Mr Brightside//The Killers//Hot Fuss//June 7th 2004

En usko, että punkille on olemassa mitään muuta määritelmää kuin se, että se tekee jotain sellaista, mitä kukaan muu ei ole tehnyt, ja onnistuu vaikuttamaan kokonaiseen sukupolveen ihmisiä. Tämä on yksi niistä biiseistä, jotka kaikki ovat kuulleet miljoona kertaa radiosta ja ehkä et tiedä mitään siitä, kuka sen laulaa, mutta saat varmasti vastustamattoman halun laulaa mukana. Luulen, että miksi tämä kappale onnistuu jäämään mieleen, on sen samaistuttavien sanoitusten takia. Olemme kaikki rakastaneet jotakuta, mutta joutuneet näkemään hänet jonkun kanssa, joka ei ansaitse hänen kauneuttaan tai seuraansa. Useammin tai harvemmin olemme tunteneet mustasukkaisuutta, jota meillä ei ole oikeutta tuntea, skenaarioista, jotka keksimme omassa mielessämme. Olen aina pitänyt ajatusta hyvin kiehtovana. että meillä on taipumus olla mustasukkaisia pikemminkin asioista, jotka eivät oikeasti kuulu meille, kuin jostain, mikä oikeasti kuuluu. The Killers on yksi suosikkiyhtyeistäni, mutta vain Hot Fuss- ja Sam’s Town -albumiensa ansiosta. Heidän soundinsa oli ennennäkemätön, ja siinä oli hyvin mietittyjä sanoituksia, Brandon Flowerin kiistatta hienostunut lauluääni ja energiaa sekä uskomaton sekoitus indierockia ja post-punk-herätystä. Tämä kappale on luultavasti yksi 2000-luvun ikonisimmista kappaleista, koska aikana, jolloin ”pop-punk” alkoi menettää merkitystään, The Killers antoi maailmalle jotain uutta rakastettavaa.

Olen sitä mieltä, että yksi syy, miksi rakastan tätä kappaletta, on se, että se muistuttaa minua surullisesta ajasta, jonka käsittelin varsin hyvin. Jos jokin antaa minulle voimaa, niin se, että tiedän, että aina on olemassa kappale, joka saa minut tuntemaan, etten ole ainoa, joka tuntee kaikkea sitä, mitä tunnen. Oletko koskaan pitänyt jostain kiinni koko sydämestäsi ja tiennyt, että se ei ole oikeasti sinun, jota voit pitää? Rakastua vapaaseen henkeen, ihmiseen, joka on sitoutunut vain itseensä ja uskomuksiinsa. Luulen, että me kaikki olemme herra Brightside jossain vaiheessa, koska mikään ei ole tuskallisempaa kuin nähdä rakastamasi ihmisen olevan jonkun toisen kanssa. Kuunnella heidän tekevän melodioita, kun sinä istut siinä yksin. Nähdä heidän hymyilevän toisilleen ja tietää, ettet kykene koskaan olemaan syynä samaan hymyyn hänen kasvoillaan. Mustasukkaisuudella on tapansa muuttaa pyhimykset meriksi, ja luulen, ettemme voi tehdä mitään muuta kuin hukkua omilla käsillämme tekemämme kyynelten valtameren syvyyksiin.”

Aloittavassa kitarariffissä on jotain sellaista, joka kertoo jo itsessään surun tarinan. Monet sanovat, että aiheutamme surun itsellemme luomalla skenaarioita päässämme, mutta sanokaa yksikin ihminen, joka ei ajattele liikaa. Eikö rakkauden peruspohjaan kuulu epäillä kaikkea, mitä olemme tunteneet sitä ennen? Luulet, että musiikin soittaminen on merkki siitä, että kaikki päässänne olevat kuvat ovat vain mielessänne, mutta sitten huomaatte, että voitte tehdä vain niin paljon kuin voitte. On hyvä, että olet tulossa ulos siitä kuoresta, jossa olet ollut, etkä voi antaa kenellekään valtaa saada sinua tuntemaan olosi huonoksi itsestäsi, Sinulla on täysi oikeus tuntea niin kuin tunnet.