Hwang Woo-suk, eteläkorealainen genetiikan tutkija, väitti Science-lehdessä vuosina 2004 ja 2005, että hän ja tutkijaryhmä olivat kloonanneet ensimmäistä kertaa ihmisalkion ja että he olivat saaneet siitä yksitoista kantasolulinjaa. Hwang oli professori Soulin kansallisessa yliopistossa Soulissa, Etelä-Koreassa. Science-artikkeleissa Hwang totesi, että kaikki hänen laboratorioonsa munasolujaan lahjoittaneet naiset olivat vapaaehtoisia, jotka luovuttivat munasolujaan (munasolujaan) saamatta mitään korvausta vastineeksi. Vuonna 2006 Hwang myönsi, että monet tulokset olivat väärennettyjä. Myöhemmissä tutkimuksissa kävi ilmi, että Hwangin laboratorio käytti kokeissaan enemmän munasoluja kuin he olivat ilmoittaneet, ja että munasolujen luovuttajille oli maksettu. Hwangin lahjoitettujen munasolujen käyttö kokeissaan herätti kansainvälistä huomiota ja herätti keskustelua munasolujen lahjoittamisen eettisyydestä tutkimustarkoituksiin.

Epäilykset Hwangin väitteistä heräsivät, kun yksi hänen naistutkijoistaan, Ja Min Koo, vuoden 2004 julkaisun toinen kirjoittaja, myönsi haastattelussa, että hän oli lahjoittanut munasoluja Hwangin tutkimukseen. Hwang kiisti aluksi kaikki syytökset eettisestä väärinkäytöksestä ja sanoi, että syytökset johtuivat väärinkäsityksestä, joka johtui naistutkijan huonosta englannin kielen taidosta. Pian tämän jälkeen Hwang menetti yhden yhdysvaltalaisen yhteistyökumppaninsa, Gerald Schattenin, tuen, sillä hän ilmaisi huolensa vuoden 2004 julkaisuun johtaneissa kokeissa käytettyjen munasolujen alkuperästä. Korean kansallisen bioetiikkakomitean ja Soulin kansallisen yliopiston vuonna 2006 tekemissä tutkimuksissa todettiin, että kaksi Hwangin laboratorion tutkijaa oli lahjoittanut munasoluja, että monille munasolujen lahjoittajille oli maksettu munasolujen lahjoittamisesta ja että osalle munasolujen lahjoittajista ei ollut kerrottu munasolujen lahjoittamisen riskeistä tai tutkimuksen tarkoituksesta.

Hwang tarvitsi kantasoluja ja kloonausta käsittelevässä tutkimuksessaan monia ihmisoluista peräisin olevia munasoluja. Tutkimuksensa aikana Hwang hankki suuren kokoelman munasoluja. Hän väitti käyttäneensä 242 munasolua kuudeltatoista vapaaehtoiselta vuonna 2004 julkaistussa artikkelissaan ja 185 munasolua kahdeksaltatoista naiselta vuonna 2005 julkaistussa artikkelissaan. Tutkimukset paljastivat, että Hwang oli itse asiassa kerännyt yli kaksituhatta munasolua ainakin 119 eri naiselta, joista kaksi oli hänen oman laboratorionsa tutkijoita. Munasoluja luovuttaneista naisista 85:lle oli maksettu tai tarjottu lisäetuja luovutuksesta. Näin rikottiin vuonna 2001 annettuja Korean lääketieteen etiikkaa koskevia ohjeita ja vuonna 2005 annettua bioetiikkaa ja bioturvallisuutta koskevaa lakia. Jotkut bioeetikot pitävät epäeettisenä sitä, että munasolujen luovuttajille maksetaan munasolujen luovuttamisesta, koska rahan käyttö voi olla köyhien naisten painostamista. Hwang erosi professorin virastaan vuonna 2005.

Etelä-Korean kansallinen bioetiikkakomitea kirjoitti vuonna 2006 raportin otsikolla The National Bioethics Committee’s Report on Bioethical Problems in Hwang Woo-Suk’s Research. Raportissa erotettiin neljä erilaista Hwangin tutkimuksen aikana tehtyä luovutusta. Ensimmäiseen ryhmään kuuluivat lailliset vapaaehtoiset luovuttajat, jotka saivat vain vähän tai ei lainkaan korvausta munasolujensa ottamisesta. Toiseen luokkaan kuuluivat maksulliset luovuttajat, joille kullekin maksettiin yli 1,5 miljoonaa wonia, noin 1 400 Yhdysvaltain dollaria, vastineeksi munasolujen luovutuksesta. Kolmas ryhmä naisia teki luontoisetuluovutuksia, toisin sanoen luovutuksia, joiden vastineeksi saatiin enintään 2,3 miljoonan wonin, noin 2 134 Yhdysvaltain dollarin, alennus koeputkihedelmöityshoidoista. Neljäs ryhmä koostui kahdesta Hwangille työskentelevästä tutkijasta, jotka Hwang pakotti luovuttamaan munasoluja tutkimusta varten. Raportissa todettiin, että kaikkien neljän ryhmän naiset, mukaan lukien vapaaehtoiset luovuttajat, olivat joko yhteiskunnallisen, henkilökohtaisen tai työhön liittyvän painostuksen alaisia luovuttamaan munasolujaan tutkimukseen, eikä heille kerrottu täysimääräisesti munasolujen talteenottomenettelyn todellisista yksityiskohdista.

