Tietää, että Dungeons & Dragonsin & luojat ja siten rakkaan harrastuksemme alullepanijat, Gary Gygaxilla ja Dave Arnesonilla oli monia mielipide-eroja omasta panoksestaan peliin ja että heidän välillään oli huomattavaa pahaa verta, vähättelee asioita huomattavasti. Ennen kuin monet pelaajat olivat edes syntyneet, Gygax ja Arneson olivat jopa kiistelleet näistä erimielisyyksistä oikeudessa. Kiista ei ole uusi, vaan se on jatkunut jo vuosikymmeniä. Miksi siis Kotakun artikkeli käsitteli tätä kaikkea kuin se olisi uusi ilmestys koko sosiaalisessa mediassa tällä viikolla?

Uudemman teoksen, Dungeons & Deceptions: The First D&D Players Push Back on the Legend of Gary Gygax, on vain viimeisin Kotakun kolumnisti Cecilia D’Anastasion kirjoittamista artikkeleista, jotka suhtautuvat Gary Gygaxiin hyvin negatiivisesti. Jos se otettaisiin sellaisenaan, saattaisin ajatella, että ”hienoa, pelisivusto palaa vanhaan kiistaan nuoremmalle lukijakunnalleen”, mutta tämä ei ole ainoa Gygaxiin ja hänen ”legendaansa” kohdistuva artikkeli.

Ensimmäinen erityisesti Gygaxia käsittelevä juttu, jonka huomasin tässä sarjassa, oli otsikolla Graafinen romaani D&D:n luojasta on lumoava, mutta putoaa tuttuun loukkuun, ja se on suurimmalta osaltaan melko hyväntahtoinen arvio. Huolimatta siitä, että kuvaillaan graafista romaania ”lumoavaksi historiaksi”, se tuntuu todella häiritsevän kirjoittajaa. ”Ja kuitenkin, ehkä Gygax on nauttinut tarpeeksi aikaa D&D:n sankaripalvonnan alttarilla.” artikkelissa julistetaan. Artikkelissa vastustetaan Dungeon Masterin ensisijaisuutta ja väitetään, että tämä vähentää pelaajien panosta, väite, joka muistuttaa minua siitä, kun lapseni kysyivät minulta: ”Miten on mahdollista, että on äitienpäivä ja isänpäivä mutta ei lastenpäivää?”. Kirjoittajan argumentti, jossa hän asettaa pelaajien ja pelinjohtajien panoksen vastakkain, tehdään lopulta väittämällä, että D&D-yhteisön sisältöalustan olemassaolo kertoo meille, kenelle D&D:n perintö todella kuuluu (joo, Wizards of the Coastille, mutta epäilen, että artikkelin kirjoittaja ei tarkoittanut sitä), ja se päättyy sutkautukseen, johon ei ole tarjottu lähdettä tai viitteitä ja jossa todetaan, että ”Alunperin Gygax vastusti sääntökokoelman tekemistä avoimeksi lähdekoodiksi.”

Nyt, koska tälle väitteelle ei ole annettu mitään erityistä esimerkkiä, lainausta, hyperlinkkiä tai muuta todistetta, joudun vain spekuloimaan. Varmasti Gygax taisteli säilyttääkseen IP:nsä hallinnan. Gygax ja Arneson tappelivat siitä oikeudessa. TSR suojeli teollis- ja tekijänoikeuksiaan ahkerasti Gygaxia vastaan sen jälkeen, kun hänet oli pakotettu lähtemään yhtiöstä. Jos kirjoittaja väittää, että Gygax suojeli D&D:n IP:tä, olen hänen kanssaan samaa mieltä. Mutta artikkelissa väitetään, että ”Gygax oli se, joka alun perin taisteli sääntökokoelman avoimen lähdekoodin tekemistä vastaan”, ja tässä ei minusta ole mitään järkeä. Gygax ei omistanut 3e:n sääntökokoelmaa, sääntökokoelmaa, josta itse asiassa tehtiin avoin lähdekoodi OGL:n myötä. Gygax ei kuulunut Wizards of the Coastiin taistellakseen sitä vastaan, että sääntökokonaisuudesta tehtäisiin avointa lähdekoodia. En tiedä, mitä Gygax ajatteli OGL:stä sen ensimmäisen julkaisun yhteydessä, mutta tiedän, että hän julkaisi useita OGL:n täydennyksiä ja tuotteita ja että vuoteen 2002 mennessä hän antoi haastatteluja, joissa hän kehui konseptia: ”D20 OGL on myös erittäin fiksu veto, sillä se tarjoaa tukea ydinjärjestelmälle, tuo siihen lisää pelaajia ja laajentaa fantasiapohjaa muihin fantasiaympäristöihin sekä kokonaan uusiin genreihin.” En siis keksi mitään perustetta sille, että Kotakun artikkeli sisältäisi tämän ajatuksen, jonka mukaan Gygax taisteli OGL:ää vastaan mistään muusta syystä kuin ajaakseen käsitteellisesti kuilua D&D:lle ja D&D:n innoittamille peleille OGL-lisäosia tuottaneiden harrastajien ja kustantajien valtavan yhteisön ja erään pelin toisen luojan välille ja kieltääkseen Gygaxilta tämän osan D&D:n ”perinnöstä”.

