Sheboygan Falls on idyllinen kaupunki Sheboyganin piirikunnassa Wisconsinissa. Ennen vuotta 2012 viimeinen murha tapahtui vuonna 1996, ja koko Sheboyganin piirikunnassa on keskimäärin vain yksi tai kaksi ensimmäisen asteen henkirikosta vuodessa. Kyseessä ei ole suuri suurkaupunkialue, jossa rikollisuus on yleistä, vaan tiheään asuttu alue, jossa rikollisuus on lähes olematonta. Wisconsinin kirkkaita valoja pakenevat monet perheet asettautuvat tänne, koska sitä pidetään turvallisena ja koska se on niin viehättävä. Viehättävät kaupat ja ravintolat reunustavat katuja kaupallisella alueella, kun taas asuinalueen kiemurtelevien teiden varrella on reheviä puita.
Vuonna 2012 Sheboygan Falls järkyttyi kuitenkin 78-vuotiaan isoäidin, Barbara Olsonin, raa’asta murhasta, jonka 78-vuotias isoäiti hakattiin ja hakattiin kuoliaaksi kirveellä ja vasaralla.
Niinkin järkyttävämpää oli paljastus siitä, kuka murhan teki – Barbaran oma 13-vuotias lapsenlapsenlapsenlapsenlapsi ja hänen paras ystävänsä. Se oli rikos, joka järkytti koko kansakuntaa. Jos et ole turvassa omassa kodissasi oman lapsenlapsenpoikasi kanssa, niin missä sitten olet turvassa?
”Kasvivatko nämä lapset täällä? Kasvoivatko he täällä Sheboyganissa?” kysyi Sheboyganin piirikunnan piirisyyttäjä Joe DeCecco, kun hän sai tiedon hirvittävästä murhasta. Antonio Barbeau ja Nathan Paape näyttivät tavallisilta amerikkalaisilta pojilta Sheboygan Fallsista, joten mikä sai heidät tappamaan Antonion isoäidin niin julmasti? 1
Sinä kohtalokkaana iltapäivänä 17. syyskuuta 2012 Nathanin tietämätön äiti ajoi pojat Westwynde Bluffin puiden reunustamaa katua pitkin. Kun he lähestyivät taloa, jonka etupuutarhassa olevaan kasviin oli kiinnitetty tervetulokyltti, he hyvästelivät Nathanin äidin. Kun äiti oli poissa näkyvistä, he hiipivät Barbaran autotalliin.
He olivat aikoneet hiipiä Barbaran luo autotallista keittiöön johtavan oven kautta. Barbara kuitenkin kuuli teinipojat ja kutsui heidät taloon ja lisäsi, että hän soittaisi Antonion äidille kertoakseen tälle, että Antonio oli hänen luonaan.
Kun Barbara käänsi selkänsä Antoniolle ja Nathanille, kaksikko hyökkäsi raa’asti hänen kimppuunsa, ja kaksikko oli tuonut mukanaan valitsemansa aseet: kirveen ja vasaran. He löivät häntä päähän kirveen tylpällä terällä. Hän kaatui lattialle ja ”yritti peittää päänsä, huokaili ja käski heitä lopettamaan”. Hirvittävän hyökkäyksen jälkeen pojat yrittivät raahata hänen verisen ruumiinsa autotalliin pysäköityyn autoon. Kun he ymmärsivät, että tämä ei ollut helppo tehtävä, he päättivät vain jättää Barbaran ruumiin autotalliin, jonne verijälki johti kodin sisältä.
Vähän 155 dollaria oli kaikki, mitä he pystyivät Barbaralta varastamaan, samoin kuin useita koruja. Kun he olivat tunkeneet säälittävän saaliin taskuihinsa, he nappasivat Barbaran autonavaimet ja jättivät hänen lukitsemattoman autonsa läheiselle Sheboyganin keilaradalle. Auton sisälle he hylkäsivät ne muutamat korut, jotka he olivat ryöstäneet kotoa, siinä toivossa, että joku varastaisi lukitsemattoman auton ja joutuisi sen jälkeen osalliseksi Barbaran murhasta.
Mitä siis kaksi teini-ikäistä tekisi säälittävällä 155 dollarin summalla, joka oli varastettu iäkkäältä rouvalta, jonka he olivat juuri teurastaneet? He ostivat marihuanaa ja pizzaa.
