysyä vallassa vuoteen 2036 asti. ”Sallia” on tietysti typerä sana, kun Putin oli aina aikeissa hallita Kremliä, kunnes hänet teloitetaan, riippumatta siitä, mitä missäkin paperissa lukee. Jopa tämä muodollisuus oli itsestäänselvyys; uusi perustuslaki oli myynnissä lehtikioskeissa ja kirjakaupoissa jo päiviä ennen äänestystä. Tilastotieteilijä Sergei Shpilkinin varhainen analyysi osoittaa, että 74 miljoonasta annetusta äänestä arviolta 22 miljoonaa oli väärennettyjä ääniä.

Voidaankin kysyä, miksi vaivautua demokratian teeskentelyyn? Diktatuureilla on pakkomielle laillisuuden ja demokratian pinnallisiin verukkeisiin sekä harhautuksena että näiden termien merkityksen tahraamiseksi. Ja vuosikymmeniä kestäneen opposition likvidoinnin ja kaiken toisinajattelun murskaamisen jälkeen despootti saattaa jopa nauttia siitä, että hän luulee olevansa yhtä suosittu kuin mitä arvottomat mielipidetutkimukset, vaalit ja valtiolliset tiedotusvälineet väittävät hänen olevan.

Näillä näennäisäänestyksillä ei pyritä vain antamaan Putinille suojaa Venäjällä, jossa kansalaisyhteiskuntaa tuskin on olemassa, vaan myös antamaan ulkomaisille johtajille tekosyy kohdella Putinia tasavertaisena sen sijaan, että he vastaisivat häneen itsevaltiaana, joka hän on. Se antaa myös ulkomaisille tiedotusvälineille mahdollisuuden kutsua häntä edelleen ”presidentiksi” ja asettaa hänet samalla viivalle vapaiden maiden johtajien kanssa. Kuten jokainen tyranni ennen häntä, Putin kukoistaa osittain niiden pelkuruuden ansiosta, jotka voisivat pelotella häntä, mutta päättävät olla tekemättä niin.

Tämä ei ole pelkkää semantiikkaa. Olisi kiusallista, jopa törkeää tehdä sopimuksia diktaattori Putinin kanssa, luottaa häneen tai puhua hänestä hellästi niin kuin presidentti Donald Trump tekee. Otsikko ruokkii tekopyhyyttä, ja siksi myytti valitusta Putinista, Putinista, joka on suosittu, on pidettävä yllä.

Tämä on valinta, joka jokaisen ulkomaisen virkamiehen ja jokaisen mediaorganisaation on tehtävä. He voisivat mainita uutisoinnissaan, että Venäjän vaalit eivät ole vapaat eivätkä rehelliset. He voisivat riistää Putinilta demokraattisen tittelin ”presidentti”, jonka hän ei ole ansainnut – ja heidän pitäisikin.

Kun Venäjän katastrofaalinen koronavirustorjunta on paljastanut myytin Putinin pätevyydestä ja heikentänyt taloutta entisestään, ei ole mikään yllätys, että hän hakeutuu jälleen ulkomaille. Äskettäin esitetyn dokumenttielokuvan haastattelussa Putin puhui ”Venäjän historiallisista alueista” ja tuomitsi entiset neuvostotasavallat sanomalla, että niiden olisi pitänyt ”lähteä sillä, millä saapuivat, sen sijaan että olisivat vieneet mukanaan lahjoja Venäjän kansalta”, kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991. Kun otetaan huomioon, että Putin on jo hyökännyt kahteen entiseen neuvostotasavaltaan, Georgiaan ja Ukrainaan, tätä on pidettävä selvänä uhkauksena.

Putinin ilmeinen halu uusiin valloituksiin tuo meidät hänen tähän mennessä menestyksekkäimpään operaatioonsa, Donald Trumpin nousuun Yhdysvaltain presidentiksi. Sitä, missä määrin Venäjän operaatiot vaikuttivat vuoden 2016 vaaleihin, ei voida koskaan tietää varmasti, mutta mitä tahansa Putin sijoittikin, se on maksanut itsensä tuhatkertaisesti takaisin. Jopa ottamatta huomioon Trumpin outoa lojaalisuutta Putinia kohtaan henkilökohtaisesti, Yhdysvaltojen rooli demokraattisten arvojen maailmanlaajuisena puolustajana on haihtunut vastapalvelusten pilveen, kiitos presidentin, joka todennäköisemmin kritisoi perinteisiä amerikkalaisia liittolaisia kuin Putinin ja Xi Jinpingin kaltaisia diktaattoreita.