Tämän sarjan toinen suuri artikkeli oli pääasiassa Gail Gygaxista kertova artikkeli Fantasy’s Widow: The Fight over the Legacy of Dungeons & Dragons. Tämä artikkeli ei ole varsinainen hittiartikkeli, mutta se paljastaa Gail Gygaxin ja joidenkin Gary Gygaxin ensimmäisestä avioliitosta syntyneiden lasten välisen kuilun ja piirtää melko traagisen kuvan Gail Gygaxin maailman nykytilasta kaiken kaikkiaan. Artikkelin koko ja laajuus tekee selväksi, että tarinan kokoamiseen on nähty huomattavaa vaivaa. En väitä, että kirjoittaja olisi tehnyt kaikkensa saadakseen kenetkään näyttämään pahalta, mutta minusta vaikuttaa siltä, että näin yksityiskohtainen artikkeli aiheesta, joka olisi yleensä melko esoteerinen aihe suurimmalle osalle Kotakun lukijakunnasta, voi olla vain ja ainoastaan Gary Gygaxin ja hänen perintönsä aiheeseen fiksautumisen tulosta.

Ennen tämän artikkelijakson alkua Gygax oli kuitenkin myös Cecilia D’Anastasion vihan kohteena artikkeleissa, jotka eivät liittyneet nimenomaan D&D:hen. Hänen artikkelinsa The Struggle To Bring More Women Into Game Development alkaa seuraavalla kappaleella:

Gary Gygax, biologinen deterministi ja Dungeons & Dragonsin luoja, kertoi kerran Icon-lehden toimittajalle, että ”pelaaminen yleensä on miesten juttu… Kaikki, jotka ovat yrittäneet suunnitella peliä kiinnostamaan laajaa naispuolista yleisöä, ovat epäonnistuneet”. Ja uskon, että se liittyy miesten ja naisten erilaisiin ajatteluprosesseihin.”

https://kotaku.com/the-struggle-to-bring-more-women-into-game-development-1783683864

Gygaxin ajattelu kuulostaa toki lainauksessa seksistiseltä ja vanhanaikaiselta (eikä tämän tosiaankaan pitäisi yllättää), mutta jos seuraa kirjoittajan antamaa linkkiä Icon-lehden artikkeliin, huomaa, että lainausta on valikoivasti muokattu niin, että Gygax saadaan näyttämään huonommalta. Ainakin tämä väite, toisin kuin se, että Gygax taisteli OGL:ää vastaan, on tuettu linkillä, vaikkakin linkki paljastaa valikoivan lainauksen. Täydellinen asiayhteys vuoden 1998 haastattelusta on:

Mitä mieltä olet seksin ja väkivallan rasituksista koko D&D:ssä? Mielikuvitusnaiset ketjupaitabikineissä.
GG: Se on samaa sarjakuvissa ja vanhojen pulp-lehtien räikeiden kansien etupuolella. Pelaaminen yleensä on miesten juttu. Kyse ei ole siitä, että pelaaminen olisi suunniteltu sulkemaan naiset ulkopuolelle. Kaikki, jotka ovat yrittäneet suunnitella peliä kiinnostamaan suurta naisyleisöä, ovat epäonnistuneet. Ja uskon, että se johtuu miesten ja naisten erilaisista ajatteluprosesseista.

http://www.revolutionsf.com/article.php?id=3964

Huomautus oli D’Anastasio sisällyttänyt keskeltä tarkoituksella pois jätetyn lauseen ”It isn’t that gaming is designed to exclude women.”, se tekisi Gygaxin nimen käyttämisen pelialan sovinistien sijaiskärsijänä kiusalliseksi:

CRC Pressin 1. heinäkuuta ilmestyvään uuteen esseekokoelmaan Women in Game Development (Women in Game Development) osallistuneet naiset kuulivat Gygaxin ajatusten kaikuvan sekä heidän päässään että pelijulkaisijoiden (sic) neuvotteluhuoneissa. Monet tunsivat omakohtaisesti suurten peliyhtiöiden vaikutuksen, kun ne tyrkyttivät pelejään pojille, mikä oli markkinointitaktiikka, joka yleistyi 80-luvun puolivälin tienoilla. Mutta huolimatta kaikista Gary Gygaxeista, jotka sanoivat heille Ei, pois, he tekivät sen, ja he auttavat muitakin tekemään sen.

https://kotaku.com/the-struggle-to-bring-more-women-into-game-development-1783683864

Ja myöhemmin artikkelissa keskustellaan siitä, että kirjan naispuolisten kirjoittajien mielestä ”Myst, Monkey Island, Donkey Kong ja – vastoin Gygaxin julistusta – Dungeons & Dragons eivät olleet vain hauskoja tapoja viettää aikaa, vaan myös keskeisiä osia heidän identiteettiään”. (korostus lisätty), ikään kuin olisi itsestään selvää, että Gygax halusi jättää naispelaajat Dungeons & Dragonsin ulkopuolelle.