Vasta kaksi päivää myöhemmin Barbaran ruumis löydettiin. Hänen tyttärensä Judy Offutt ajoi hänen kotiinsa, kun hän ei ollut kuullut hänestä mitään. Hän kurkisti autotalliin ja huomasi, että Barbaran auto ei ollut siellä. Ennen kuin hän kääntyi pois, hän vilkaisi autotallin ovea kohti ja huomasi Barbaran makaavan lattialla veren ympäröimänä. Hän uskoi aluksi, että hänen äidilleen oli sattunut onnettomuus, mutta tämä ei ollut mikään vahinko, kuten hän sai pian tietää.
Kahdentoista tunnin sisällä Nathan ja Antonio pidätettäisiin hänen murhastaan, kun Antonion kaapista löytyi verisiä vaatteita ja kenkiä. Nathanin kotoa tehdyssä tutkimuksessa kaivettiin esiin lisää verisiä vaatteita sekä Barbaran kultakello, ja läheisestä sadevesiviemäristä löydettiin hänen käsilaukkunsa.
Julkistettiin, että kahta teini-ikäistä syytettäisiin aikuisina ensimmäisen asteen murhasta. Tammikuussa 2013 Antonio tunnusti syyttömäksi mielisairauden tai -vian vuoksi. Kaksi viikkoa myöhemmin myös Nathan tunnusti syyttömyytensä.
Antonion asianajaja oli yrittänyt saada hänen oikeudenkäyntiään siirrettyä oikeudenkäyntiä edeltävän julkisuuden vuoksi, mutta he eivät onnistuneet siinä. Oikeudenkäyntipäivän lähestyessä Antonio muutti tunnustuksensa syyttömäksi osana osavaltion kanssa tehtyä sopimusta, jonka mukaan hän voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen 35 vuoden kuluttua. Hänet tuomittiin ensimmäisen asteen tahallisesta murhasta. 2
Nyt vain Nathan joutuisi oikeuteen. Kesäkuussa 2013 valamiehistön valinta oli saatu päätökseen – valituksi tuli 11 miestä ja kolme naista. Siitä tulisi yksi häpeällisimmistä oikeudenkäynneistä, joita koko Wisconsinin osavaltio oli koskaan nähnyt.
Maanantaina 17. kesäkuuta 2013 alkaneen avauspuheenvuoron aikana Nathanin puolustusasianajaja Chris Petros kertoi valamiehille, että tuona lämpimänä syyskuun iltapäivänä Nathan oli tullut kotiin koulusta tavalliseen tapaan. Pian sen jälkeen, kun hän oli pudottanut koululaukkunsa lattialle, hänen hyvä ystävänsä Antonio ilmestyi hänen ovelleen. Kun teini-ikäiset istuivat Nathanin makuuhuoneessa, Antonio otti laukustaan esiin kirveen.
Nathanin puolustusasianajajan mukaan Antonio sepitti sitten synkän suunnitelman tappaa oma isoäitinsä.3
Nathan ei ollut muuta kuin sivustakatsoja, he väittivät. Antoniolla oli kuitenkin erilainen versio tapahtumista, kun oli hänen vuoronsa todistajanaitiossa. Vaikka hän myönsi hyökänneensä Barbaran kimppuun kirveellä, hän väitti, ettei Nathan ollutkaan niin syytön koettelemukseen kuin hänen puolustusasianajajansa väitti. Nathan tuli Barbaran kotiin vasaralla aseistautuneena, ja sillä aseella hän löi Barbaraa. Hän todisti myös, että Nathan oli yhtä myöntyväinen murhan suunnittelussa.
Kun Nathan astui todistajanaitioon, hän tunnusti lyöneensä Barbaraa vasaralla ja lisäsi, että hän löi Barbaraa vasaralla vain kaksi kertaa ja että hän teki sen vain siksi, että pelkäsi Antonion kääntyvän häntä vastaan. Hän kuvaili myös, kuinka Antoniolla oli ”tyhjä, ei mitään tunteita” -ilme kasvoillaan, kun hän toistuvasti löi Barbaraansa.
