Introduction

The Anthology of Rap on ensimmäinen sanoitusten antologia, joka edustaa rapin tallennettua historiaa 1970-luvun lopulta nykypäivään. Se kertoo rapin tarinan lyyrisenä runoutena. Mukana olevat sanoitukset ulottuvat Grandmaster Flashin ja (silloisen) Furious Fourin vuoden 1978 live-esityksen transkriptiosta Jay-Z:n, Mos Defin, Jean Graen ja Lupe Fiascon uusimpiin runollisiin innovaatioihin. Antologialla on kolme tarkoitusta: (1) tislata, välittää ja säilyttää rapin runoperinnettä afroamerikkalaisen suullisen kulttuurin ja länsimaisen runoperinnön kontekstissa; (2) luoda laaja ja kattava rapin kulttuurihistoria sen perustavanlaatuisen kirjallisen ja taiteellisen luonteen perusteella; ja (3) tarjota välineitä, joiden avulla rap-sanoituksia voidaan lukea tarkoin.

Rap ja hiphop eivät ole synonyymejä, vaikka ne liittyvätkin toisiinsa niin läheisesti, että jotkut käyttävät termejä keskenään. Toiset liittävät niihin erillisiä arvoja – joko rap kuvaa kaupallistettua musiikkia ja hiphop undergroundin ääniä; tai rap viittaa karuun tyyliin (kuten gangsta rap) ja hiphop poliittisesti ja sosiaalisesti tietoisempaan lähestymistapaan (kuten backpack hiphop). Legendaarinen rap-artisti ja tuottaja KRS-One selittää kappaleensa ”HipHop Knowledge” lopussa eron ytimekkäästi: ”Rap-musiikki on jotain, mitä teemme, mutta hip hop on jotain, mitä elämme.” Hiphop on toisin sanoen sateenvarjotermi, jolla kuvataan monipuolista kulttuuria, josta rap on vain osa. MC:t, hiphopin seremoniamestarit, ovat sen kirjallisia taiteilijoita. He ovat runoilijoita, ja räppi on hiphop-kulttuurin runoutta.

Hiphop syntyi 1970-luvun puolivälissä Etelä-Bronxin köyhästä kaupungista. Olosuhteita uhmaten nuori sukupolvi – enimmäkseen mustia ja ruskeita – loi sanojen ja laulujen, taiteen ja liikkeen rikkaan kulttuurin. Rap oli tämän kulttuurin ääni, kielellinen analogia hyperkineettisille tanssiliikkeille, elävästi maalatuille metrovaunuille ja taitavasti sekoitetuille breakbeateille. ”Rap oli luovien ihmisten sukupolven lopputulos, jota ahdisti puutteen todellisuus”, KRS-One selittää. Hiphopin pioneerit muokkasivat rapista taidemuodon, joka ammentaa paitsi afrikkalaisen diasporan kansanperinteestä myös länsimaisen säkeistön perinnöstä ja jazzin, bluesin, funkin, gospelin ja reggaen musiikkiperinteistä. Nämä nuoret taiteilijat valtasivat englannin kielen ja taivuttivat sitä omiin ilmaisutarkoituksiinsa. Ajan mittaan heidän rytmiin säveltämänsä runous hallitsi korttelinsa, kaupunginosansa, kansakuntansa ja lopulta koko maailman korvia.

Rap kantaa nykyään tämän ensimmäisen sukupolven perintöä, ja sen vuoksi se yhdistetään oikeutetusti afroamerikkalaiseen kulttuuriin. Yhtä lailla se on ilmaisumuoto, jota säätelevät kaikkien saatavilla olevat konventiot ja jota elävöittää kaikkien niiden luovuus, jotka oppivat rapin historian ja hallitsevat rapin käsityötaidon. Tämä selittää osaltaan sen, miksi räppi – ja hiphop-kulttuuri yleensä – on tullut kaikkien rotujen ja kansojen ihmisten omaksumaksi. Se on nyt globaalin nuorisokulttuurin lingua franca, joka on ilmaisuiltaan moninainen mutta jonka juuret ovat yhteisessä menneisyydessä.

