Vähäisiä kristillisiä uskontokuntia lukuun ottamatta abrahamilaiset uskonnot saivat alkunsa ennen kuin tupakanpoltto tuotiin Eurooppaan Uudesta maailmasta. Siksi nämä uskonnot eivät käsittele sitä perustavanlaatuisissa opetuksissaan; nykyaikaiset uskontojen harjoittajat ovat kuitenkin tarjonneet tulkintoja uskostaan tupakoinnin suhteen.
KristinuskoMuutos
Roomalaiskatolinen kirkko ei tuomitse tupakointia sinänsä, mutta pitää liiallista tupakointia synnillisenä, kuten katekismuksessa (CCC 2290) kuvataan:
Maltillisuuden hyve velvoittaa meitä välttämään kaikenlaista ylilyöntiä: ruoan, alkoholin, tupakan tai lääkkeiden väärinkäyttöä.
Metodistikirkkojen jäsenet pidättäytyvät alkoholin nauttimisesta ja tupakan käytöstä, mikä kuvastaa heidän tukeaan raittiusliikkeelle.
Vaikka virallista kanonista kieltoa tupakan käytöstä ei ole, itäisten ortodoksisten kirkkojen perinteisemmät kirkot kieltävät papistoaan tai luostareitaan tupakoimasta, ja maallikoita kehotetaan painokkaasti luopumaan tästä tottumuksesta, jos he ovat alttiita sille. Tupakoitsijan katsotaan saastuttavan ”Pyhän Hengen temppelin” (eli ruumiin), joka on pyhitetty pyhien salaisuuksien (sakramenttien) vastaanottamisen kautta. (Näkemys siitä, että ruumis on ”Pyhän Hengen temppeli”, on yleinen myös protestanttisissa piireissä, ja sitä siteerataan perusteluna, jolla vastustetaan paitsi tupakan käyttöä myös viihdehuumeita, syömishäiriöitä, seksuaalista moraalittomuutta ja muita paheita, jotka voivat olla haitallisia ruumiille. Raamattuviittaus on I Kor. 6:7-20). Ortodoksisissa kulttuureissa on kehittynyt erilaisia halventavia termejä kuvaamaan tupakointia, kuten ”Saatanan suitsutus”. Isä Alexander Lebedeff kuvasi ortodoksista lähestymistapaa seuraavasti:
Kysytte: ”Onko olemassa kaanoneita, jotka puhuvat … tupakkaan liittyvistä kysymyksistä?”. Kysyisin teiltä, missä ovat kaanonit, jotka kieltävät marihuanan käytön tai kokaiinin nuuskaamisen tai pornografian lataamisen internetistä? Ilmeisesti niitä ei ole. Tarkoittaako tämä, että synnynnäisen ortodoksisen maalaisjärjenne ei pitäisi riittää ohjaamaan teitä tunnistamaan, mikä on terveellistä ja mikä ei? Kanoneita ei pitäisi pitää kokoelmana, joka sisältää vastaukset kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin. Jumala antoi meille mielen ja omantunnon, ja meidän tulisi käyttää niitä päättäessämme, mikä on oikein ja mikä väärin, riippumatta siitä, onko tiettyä kyllä-kysymystä käsitelty kaanoneissa vai ei.
Tupakan polttaminen on ällöttävä, likainen ja riippuvuutta aiheuttava tapa, joka muuttaa tupakoitsijan suun tuhkakupiksi. Se ei ainoastaan myrkytä tupakoitsijan kehoa vaan saastuttaa myös ilmaa, jota muut tupakoitsijan ympärillä olevat hengittävät. Se on täysin yhteensopimaton ortodoksisen pappeuden, diakonaatin tai luostaritilan arvokkuuden kanssa, riippumatta siitä, mainitaanko sitä kaanonissa erikseen vai ei.
Seitsemännen päivän adventtikirkko vaatii myös jäseniään pidättäytymään tupakan käytöstä. Se on kehottanut hallituksia toteuttamaan politiikkaa, johon kuuluu ”yhtenäinen kielto kaikelle tupakkamainonnalle, tiukemmat lait, jotka kieltävät tupakoinnin muualla kuin julkisissa tiloissa, aggressiivisempi ja systemaattisempi julkinen valistus ja huomattavasti korkeammat savukeverot.”.”
