Vuonna 1948 WHO määritteli terveyden ”täydellisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaksi, ei pelkästään sairauden puuttumiseksi”. Terveyttä voidaan tarkastella henkilön kehon rakenteen ja toiminnan sekä sairauden tai oireiden esiintymisen tai puuttumisen kannalta (terveydentila); hänen oireidensa kannalta ja sen kannalta, mitä hän voi tehdä ja mitä hän ei voi tehdä eli missä määrin tila vaikuttaa henkilön normaaliin elämään (elämänlaatu).

Terveydenhuolto on sairauksien ennaltaehkäisyä, hoitoa ja hallintaa sekä terveyden säilyttämistä terveydenhuollon organisaatioiden ja ammattihenkilöstön tarjoamien palvelujen avulla. Siihen kuuluvat kaikki terveyden edistämiseen tarkoitetut tavarat ja palvelut, mukaan lukien ”ennaltaehkäisevät, parantavat ja palliatiiviset toimenpiteet riippumatta siitä, onko ne suunnattu yksilöille vai väestölle”.

A) Terveydentilan mittaaminen

Terveydentilaa voidaan mitata patologisilla ja kliinisillä mittareilla, ja sitä havainnoivat tavallisesti kliinikot tai sitä mitataan välineillä.

Tyyppisiä sairauden mittaustapoja ovat:

• Oireet – verenpaine, lämpötila, röntgenkuvaus, kasvaimen koko
• Oireet – tautikohtaiset tarkistuslistat
• Co-morbiditeetti – Charlsonin indeksi, ICED- rinnakkaissairauksien indeksi (tarkastellaan sekä sairauden vaikeusastetta että toiminnallista vaikeusastetta), haittatapahtumat – kipu, verenvuodon tunne, takaisinotto sairaalaan, komplikaatioiden esiintyvyys, komplikaatioiden esiintyvyysaste (esim.esim. Clavien-Dindo Classification of Surgical Complications).

On aina parempi käyttää olemassa olevaa mittaria, joka on kokeiltu ja testattu, kuin keksiä uusi mittari. Käytä olemassa olevaa standardoitua mittaria, jonka luotettavuus, validiteetti ja reagointikyky on osoitettu. Toimenpiteitä arvioitaessa olisi sovellettava muun muassa seuraavia kriteerejä:

Psykometriset kriteerit

• Hyväksyttävyys – mittarissa pitäisi olla vaihteluväli, jossa ei ole alaraja- tai kattoharhoja
• Luotettavuus – testin uusintatesti (testauksen ja uusintatestauksen tuloksena on sama pistemäärä), arvioijien välinen vertailu (kaksi ihmistä, jotka arvioivat jotakuta erillään, antavat saman pistemäärän – mitataan Kappa-statistiikalla*), sisäinen konsistenssi (Cronbach’s alpha – kun kysymyksensarjalla mitataan jotakin asiaa, mm.esim. Oxford Hip Score, vastausten pistemäärät ovat usein asteikolla ja ne lasketaan yhteen, jolloin saadaan yksi numeerinen kokonaisarvo. Asteikkojen on oltava sisäisesti johdonmukaisia, eli kaikkien kohtien on mitattava samaa asiaa. Cronbachin alfa on kerroin, jolla arvioidaan asteikon sisäistä johdonmukaisuutta. )
• Validiteetti – herkkyys (tunnistaa oikein ne, joilla on sairaus) ja spesifisyys (tunnistaa oikein ne, joilla ei ole sairautta)
• Responsiivisuus – aste, jolla mittari pystyy havaitsemaan muutoksen, joka on kliinisesti merkityksellinen.

*Kappa-tilasto mittaa asteikoiden välistä luotettavuutta. Kappa = (% havaittu yksimielisyys havaitsijoiden välillä – % yksistään sattuman perusteella odotettu yksimielisyys) / (100 % – % yksistään sattuman perusteella odotettu yksimielisyys).

Käytännölliset kriteerit

Jos mittari on tarkoitettu rutiinikäyttöön osana kliinistä käytäntöä:

• Mittarin tulee olla tarkoituksenmukainen/relevantti
• Mittarin tulee olla lyhyt ja yksinkertainen toteuttaa
• Mittarin tulee olla rutiinikäyttöön soveltuva.

Jos ei ole mahdollista käyttää olemassa olevaa toimenpidettä, seuraavaksi paras vaihtoehto on mukauttaa olemassa olevaa toimenpidettä, mutta sen luotettavuus, validiteetti ja reagointikyky uusissa olosuhteissa on arvioitava uudelleen. Muussa tapauksessa on kehitettävä uusi mittari ja arvioitava sen luotettavuus, validiteetti ja reagointikyky.

Tekijöitä, jotka voivat parantaa testin luotettavuutta, ovat:

• Tarkkailijoiden koulutus
• Terminologian, kriteerien ja protokollien selkeät määritelmät
• Tekniikoiden säännöllinen havainnointi ja tarkistaminen
• Poikkeavuuksien syiden tunnistaminen ja niihin puuttuminen.

Validiteettia lisääviä menetelmiä ovat:

• Rakenteelliset ja standardoidut menettelyt kliinisten tietojen keräämiseksi
• Standardoidut pisteytys- ja tulkintaprotokollat
• Hyvin rakennettujen mittareiden käyttö (esim. joilla on dokumentoitu luotettavuus ja validiteetti)
• Tietojen asianmukaisten raporttien saaminen.

Validiteetin ja reliabiliteetin välinen suhde

Mikä voi olla validia ryhmälle tai populaatiolle, ei välttämättä ole sitä yksilölle kliinisessä ympäristössä. Kun testin reliabiliteetti tai toistettavuus on huono, myös testin validiteetti tietyn yksilön kohdalla voi olla huono.