Jossain vaiheessa murhan aikana Antonio otti hikipaitansa pois, jotta se ei olisi ”hänen huitomisensa tiellä”, Nathan kertoi järkyttyneelle oikeussalille. 4
Fond du Lacin piirikunnan oikeuslääkäri Doug Kelley todisti, että Barbaraa oli lyöty ainakin 27 kertaa sekä terävillä että tylpillä esineillä. Tämä oli todiste siitä, että vasaralla aseistautunut Nathan oli varmasti osallistunut murhaan. Koko oikeussali hiljeni kuoliaaksi, kun karmeat kuvat Barbaran ruumiista vilkkuivat ruudulla. Syvät haavat hänen päässään, kasvoissaan, käsissään ja käsissään saivat paatuneimmatkin lainvalvojat kääntämään katseensa pois. Haavat käsissä ja käsissä viittasivat puolustushaavoihin, mikä tarkoitti, että iäkäs isoäiti oli yrittänyt puolustautua iskuja vastaan.
Ensimmäinen isku ei lyönyt häntä tajuttomaksi, mikä tarkoittaa, että hän tiesi hyvin, että se oli hänen oma lihansa ja verensä, joka lopetti hänen henkensä.
Kautta oikeudenkäynnin Antonion puolustusasianajaja oli väittänyt, että Antonio oli vuonna 2009 ollut osallisena auto-onnettomuudessa, joka jätti hänelle ”määrittelemättömän kognitiivisen häiriön”, jolla oli todennäköisesti merkitystä hänen päätöksessään rikoksen tekemiseen. Tämä ei kuitenkaan yksinään todellakaan riittänyt sivuuttamaan murhan raakuutta, eikä se todellakaan oikeuta tekoja. Piirisyyttäjä Joe DeCecco oli samaa mieltä siitä, että ”tämäntyyppistä rikosta ei voi jättää vastaamatta ja selittää pois aivovammoilla”. 5
Antionion isoäiti – uhrin tytär – esitti lieventämisperustelun. Hän väitti, että hänen äitinsä haluaisi, ettei Antonio saisi ankaraa rangaistusta, jotta hänellä olisi mahdollisuus tulla paremmaksi ihmiseksi. Kun Antonion asianajajat ja perhe yrittivät puolustella hänen tekojaan aivotraumalla, Nathanin asianajajat ja perhe olivat väittäneet, että Nathania ei olisi pitänyt asettaa vastuuseen, koska hänen väitettiin olevan kehitysvammainen. Hänen isotätinsä kertoi Fox 6:lle, että Nathan uskoi pääsevänsä kotiin myönnettyään murhan, mikä osoitti, ettei hän ymmärtänyt tekonsa vakavuutta tai miettinyt seurauksia.
Tuomari Timothy Van Akkeren oli kuitenkin eri mieltä molemmista puolustuksista ja väitti, että rikos oli pahin, jonka hän oli kohdannut 24-vuotisen tuomarinuransa aikana. ”En ole nähnyt mitään tällaista, en lähellekään”, hän sanoi. Oikeudenkäynnin lähestyessä loppuaan molemmat teinit vuodattivat kyyneleitä ja pyysivät anteeksiantoa, mutta nämä krokotiilinkyyneleet eivät vaikuttaneet valamiehistöä. Vain muutaman tunnin harkinnan jälkeen he totesivat Nathanin syylliseksi osallisuuteen ensimmäisen asteen tahalliseen murhaan ja tuomitsivat hänet elinkautiseen vankeuteen, josta vähintään 31 vuotta. Antonio Barbeau oli jo aiemmin tuomittu ensimmäisen asteen tahallisesta murhasta ja tuomittu elinkautiseen vankeuteen vähintään 35 vuodeksi.
Kun Nathan ja Antonio ovat 49-vuotiaita, heillä molemmilla on mahdollisuus päästä ehdonalaiseen. Molemmat murhaajat saavat toisen mahdollisuuden elämään – jotain, minkä he kielsivät Barbara Olsonilta, kun tämä aneli nuorelta pojalta, jonka hän auttoi kasvattamaan syntymästään lähtien, henkeä.
- St. Paul Pioneer Press – 30. syyskuuta 2012 – ”Sometimes, Evil Grows in Unexpected Places”
- St Paul Pioneer Press – 6. kesäkuuta 2013 – ”Regional Briefing”
- Associated Press State Wire – 17. kesäkuuta, 2013 – ”Defence Pins Blame on Other Teen”
- NY Daily News -20 June, 2013 – ”Boy Testifies how they Hacked Great-Grandmother”
- Human Events – 14 August, 2013 – ”Forgivable – but Justified?”