Rautakarboksimaltoosi (Ferinject(R)) on uudenlainen rautakompleksi, joka koostuu rautahydroksidiytimestä, jota hiilihydraattikuori vakauttaa, ja joka mahdollistaa raudan hallitun annostelun kohdekudoksiin. Laskimoon annosteltuna se on tehokas raudanpuuteanemian hoidossa, sillä se tuottaa jopa 1000 mg:n täydennysannoksen rautaa vähintään </=15 minuutin antoajan kuluessa. Useiden satunnaistettujen tutkimusten tulokset ovat osoittaneet, että suonensisäisesti annettu rautakarboksimaltoosi parantaa nopeasti hemoglobiiniarvoja ja täydentää tyhjentyneitä rautavarastoja eri potilasryhmissä, joilla on raudanpuuteanemia, mukaan lukien potilaat, joilla on tulehduksellinen suolistosairaus, runsaat kohdun verenvuodot, synnytyksen jälkeinen raudanpuuteanemia tai krooninen munuaistauti. Se oli kliinisissä tutkimuksissa hyvin siedetty. Rautakarboksimaltoosi on näin ollen tehokas vaihtoehto raudanpuuteanemian hoidossa potilailla, joille suun kautta otettavat rautavalmisteet eivät tehoa tai niitä ei voida antaa. Rautakarboksimaltoosi on makromolekulaarinen rautahydroksidihiilihydraattikompleksi, joka mahdollistaa raudan hallitun kulkeutumisen retikuloendoteelisysteemin soluihin ja sen jälkeen rautaa sitoviin proteiineihin, ferritiiniin ja transferriiniin, ilman, että seerumiin vapautuu suuria määriä ionista rautaa. Laskimonsisäinen rautakarboksimaltoosin anto johtaa seerumin raudan, seerumin ferritiinin ja transferriinin saturaation ohimenevään kohoamiseen ja viime kädessä hemoglobiinipitoisuuksien korjaantumiseen ja tyhjentyneiden rautavarastojen täydentymiseen. Raudan kokonaispitoisuus seerumissa nousi nopeasti ja annosriippuvaisesti rautakarboksimaltoosin laskimonsisäisen annon jälkeen. Rautakarboksimaltoosi poistuu nopeasti verenkierrosta ja jakautuu pääasiassa luuytimeen (noin 80 %) sekä maksaan ja pernaan. Toistuva viikoittainen rautakarboksimaltoosin anto ei johda transferriiniraudan kertymiseen potilailla, joilla on raudanpuuteanemia. Suonensisäisesti annettu ferrikarboksimaltoosi oli tehokas raudanpuuteanemian hoidossa useissa 6-12 viikkoa kestäneissä satunnaistetuissa, avoimissa, kontrolloiduissa, monikeskustutkimuksissa, joita tehtiin eri potilasryhmille, mukaan lukien potilaat, joilla oli tulehduksellinen suolistosairaus, runsaat kohdun verenvuodot tai synnytyksen jälkeinen raudanpuuteanemia, sekä potilaat, joilla oli krooninen munuaissairaus ja jotka eivät olleet tai olivat hemodialyysissä. Useimmissa tutkimuksissa potilaat saivat joko rautakarboksimaltoosia, joka vastasi </=1000 mg:n rauta-annosta (tai 15 mg/kg niille, jotka painoivat </=66 kg), joka annettiin </=15 minuutin aikana (seuraavat annokset annettiin viikon välein), tai suun kautta annettavaa ferrosulfaattia annoksena, joka vastasi 65 mg rautaa kolme kertaa päivässä tai 100 mg rautaa kahdesti päivässä. Yhdessä tutkimuksessa hemodialyysipotilaat, joilla oli krooninen munuaissairaus, saivat 200 mg rautaa suonensisäisesti joko rautakarboksimaltoosina tai rautasakkaroosina, joka annosteltiin hemodialyysilinjaan kahdesta kolmeen kertaa viikossa. Kaikissa tutkimuksissa rautakarboksimaltoosia annosteltiin, kunnes kukin potilas oli saanut lasketun raudan kokonaiskorvausannoksensa. Hemoglobiiniin liittyvät tulokset paranivat raudanpuuteanemiaa sairastavilla potilailla, jotka saivat rautakarboksimaltoosia. Hoito rautakarboksimaltoosilla johti hemoglobiiniarvojen nopeaan ja jatkuvaan nousuun lähtötilanteesta. Ferrikarboksimaltoosia pidettiin vähintään yhtä tehokkaana kuin ferrosulfaattia, kun tarkasteltiin hemoglobiinipitoisuuksien muutoksia lähtötilanteesta tai niiden potilaiden osuutta, jotka saavuttivat hematopoieettisen vasteen eri ajankohtina. Yleensä hemoglobiiniarvojen paraneminen oli nopeampaa rautakarboksimaltoosilla kuin ferrosulfaatilla. Hemodialyysihoidossa olevilla kroonista munuaissairautta sairastavilla potilailla rautakarboksimaltoosi oli vähintään yhtä tehokas kuin rautasakkaroosi. Rautakarboksimaltoosi myös täydensi tyhjentyneitä rautavarastoja ja paransi terveyteen liittyvää elämänlaatua (HR-QOL) potilailla, joilla oli raudanpuuteanemia. Rautakarboksimaltoosia saaneiden potilaiden seerumin ferritiinipitoisuudet ja transferriinisaturaatio paranivat lähtötilanteesta, ja myös HR-QOL-arviointipisteet paranivat lähtötilanteesta. Ferrikarboksimaltoosi oli vähintään yhtä tehokas kuin ferrosulfaatti seerumin ferritiinipitoisuuksiin, transferriinisaturaatioon ja HR-QOL:iin liittyvien päätetapahtumien osalta. Rautakarboksimaltoosi oli kliinisissä tutkimuksissa hyvin siedetty raudanpuuteanemiaa sairastavilla potilailla, ja useimpien lääkkeeseen liittyvien haittavaikutusten katsottiin olevan lieviä tai keskivaikeita. Yleisesti raportoituja lääkkeeseen liittyviä haittavaikutuksia olivat päänsärky, huimaus, pahoinvointi, vatsakipu, ummetus, ripuli, ihottuma ja injektiokohdan reaktiot. Lääkkeeseen liittyvien haittatapahtumien esiintyvyys laskimonsisäistä rautakarboksimaltoosia saavilla potilailla oli yleensä samanlainen kuin suun kautta annettavaa ferrosulfaattia saavilla potilailla. Yleisesti ottaen ihottuma ja paikalliset injektiokohdan reaktiot olivat yleisempiä ferrikarboksimaltoosilla, kun taas ruoansulatuskanavan haittavaikutukset olivat yleisempiä ferrosulfaatilla. Hemodialyysihoidossa olevilla kroonista munuaissairautta sairastavilla potilailla, jotka saivat rautakarboksimaltoosia, oli pienempi osuus rautasakkaroosia kuin rautasakkaroosia saaneista, joilla ilmeni vähintään yksi lääkkeeseen liittyvä haittatapahtuma.