B) Elämänlaadun mittarit

Elämänlaatu mittaa yksilön toiveiden ja odotusten ja yksilön tämänhetkisen kokemuksen välistä eroa. Terveyteen liittyvä elämänlaatu koskee ensisijaisesti niitä tekijöitä, jotka kuuluvat terveydenhuollon tarjoajien ja terveydenhuoltojärjestelmien vaikutuspiiriin.

• Terveyteen liittyvää elämänlaatua voidaan mitata kysymällä sitä suoraan potilaalta tai erilaisten mittareiden avulla.
• Terveyteen liittyvän elämänlaadun mittareita voidaan soveltaa erityyppisiin sairauksiin, lääketieteellisiin hoitomuotoihin ja demografisiin/kulttuurillisiin ryhmiin, tai ne voivat liittyä vain tiettyihin tauteihin, interventioihin tai tiettyihin väestöihin. Väestö- tai sairauskohtaiset mittarit ovat hyvin merkityksellisiä kyseistä sairautta sairastavalle väestölle tai ihmisille, mutta ne vaikeuttavat vertailua yleiseen väestöön (jolla ei ole kyseistä terveysongelmaa). Jos tällainen vertailu on tärkeää, yleinen väline voi olla hyödyllisempi. Yleisiä ja spesifisiä välineitä voidaan käyttää yhdessä.
• HRQoL-mittaukset ovat hyödyllisiä, koska niiden avulla voidaan määrittää potilaita vaivaavien ongelmien kirjo, havaita jatkuvat ongelmat, jotka muutoin saattaisivat jäädä huomaamatta, ja ennustaa hoidon onnistumista.
• HRQoL-mittaukset voidaan yhdistää tietyssä terveydentilassa vietetyn ajan mittareihin, jolloin muodostuu laadulla oikaistuja elinvuosia (Quality Adjusted Life Years, QALY) – ks. tarkemmin terveydenhuollon taloustiedettä käsittelevästä osasta.

Generisiä työkaluja HRQoL:n mittaamiseen ovat mm. seuraavat: Se tuottaa pistemäärän kahdeksasta terveyden ulottuvuudesta sekä kaksi yhteenvetopistemäärää, ja se on tällä hetkellä hyväksytty kultaiseksi standardimittariksi. Se on saatavilla useilla kielillä, ja sitä on levitetty ja otettu käyttöön maailmanlaajuisesti.

Sairauskohtaisia työkaluja ovat:

• Astman elämänlaatukyselylomake – koostuu 32 kysymyksestä, jotka tuottavat neljän ulottuvuuden pistemäärät, jotka liittyvät toimintarajoituksiin, oireisiin, emotionaaliseen toimintaan ja ympäristöaltistukseen
• Pakolliset PROMS-mittarit huhtikuusta 2009 alkaen – PROMS-mittarit lonkan ja polven tekonivelleikkauksia ja suonikohjuja varten (ks. ”Palvelujen asianmukaisuus ja riittävyys sekä niiden hyväksyttävyys kuluttajien ja palveluntarjoajien kannalta” ja http://content.digital.nhs.uk/proms).
• Mielenterveysmittarit, kuten Warwick Edinburgh score (https://warwick.ac.uk/fac/med/research/platform/wemwbs/)

Populaatiokohtaisia välineitä ovat muun muassa:

• Lapsen terveys- ja sairausprofiili (Child Health and Illness Profile/CHIP) – Populaatiokohtaiset välineet on suunniteltu siten, että ne soveltuvat tietyille väestöryhmille, kuten lapsille tai vanhuksille. CHIP sisältää viisi osa-aluetta: tyytyväisyys, viihtyvyys, joustavuus, riskien välttäminen ja saavutukset.

C) Terveydenhuollon mittarit

Terveydenhuollon suorituskykymittareita on jo kuvattu jonkin verran yksityiskohtaisemmin kohdissa ”Tarjonnan ja kysynnän mittarit” ja ”Tutkimusasetelma palvelujen vaikuttavuuden, tehokkuuden ja hyväksyttävyyden arvioimiseksi, mukaan lukien terveydenhuollon rakennetta, prosessia, palvelun laatua ja lopputulosta koskevat mittarit”. Niitä voivat olla:

• Potilastyytyväisyys ja kokemukset sekä potilaiden raportoimat tulokset. Tyytyväisyyden ja kokemusten keräämiseksi on olemassa monia hyväksi havaittuja ja testattuja potilaskyselyjä, joita Care Quality Commission ja Picker Institute käyttävät kansallisessa tulosseurannassa.
• Terveydenhuollon laatua voidaan mitata myös prosessin sekä lopputulosten, kuten ohjeiden, uusimman näytön ja hoidon ja lähetteiden kriteerien toteuttamisen, osalta. Lisäksi laatua voivat arvioida ulkopuoliset organisaatiot, kuten Care Quality Commission seuranta- ja tarkastusprosessiensa kautta ja Monitor.
• Terveydenhuolto-organisaatioiden määrä tai tuottavuus (potilaiden läpimeno, vuodeosastojen käyttöaste ja odotusajat) ovat yleisesti käytettyjä mittareita.
• Taloudellista tuloksellisuutta pidetään nykyään terveydenhuollon tuloksellisuuden tärkeimpänä näkökohtana.

• Maailman terveysjärjestön raportti. (2000). ”Miksi terveydenhuoltojärjestelmillä on merkitystä?”. WHO.
• JM Bland, DG Altman, Statistics notes: Cronbachin alfa, BMJ 1997;314(7080):572 (22. helmikuuta),
• Fayers PM, Machin D. Quality of life: assessment, analysis and interpretation. Chichester: Wiley, 2000.