Voidakseen ylittää toisen rajan Putinin on tiedettävä, ettei hän kohtaa vakavaa vastustusta Yhdysvalloilta tai Natolta, joka on hampaaton ilman Yhdysvaltain tukea. Toisin sanoen hän tarvitsee Trumpin Valkoiseen taloon, ei Joe Bidenia. Ainoa johdonmukainen asia Trumpin ailahtelevassa ulkopolitiikassa on ollut hänen kieltäytymisensä kritisoimasta Putinia, jonka vaikutusvalta on vahvistettu yksityiskohtaisesti John Boltonin uudessa kirjassa. Jopa järkyttäviin paljastuksiin siitä, että Venäjä maksoi raportoitujen tiedustelutietojen mukaan Talebanille palkkioita yhdysvaltalaisten joukkojen tappamisesta, on suhtauduttu tyypillisellä Valkoisen talon hämmennyksellä ja väitteillä tietämättömyydestä.

Mitä tulee siihen, mitä Putin voisi tehdä auttaakseen Trumpia vuonna 2020, laajennettu versio vuoden 2016 hakkerointi- ja disinformaatiokampanjoista on vain yksi mahdollisista huolenaiheista. Republikaanien johtama senaatti näyttää olevan valmis poistamaan vaatimuksen, jonka mukaan kampanjoiden on paljastettava ulkomainen tuki, ja käytännössä levittämään punaisen maton Putinille ja muille, kuten saudeille ja kiinalaisille, joiden etujen mukaista on pitää Amerikka poissa – tai ainakin sivussa – demokratiaa tukevasta bisneksestä.

Putin nousi valtaan vuonna 1999 ei vähäisessä määrin venäläisten asuintalojen pommi-iskujen ansiosta, joista syytettiin tšetšeeniterroristeja. Tuolloisen pääministerin Putinin raju reaktio toi hänet julkisuuteen, vaikka todisteet siitä, että Venäjän turvallisuuspalvelu oli jäänyt kiinni Rjazanin asuntopommi-iskun suunnittelusta, lisääntyivät. Entisenä KGB:n miehenä Putin suosii hienovaraisempia menetelmiä, mutta kuten hänen poliittisten kohteidensa viimeaikaiset salamurhat vieraalla maaperällä ja Afganistanin palkkio-ohjelma vahvistavat, hän ei ole allerginen verelle, ei myöskään amerikkalaiselle verelle.

Pelonlietsonnan ja väkivallan ohella Putin käytti hyväkseen Venäjän kansan oikeutettuja epäkohtia omaksi hyödykseen. Hänen teemansa olivat tuttuja: turvallisuus, kulttuurin säilyttäminen, etniset jännitteet. Twitteriä ei ollut silloin olemassa, mutta jos sitä olisi ollut, Putin olisi twiitannut ”Laki & järjestys!” venäjäksi. Niillä meistä, jotka kuuluivat venäläiseen demokratiaa kannattavaan liikkeeseen, oli kaksinkertainen haaste protestoida Putinin sortotoimia vastaan ja samalla tunnustaa muut ongelmat, joita maalla oli edessään.

Katsoin, kun Putin tuhosi hauraan demokratiamme keskittymällä vain omaan valtaansa ja vaurauteensa samalla, kun hän puhui kansallismielistä retoriikkaa ja hyökkäsi vapaata lehdistöä vastaan. Nyt seuraan, kuinka Trump käyttää monia samoja tekniikoita demokratian tuhoamiseksi uudessa kotimaassani, vaikka en voikaan valittaa maanpaosta, kun jotkut venäläiset kollegani on vangittu tai tapettu.

Mutta Trump ei ole vielä tehnyt pahinta, ja ennustan sen luottavaisin mielin, en siksi, että tietäisin, mitä hän tulee tekemään, vaan siksi, että tiedän, mihin tällaiset ihmiset kykenevät.

Venäläinen demokratia on pelkkä farssi, enkä Putin haluaisi mitään sen enempää, kuin että amerikkalaisellekin versiolle langetettaisiin sama kohtalo. Tässä hänellä on kumppaninaan Trump, joka syyttää demokraatteja vaalien manipulointiyrityksistä, hyökkää kirjeäänestystä vastaan ja on tehnyt vain vähän estääkseen raivoavan koronaviruspandemian, joka näyttää jatkuvan marraskuulle ja kylvävän kaaosta vaaleissa.

Ennaltaehkäisyn unssin verran on vastatoimia. Yhdysvaltain lainsäätäjien ja ehdokas Bidenin on tehtävä selväksi, että kaikista vuoden 2020 vaalien koskemattomuuteen kohdistuvista hyökkäyksistä seuraa ankarimmat rangaistukset – riippumatta siitä, tulevatko hyökkäykset Kremlistä vai Oval Officeista.