Jehovan todistajat eivät ole sallineet minkään aktiivijäsenen tupakoinnin vuodesta 1973 lähtien, ja heidän kirjallisuudessaan on varoitettu tupakoinnin fyysisistä ja hengellisistä vaaroista.
Myöhempien aikojen pyhimysliikkeen perustaja Joseph Smith kirjasi, että hän sai 27. helmikuuta 1833 ilmestyksen, jossa käsiteltiin tupakan käyttöä. Se tunnetaan yleisesti nimellä Viisauden sana, joka löytyy Oppi ja liitot -kirjan kohdasta 89, ja siinä kielletään tupakan polttaminen tai pureskelu. (Kohta 89) Vaikka tätä pidettiin aluksi ohjeena, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko hyväksyi sen lopulta käskyksi. Myös muut Myöhempien Aikojen Pyhien uskontokunnat noudattavat sitä eriasteisesti: Tupakointia ei suositella, ja se estää kasteen tai temppelissä käymisen.
Johann Sebastian Bachin tiedettiin nauttivan piipun polttamisesta, ja hän kirjoitti runoja siitä, miten se paransi hänen suhdettaan Jumalaan. 1800-luvulla tietyt kristityt pitivät tupakointia sopimattomana. Syksyllä 1874 George Frederick Pentecost joutui niin sanottuun Daily Telegraph -skandaaliin: tupakointikiistaan, jonka vuoksi tupakkateollisuus käytti hyväkseen hänen kollegaansa Charles Spurgeonia, joka tunnettiin ”saarnaajien prinssinä”. Tupakka lueteltiin juopottelun, uhkapelin, korttien, tanssin ja teatterissa käymisen ohella J.M. Judyn Questionable Amusements and Worthy Substitutes -kirjassa, joka sisälsi tupakoinnin vastaista dialogia ja jonka julkaisi vuonna 1904 Western Methodist Book of Concern.
IslamEdit
Sulttaani Ahmad al-Mansur oli ensimmäisiä viranomaisia, jotka ryhtyivät toimiin tupakointia vastaan vuonna 1602, valtakautensa loppupuolella. Saadi-dynastian hallitsija käytti uskonnollista välinettä fatwoja (islamilaisia oikeuslausuntoja) tupakan käytön estämiseksi. Pari vuotta myöhemmin hänen liittolaisensa, kristitty hallitsija Jaakko I julkaisisi tutkielmansa Counterblaste to Tobacco.
Islamin pyhässä kirjassa, Koraanissa, ei nimenomaisesti kielletä tai tuomita tupakointia, mutta annetaan käyttäytymisohjeita:
- ”Älkää heittäytykö itseänne vaaraan omin käsin …”. (el-Bakara: Koraani 2:195)
ja viime vuosina on annettu tupakkaa koskevia fatwoja terveyshuolien vuoksi. Tunnettu tutkija Yusuf al Qaradawi väittää, että tupakointi ei ole enää kiistakysymys islamilaisten oppineiden keskuudessa terveysriskien tuntemuksen vuoksi.
Muslimioppineiden raportoidut juridiset erimielisyydet tupakointia koskevasta päätöksestä sen ilmaantumisen ja yleistymisen jälkeen eivät tavallisesti perustu oikeudellisten todisteiden välisiin erimielisyyksiin, vaan erimielisyyksiin sen syyn todentamisessa, johon päätös perustuu. He kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että kaikki, mikä todistetusti on haitallista keholle ja mielelle, on kiellettyä, mutta he ovat kuitenkin eri mieltä siitä, koskeeko tämä määräys tupakointia. Jotkut heistä väittivät, että tupakoinnista on joitakin hyötyjä, toiset vakuuttivat, että siitä on vain vähän haittoja verrattuna sen hyötyihin, kun taas kolmas ryhmä väitti, että tupakoinnilla ei ole sen enempää hyötyjä kuin huonojakaan vaikutuksia. Tämä tarkoittaa, että jos oppineet olisivat olleet varmoja tupakoinnin haitallisuudesta, he olisivat epäilemättä pitäneet sitä kiellettynä….