Samaan aikaan rap on herättänyt kiivasta keskustelua sen eksplisiittisestä puheesta ja aiheista. Joillekin rap muodostaa tervetulleiden, aiemmin tukahdutettujen äänten kuoron, toisille se on huolestuttava merkki kulttuurisesta sekasorrosta. Kiistelyn lisäksi hiphopin lyyrinen perinne on kuitenkin muotoutunut runollisten eleiden ja muotojen kautta, joita räppärit ovat kehittäneet ajan myötä. Syntynyt huomattava kirjallisuuskokonaisuus on sekä sukua menneisyyden runoudelle että eroaa siitä. Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana rap on johtanut sanan renessanssia ja ajanut runouden paluuta julkiseen elämään.

Vaikka rap on nyt laajalti levinnyt amerikkalaisessa kulttuurissa, se ei ole vielä saanut riittävää tunnustusta runoudeksi, vaikka yliopistot sisällyttävät sen englannin kielen, afroamerikkalaistutkimuksen ja musiikin opetussuunnitelmiin. Vain muutamat runoantologiat sisältävät rap-sanoituksia. Ne, jotka sisältävät, kuten Norton Anthology of African American Literature ja Ishmael Reedin From Totems to Hip Hop, tekevät sen edustavasti. Kirjat, kuten Flocabularyn Shakespeare Is Hip Hop ja Alan Sitomerin ja Michael Cirellin Hip Hop Poetry and the Classics, tarjoavat tehokkaita ja viihdyttäviä työkaluja, joiden avulla räppiä voidaan käyttää kanonisen runouden opettamiseen yläkoululaisille ja lukiolaisille, mutta ne eivät valaise räpin omaleimaista runousperinnettä.

Tässä teoksessa räppiä käsitellään sanoituskokonaisuutena, joka vastaa transkriptiota, eksplikaatiota ja analyysiä kuten runous. Mukana olevat sanoitukset tarjoavat eräänlaisen kielen laboratorion poetiikan periaatteista kiinnostuneille. Rapin tutkiminen onkin tehokas keino esitellä keskeisiä muotoja ja käsitteitä, jotka määrittelevät poeettista perinnettä: räppärit omaksuvat rytmin ja riimin selkeät äänelliset ominaisuudet, käyttävät runsaasti vertauksen ja metaforan kaltaisia kuvioita ja muotoja, tekevät tarinankerronnasta keskeisen osan taidettaan ja korostavat kilpailun henkeä, joka oli aikoinaan keskeistä runoudessa.

Niin kuin mitä tahansa runouskokoelmaa voidaan tutkia monesta eri näkökulmasta, niin myöskin rapia. Käyttökelpoisia lähestymistapoja rapin estetiikkaan on runsaasti. Muodollisesta näkökulmasta voidaan tarkastella kappaleen retorisia hahmoja, sen paikallisia äänellisiä ominaisuuksia tai genren konventioiden tarkistuksia. Kiinnostus kulttuurintutkimukseen johtaa todennäköisesti siihen, että räppiä tarkastellaan suhteessa sen sosiologisiin, maantieteellisiin tai rodullisiin konteksteihin. Erilaiset historialliset lähestymistavat vaikuttavat olennaisilta, kun rapiä tarkastellaan taiteena, olipa kyse sitten laulun suhteesta afroamerikkalaiseen suulliseen runouteen kaukaisessa tai lähimenneisyydessä, englanninkieliseen lyriikkaan Beowulfista nykypäivään tai kaupallisten populaarilaulujen sanoitusten laajaan valikoimaan yleensä – kaikkiin runouden kokonaisuuksiin, joilla on rikkaat ja moninaiset tarinat ja joiden osa myös rap on. Kuten tämän kirjan sanoitukset todistavat, rap on ollut ja on edelleen monia asioita monille ihmisille; ehkä viisain lähestymistapa on yhtä laaja kuin itse taidemuoto.

Ote teoksesta The Anthology of Rap

Suomentaneet Adam Bradley ja Andrew DuBois