En aio väittää, etteikö Gary Gygax olisi ollut seksistinen tai etteikö varhainen D&D olisi ollut ”biologisesti deterministinen” (esim. rotuun ja sukupuoleen perustuvat rajoitukset AD&D 1e:ssä), mutta sekä Gygax että hänen pelipainoksensa olivat lähtöisin seksistisestä ajasta. Gygaxin nostaminen ainoaksi esimerkiksi miesten sovinistisesta äänestä, joka pyrkii sulkemaan naiset pois Kotakun artikkelissa, joka käsittelee kamppailua useampien naispelikehittäjien saamiseksi mukaan, on vain naurettavaa – varsinkin kun ottaa huomioon, että puhumme ensisijaisesti videopeliteollisuudesta ja että kamppailu on todellista ja juuri nyt, vuosia Gygaxin kuoleman jälkeen, ei kaukaisessa menneisyydessä, jossa Gygax saattoi olla henkilökohtaisesti vaikuttamassa asiaan. Artikkelissa kerrotaan, että mitä tulee naisiin pelinkehityksessä: ”Jatkuva seksuaalinen ja emotionaalinen häirintä sekä epätasapainoinen palkka ja jatkuva epäily heidän taidoistaan heikensivät näiden naisten mielenterveyttä…”. Tämä häirintä ja palkkaepätasa-arvo eivät ole Gary Gygaxin vika, joka on kuollut mies toiselta alalta, vaan elävien ihmisten vika videopelikehitysalalla juuri nyt. Ehkä Kotaku ei halua nimetä nimiä videopelialalla ja käyttää siksi mieluummin Gygaxia mörkönä todellisten pahantekijöiden sijaan? Se ei vaikuta minusta kovin reilulta, ei Gary Gygaxia eikä tämän häirinnän todellisia uhreja kohtaan.

Gary Gygaxista on myös muita, ei-Kotakun artikkeleita D’Anastasiolta. Tässä ”Empire of Imaginationin” arvostelussa on aika ällöttävä kommentti Gary Gygaxin vaimosta: ”Kuten Witwer naurahtaa, Gygaxin vaimo (jonka hän huhujen mukaan valitsi sen vuoksi, että tämä muistutti tiukkapipoiseen panssariin pukeutunutta fantasian pinup-tyttöä) ei ymmärtänyt tätä maailmaa.” (painotus jälleen minun), ja se kirjoitettiin vuonna 2015. Veikkaan, että Gail Gygax ei nähnyt tuota ennen kuin suostui haastateltavaksi D’Anastasion vuoden 2019 artikkeliin Fantasy’s Widow.

Mikäli sillä on väliä, kaikki, mitä D’Anastasio on kirjoittanut Kotakulle D&D:stä, ei ole iskujuttu Gary Gygaxista. Dungeons & Dragons Wouldn’t Be What It Is Today Without These Women on erittäin lukemisen arvoinen, jos olet kiinnostunut TSR:n ”kulta-ajan” ikonisimpien tuotteiden luomisesta. D’Anastasio on myös kirjoittanut joitakin artikkeleita, joissa ylistetään 5. painosta, ja on selvää, että hän on innokas pelaaja, sillä hän on myös DMSGuildin minisarjan kirjoittaja (se on affiliate-linkki).

Minulle tiedoksi vielä, että jokainen harrastuksen historiasta kiinnostunut pelaaja (mikä luultavasti kuvaa suurinta osaa OSR:stä) tietää, että Gary Gygax oli kaikkea muuta kuin täydellinen. Tarinoita riittää huumeiden ja alkoholin väärinkäytöstä, uskottomuudesta, kiusaamisesta ja tietenkin tappeluista henkisestä omaisuudesta. Jopa pelaajana ei luultavasti ole olemassa ”lopullista Gygaxin filosofiaa”, koska hänen näkemyksensä luomastaan pelistä ja sen innoittamista peleistä muuttui dramaattisesti ajan mittaan, ja hänen neuvonsa pelaajille ja luolamestareille vaihtelivat melkeinpä ”sääntöanarkian” kannattamisesta siihen, että hän itse oli kaikkien sääntöjen lopullinen auktoriteetti, ja kaikkea siltä väliltä. Gygax ei ollut täydellinen, mutta hän oli mukana luomassa peliä, joka perusti harrastuksen, jota miljoonat ihmiset rakastavat, myös D’Anastasio itse. Hänen pelkistämisensä klikkailukarikatyyriksi on epäreilua, samoin kuin hänen käyttämisensä muiden syntien ja asenteiden sijaiskuvana. Tämä kampanja Gygaxin perinnön muuttamiseksi joksikin likaiseksi on epäreilua.”

KATEGORIA: OSR