Toiseksi: taipumuksemme pitää tupakointia kiellettynä ei tarkoita, että se olisi yhtä vakava kuin suuret synnit, kuten aviorikos, alkoholin juominen tai varkaus. Itse asiassa kielletyt asiat ovat islamissa suhteellisia; jotkut niistä ovat vähäisiä kieltoja, kun taas toiset ovat suuria, ja jokaisesta on oma määräyksensä. Esimerkiksi suurista synneistä ei ole muuta sovitusta kuin vilpitön katumus. Pienet synnit voidaan kuitenkin sovittaa viidellä rukouksella, perjantairukouksella, ramadanin paastolla, ramadanin yövalvontarukouksella ja muilla palvontatoimilla. Ne voidaan sovittaa myös välttämällä suuria syntejä.
Kaikki nykysäännökset pyrkivät tuomitsemaan tupakoinnin potentiaalisesti haitallisena tai kieltämään (haram) tupakoinnin suoralta kädeltä vakavien terveyshaittojen aiheuttajana. Arabimuslimit pyrkivät yleensä kieltämään tupakoinnin (huolimatta siitä, että Saudi-Arabia on 23. sijalla maailmassa tupakoitsijoiden osuuden suhteen), ja Etelä-Aasiassa tupakointia pidetään yleensä laillisena, mutta sitä ei suositella:
Monissa osissa arabiankielistä maailmaa tupakoinnin oikeudellinen asema on edelleen muuttunut viime vuosina, ja lukuisissa uskonnollisissa määräyksissä tai fatawoissa, mukaan lukien merkittävien auktoriteettien, kuten egyptiläisen Al-Azharin yliopiston antamat määräykset, tupakoinnin on nykyään julistettu olevan kiellettyä. Tupakoinnin uudelleenluokittelua kielletyksi perustellaan muun muassa sillä, että islamilainen laki kieltää yleisesti kaikki vahingolliset teot. Esimerkiksi Koraanissa sanotaan: ”Ja käyttäkää omaisuuttanne Jumalan asialla, älkääkä antako omien käsienne vaikuttaa omaan tuhoonne (Q2:195).” Lisäksi juristit tukeutuvat Koraanin kehotuksiin olla tuhlaamatta rahaa. Passiiviseen tupakointiin liittyvien riskien suurempi arvostus on saanut viimeaikaiset juristit vetoamaan myös velvollisuuteen välttää aiheuttamasta tahallista ärsytystä, kärsimystä tai vahinkoa muille ihmisille.
Käytännössä ainakin yhdessä viimeaikaisessa tutkimuksessa (Abbottabad, Pakistan) havaittiin, että tarkkaavaiset muslimit pyrkivät välttämään tupakointia. Nuoria muslimi-arabialaisamerikkalaisia koskevassa tutkimuksessa havaittiin, että islamilaiset vaikutteet korreloivat jonkin verran vähentyneen tupakoinnin kanssa. Sitä vastoin egyptiläisessä tutkimuksessa havaittiin, että tieto tupakoinnin vastaisesta fatwasta ei vähentänyt tupakointia. Kaiken kaikkiaan tupakoinnin yleisyys lisääntyy islamilaisissa maissa.
BacklashEdit
Tupakkayhtiöt, kuten British American Tobacco ja Phillip Morris, osallistuivat 1970-luvulta 1990-luvun lopulle kampanjoihin, joilla pyrittiin heikentämään tupakoinnin vastaisia fatwoja muslimienemmistöisissä maissa leimaamalla tupakoinnin vastustavat muslimit ”’fundamentalisteiksi’? jotka haluavat palata sharia-lainsäädännön noudattamisen piiriin” ja jotka ovat ”’uhka olemassa olevalle vallankumoukselliselle hallinnolle”. Tupakkateollisuus oli myös huolissaan siitä, että Maailman terveysjärjestö kannustaa muslimioppineita tupakoinnin vastaiseen kantaan. Tupakkayhtiö Philip Morrisin vuonna 1985 laatimassa raportissa syytettiin suoraan WHO:ta: ”Tästä ideologisesta kehityksestä on tullut uhka liiketoiminnallemme WHO:n sekaantumisen vuoksi …”. WHO ei ole ainoastaan yhdistänyt voimiaan muslimifundamentalistien kanssa, jotka pitävät tupakointia pahana, vaan on mennyt vielä pidemmälle rohkaisemalla uskonnollisia johtajia, jotka eivät aiemmin ole olleet aktiivisia tupakoinnin vastustajia, ryhtymään tupakoinnin vastustajiksi.”