Normaalin bioetiikkakomitean raportissa hahmoteltiin Hwangin tutkimuksen aiheuttamat eettiset rikkomukset. Munasolujen ottamiseen naiselta liittyy fyysisiä ja psykologisia riskejä luovuttajana olevalle naiselle. Näiden riskien vuoksi eettiset arviointilautakunnat edellyttävät, että tutkijat tiedottavat tutkimukseen osallistuville toimenpiteen riskeistä. Kun sairaalat keräsivät naisilta munasoluja Hwangin tutkimusta varten, ne käyttivät usein epävirallisia suostumuslomakkeita tai eivät käyttäneet minkäänlaista tietoon perustuvaa suostumusta, jos nainen luovutti munasoluja toisen kerran. Lisäksi joiltakin naisilta poistettiin munasarjat kokonaan ilman heidän suostumustaan. Lukuisat naiset kärsivät vakavasta munasarjojen hyperstimulaatio-oireyhtymästä ja joutuivat sairaalahoitoon munasolujen poiston jälkeen.

Hwang käytti myös laittomasti munasolujen välittäjiä maksaakseen naisille heidän munasoluistaan. Vuonna 2001 annettujen Korean lääketieteellisen etiikan ohjeiden 55 artiklassa todetaan, että lääkäri ei saisi maksaa tutkimushenkilöille mitään muuta kuin korvausta tutkimuksesta mahdollisesti aiheutuneiden sairauksien tai vammojen hoidosta. Hwang ei ainoastaan antanut rahaa, vaan hedelmöityshoitoja saaneet naiset saivat munasolujensa vastineeksi alennuksia lisääntymishoidoista. Maksetut naiset olivat yleensä parikymppisiä ja huomattavasti nuorempia kuin vapaaehtoiset luovuttajat, jotka olivat kolmekymppisiä. Tapauksissa, joissa naiset lahjoittivat munasolujaan sekä tutkimusta että omia hedelmöityshoitojaan varten, tutkijat lahjoittivat parempia ja kypsempiä munasoluja Hwangin tutkimukseen.

Tutkijat ovat hypoteesanneet erilaisia syitä siihen, miksi Hwang pystyi keräämään niin paljon munasoluja epäeettisissä oloissa. Ensinnäkin hedelmättömät pariskunnat Koreassa valitsevat usein koeputkihedelmöityksen adoption sijaan saadakseen omia biologisia lapsia, ja he ostavat usein munasoluja siirtoa varten internetistä. Tällaiset kaupat tehdään usein munasolujen välittäjien kautta. Hwang osti munasoluja tutkimustaan varten yhden tällaisen välittäjän kautta. Toiseksi jotkut Hwangin tutkimukseen lahjoittaneista naisista sanoivat toivoneensa, että tutkijat käyttäisivät munasoluja kehittääkseen parannuskeinoja itselleen tai perheenjäsenilleen. Heitä oli johdettu harhaan siinä, että heidän munasolujaan käytettäisiin terapeuttisiin tarkoituksiin, jotka hyödyttäisivät suoraan heitä itseään tai heidän perhettään, mikä on harhaanjohtaminen, jota tutkijat kutsuvat terapeuttiseksi harhaanjohtamiseksi.

Kolmanneksi Hwangin tutkijat saattoivat tuntea painostusta Hwangin alaisina lahjoittaa munasolujaan. Hwang pakotti kaksi tutkijaansa luovuttamaan munasoluja ja suostutteli lisäksi kahdeksan muuta naispuolista tutkijaa allekirjoittamaan suostumuslomakkeet, joissa he ilmoittivat luovuttavansa tarvittaessa munasoluja. Lopuksi monet munasoluja luovuttaneista naisista sanoivat tekevänsä niin kansallisesta ylpeydestään ja halustaan auttaa vammaisia tai sairaita ihmisiä.

Vuonna 2009 Soulin keskuspiirituomioistuin tuomitsi Hwangin rahan kavaltamisesta ja tutkimukseensa liittyvistä bioeettisistä rikkomuksista. Hwangilta evättiin lupa jatkaa ihmisten kloonauksen tutkimusta, mutta myöhemmin hän tutki eläinten kloonausta. Hän perusti Soulissa sijaitsevan tutkimusorganisaation nimeltä Sooam Biotech Research Foundation. Hwangin tutkimusryhmä oli luonut ensimmäisen kloonatun koiran vuonna 2005.