Unkarilaisella tanssilla tarkoitetaan kansantansseja, joita unkarilaiset harrastavat ja esittävät sekä Unkarissa syntyperäisen väestön ja sen naapurimaiden että unkarilaisen diasporaväestön parissa.
Kunnostautuneen folklore-asiantuntijan György Martinin mukaan unkarilaiset tanssit voidaan jakaa kahteen luokkaan. Ensimmäinen viittaa keskiajalla esitettyihin tansseihin, kun taas toinen koskee 1700- ja 1800-lukua.
Improvisaatio mainitaan usein unkarilaisille tansseille ominaiseksi. ”Talonpoikaistanssi ei ole ehdottoman sääntöjen mukaan määräytyvää, vaan tanssija rakentaa askeleensa mielialansa ja kekseliäisyytensä mukaan.”
Karpaattien sisäisen tanssin tärkein tyylillinen piirre on epätavallisen paljon henkilökohtaista improvisointia. Tarkkailijat eivät ole kahden edellisen vuosisadan aikana jättäneet huomaamatta unkarilaisen tanssin yksilöllisyyttä. Tämä tanssi on siinä määrin yksilöllistä, että tutkijoiden on usein vaikea määritellä yksilöllistä luovuutta ja improvisointia sääteleviä yhteisöllisiä lakeja. Kansantanssitutkimus on osoittanut, että tämä yksilöllisyys ei ole pelkkää runollista vapautta vaan aitoja piirteitä. Daniel Berzsenyi kirjoitti: ”Sen salaiset lait eivät ole käsityön määräämiä. Lait ovat sen omia ja innostus asettaa rajat.”
”Sata paria liikkuu,
kaikki yhdessä,
Tulee ääretön labyrintti,
kudottu yltäkylläisyys
Katkeamaton medley
Jossa – niin monta kuin on pareja – niin monta
Tanssin muotoa ja tunnelmaa,
Ja kuitenkin sama rytmi
Se ohjaa kaikkien askelia.”
”…Askeleet, käännökset, liikkeet, asennot, kaikki ovat mielivaltaisia, tanssijan makuun ja nerokkuuteen jätettyjä. Tanssi ei koostu säännöllisistä, tarkoin määritellyistä askeleista … vaan yksilöllisestä tanssista, jonka innoittajana on jokin ajatus.”
”miehet vapauttavat kumppaninsa, kun ja niin kauan kuin heillä oli siihen taipumusta. Näin heidän kätensä ovat vapaat ja he voivat halutessaan jälleen tarttua kumppaniinsa…”
”Tanssin reippaammat liikkeet säilyttivät sen erityispiirteen, joka on kaikkien unkarilaisten tanssien tunnusmerkki: tanssijan oikeuden improvisoida lahjakkuutensa ja mielialansa mukaan.” Unkarin tiedeakatemian kansanmusiikin tutkimusryhmän ja Valtion kansanmuseon kansallisen etnografisen museon kokoelmat kattavat lähes 10 000 tanssimuunnelmaa 700 unkarilaisesta kylästä.
Unkarilaiset on huomattu ”poikkeuksellisen hyvin kehittyneestä rytmitajusta”. Billroth suoritti testejä Wieniin sijoitetuilla joukoilla ja havaitsi, että unkarilaiset joukot pärjäsivät muita paremmin musiikin tahdissa.
Noin vuonna 1670 julkaistussa, luultavasti kalvinistisaarnaajan kirjoittamassa runossa kirjattiin, että unkarilainen tanssija taivuttaa vartaloaan, ”ravistelee päätään ja kallistaa kaulaansa, kallistaa hattunsa toiselle korvalle, potkii kuin väsynyt hevonen, työntää rintakehäänsä ulos, saa silmänsä säkenöimään, aukaisee suunsa nytkin huutaakseen ”hejje! hujja!”, hyppii ympäriinsä, tamppailee rytmiin, liukuu, heiluttelee jalkojaan tarmokkaasti ja niin edelleen”. Runo oli otsikoitu ”Solmupuikko niiden strippareiden selän suoristamiseksi, jotka muodoltaan muistuttavat miehiä, mutta tanssiessaan ja kapuillessaan ovat kuin vuohet ja vuohet, ja kuvaamaan heidän loukkaavuuttaan keikaroidessaan.”
Csárdás on epäilemättä unkarilaisen repertuaarin suosituin ja tärkein tanssi. Vuonna 1869 julkaistussa kirjassa The Magyars: Their Country and Institutions Arthur Patterson kirjoitti seuraavaa. ”he pyörivät nopeasti ympäri, kaksi tai kolme kertaa, ja sitten, irrottautuen, aloittavat pantomiimin uudelleen kuten ennenkin…”. Harvoin näkee kahden parin esittävän täsmälleen samaa hahmoa samaan aikaan. Samaan aikaan kun kaksi toisistaan erossa olevaa paria tekee askeleensa selkä toisiinsa päin kääntyneinä, toinen pari heidän välissään pyörii ympäri jälleennäkemisen hurmoksessa.” Esillä ovat myös monipuoliset tavat pitää parista kiinni, monimutkaiset asennonmuutokset, lievä kyykistyminen (lippetos) ja naisen nostaminen hyppyyn ja heittäminen pois.”
Swift Csárdásin aikana tanssittuihin figuureihin kuuluvat mm. lippentos-martogatos (kyykistyminen-hyppääminen), pareittain kääntyminen ja parin leikkisä houkutteleminen ja vapauttaminen. Puoliksi kyykistyviä, puoliksi kääntyviä hahmoja tanssivat vanhemmat sukupolvet vielä 1970-luvulla. Eräässä harvinaisessa luutatanssin muodossa luuta laitetaan kyykistyvän, kompastuvan liikkeen läpi (Jaszszentandrasissa). Puoliksi kyykistyviä, puoliksi kääntyviä hahmoja tanssivat vanhemmat sukupolvet vielä 1970-luvulla.
Mikäli reformoidun kirkon papit vastustivat johdonmukaisesti tanssimista, katolisen kirkon papit eivät olleet yhtä ankaria ja joissakin tapauksissa jopa suosivat tanssimista. ”Tanssivatko pyhimykset taivaassa?”, kirjoitti eräs nunna 1500-luvun alkupuolella, ”tanssi on siellä välttämätöntä pyhimysten vahvoille, hyvin rakennetuille vartaloille”. ”Siellä (taivaassa) täytyisi olla tanssia niiden unkarilaisten kutiseville jalkapohjille, joiden koko elämä maan päällä on tanssikoulu”, kirjoitti tunnettu katolinen pappi Zsigmond Csuzy 1700-luvun alkupuolella.”