JuutalaisuusEdit
Baal Shem Tov opetti jo varhain hasidiliikkeessä, että tupakanpolttoa voidaan käyttää uskonnollisena hartautena ja että se voi jopa auttaa tuomaan messiaanisen ajan. Berditchevin rabbi Levi Yiztchakin siteerataan sanoneen, että ”juutalainen polttaa arkisin ja haistelee tupakkaa sapattina”. Lelovin rabbi Dovid opetti, että on hyvä uskonnollinen käytäntö tupakoida lauantai-iltana sapatin jälkeen, ja tätä käytäntöä noudattavat Lelovin ja Skulenin Rebbeet, mutta Skulenin nykyinen Rebbe kuitenkin kehottaa ihmisiä seuraamaan hänen esimerkkiään nykyisten tupakointia vastustavien näkemysten valossa, ja hän itse vetää vain muutaman lyhyen savukkeen Havdalan jälkeen. Monet hasidijuutalaiset tupakoivat, ja monet, jotka eivät tupakoi säännöllisesti, tupakoivat Purimin juhlapäivänä, vaikka he eivät tekisi niin muulloin vuoden aikana, ja jotkut pitävät sitä hengellisenä käytäntönä, joka muistuttaa muinaisen temppelin alttarin savua. Viime vuosina monet hasidirabbit ovat kuitenkin vastustaneet tupakointia, kuten myös muiden liikkeiden rabbit.
Rabbi Yisrael Meir Kagan (1838-1933) oli yksi ensimmäisistä juutalaisista auktoriteeteista, jotka puhuivat tupakointia vastaan. Hän piti sitä terveysriskinä ja ajanhukkana, eikä hänellä ollut juurikaan kärsivällisyyttä niitä kohtaan, jotka väittivät olevansa riippuvaisia, todeten, ettei heidän olisi koskaan pitänyt aloittaa tupakointia (Likutei Amarim 13, Zechor le-Miriam 23).
Siirtyminen kohti terveyskeskeisiä huolenaiheita on havaittavissa juutalaisten lakien (halakha) erilaisissa rabbien tulkinnoissa. Esimerkiksi aikana, jolloin tupakoinnin ja terveyden välisestä yhteydestä oli vielä epäilyksiä, rabbi Moshe Feinstein antoi vuonna 1963 vaikutusvaltaisen lausunnon, jonka mukaan tupakointi oli sallittua, vaikkakin edelleen ei suositeltavaa. (Igrot Moshe Y.D. II:49)
Nykyaikaisemmissa rabbinisissa responseissa on taipumus väittää, että tupakointi on juutalaisessa laissa kielletty itsensä vaarantamisena ja että tupakointia sisätiloissa tulisi rajoittaa eräänlaisena muiden vahingoittamisena. Itsensä vaarantamista koskeva sääntö perustuu osittain raamatunjakeeseen, joka luetaan kehotuksena vahtia omaa terveyttään – ”ונשמרתם מאד, לנפשתיכם”. 5. Moos. 04:15 ”Ja teidän on vartioitava itseänne hyvin …” Vastaavasti rabbiinisäännöt toisten vahingoittamista vastaan juontavat juurensa raamatullisiin ja talmudilaisiin lakeihin.
Kuuluisat askenasialaiset haredi rabbit ovat kehottaneet ihmisiä olemaan tupakoimatta ja kutsuneet tupakointia ”pahaksi tavaksi”. Näihin rabbeihin kuuluvat rabbi Yosef Sholom Eliashiv, rabbi Aharon Leib Shteinman, rabbi Moshe Shmuel Shapiro, rabbi Michel Yehuda Lefkowitz, rabbi Nissim Karelitz ja rabbi Shmuel Auerbach. Rabbi Shmuel HaLevi Wosner kielsi ihmisiä aloittamasta tupakointia ja sanoi, että tupakoitsijoiden tulisi lopettaa tupakointi. Kaikki nämä rabbit sanoivat myös, että tupakointi julkisella paikalla, jossa se saattaa häiritä muita, on kiellettyä.
Merkittävistä sefardi-haredi-rabbeista rabbi Ben Tzion Abba Shaul ja rabbi Moshe Tzedaka kehottivat nuoria olemaan aloittamatta tupakointia.
Muita merkittäviä askenasirabbeja, jotka nimenomaisesti kielsivät tupakoinnin, ovat muun muassa rabbi Eliezer Waldenberg, rabbi Moshe Stern ja rabbi Chaim Pinchas Sheinberg.