Perustaminen ja nousuEdit

Vuonna 1927 Corneliu Zelea Codreanu jätti kakkospaikan (A.C. Cuzan alaisuudessa) romanialaisessa poliittisessa puolueessa, joka tunnettiin nimellä Kansallis-Kristillinen puolustusliitto (NCDL), ja perusti Arkkienkeli Mikaelin legioonan.

Legioona erosi muista fasistisista liikkeistä siinä, että sen joukkopohja oli pikemminkin talonpoikien ja opiskelijoiden kuin sotaveteraanien keskuudessa. Legioonalaiset jakoivat kuitenkin yleisen fasistisen ”sotaveteraanien kunnioituksen”. Romaniassa oli hyvin suuri älymystö suhteessa väestöön: 2,0 yliopisto-opiskelijaa tuhatta asukasta kohti verrattuna 1,7 yliopisto-opiskelijaan tuhatta asukasta kohti paljon vauraammassa Saksassa, ja Bukarestissa oli 1930-luvulla enemmän lakimiehiä kuin paljon suuremmassa Pariisissa. Jo ennen maailmanlaajuista lamaa romanialaiset yliopistot tuottivat paljon enemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita kuin työpaikkoja oli tarjolla, ja Romanian suuri lama oli entisestään rajoittanut huomattavasti älymystön työllistymismahdollisuuksia, ja älymystö kääntyi turhautuneena rautakaartin puoleen. Monet ortodoksiset romanialaiset, jotka olivat hankkineet yliopistotutkinnon, jonka he odottivat olevan pääsylippu keskiluokkaan, olivat raivoissaan huomatessaan, että heidän toivomiaan työpaikkoja ei ollut, ja he alkoivat omaksua legioonan sanoman, jonka mukaan juutalaiset estivät heitä löytämästä haluamaansa keskiluokkaista työtä.

Tämän lisäksi Romaniaa oli perinteisesti hallinnut frankofiilinen eliitti, joka puhui yksityisesti mieluummin ranskaa kuin romaniaa ja joka väitti, että heidän politiikkansa oli viemässä Romaniaa länteen, ja erityisesti Kansallinen liberaalipuolue väitti, että heidän talouspolitiikkansa aikoi teollistaa Romanian. Kansallinen suuri lama näytti osoittavan näiden politiikkojen kirjaimellisen vararikon, ja monet nuoremmat romanialaiset älymystön edustajat, erityisesti yliopisto-opiskelijat, kiinnostuivat Rautakaartin ”romanialaisen neron” ylistyksestä ja sen johtajista, jotka ylpeilivät sillä, että he puhuivat ylpeästi romaniaa. Romaniassa syntynyt israelilainen historioitsija Jean Ancel kirjoitti 1800-luvun puolivälistä lähtien, että romanialaisella älymystöllä oli ”skitsofreeninen asenne länttä ja sen arvoja kohtaan”.

Romania oli ollut vahvasti frankofiilinen maa vuodesta 1859 lähtien, jolloin perustettiin Yhdistyneet ruhtinaskunnat, jotka antoivat Romanialle tosiasiallisen itsenäisyyden Ottomaanien valtakunnasta (tapahtuman mahdollisti suurelta osin Ranskan diplomatia, joka painosti ottomaaneja romanialaisten puolesta), ja siitä lähtien suurin osa romanialaisesta älymystöstä tunnustautui ranskalaisten ajatusten uskovaksi demokratian, vapauden ja ihmisoikeuksien yleismaailmallisesta vetovoimaisuudesta, mutta samalla sillä oli antisemitistisiä näkemyksiä Romanian juutalaisvähemmistöstä. Antisemitismistään huolimatta suurin osa romanialaisesta älymystöstä uskoi, että Ranska ei ollut vain Romanian ”latinalainen sisar” vaan myös ”suuri latinalainen sisar”, joka opastaisi ”pientä latinalaista sisartaan” Romaniaa oikealle tielle. Ancel kirjoitti, että Codreanu oli ensimmäinen merkittävä romanialainen, joka hylkäsi paitsi älymystön vallitsevan frankofilian myös koko universaalien demokraattisten arvojen viitekehyksen, jota Codreanu väitti ”juutalaisten keksinnöksi”, jonka tarkoituksena oli tuhota Romania.

Vastoin perinteistä ajatusta, jonka mukaan Romania seuraisi ”latinalaisen sisarensa” Ranskan polkua, Codreanu edisti muukalaisvihamielistä, eksklusiivista äärinationalismia, jonka mukaan Romania kulkisi omaa polkuaan ja hylkäisi ranskalaisten universaaleihin arvoihin liittyvät ajatukset ja ihmisoikeudet. Legioona poikkesi selvästi eliitin perinteisistä ajatuksista, joiden mukaan Romaniasta olisi tehtävä modernisoitunut ja länsimaistunut ”Itä-Euroopan Ranska”, ja vaati paluuta menneisyyden perinteisiin itäortodoksisiin arvoihin ja ylisti Romanian talonpoikaiskulttuuria ja kansanomaista tapakulttuuria ”romanialaisen nerouden” elävänä ruumiillistumana.”

Rautakaartin johtajat pukeutuivat usein perinteisiin talonpoikaisasuihin, joissa oli krusifiksit ja pussit romanialaista multaa kaulassaan, korostaakseen sitoutumistaan autenttisiin romanialaisiin kansanarvoihin, mikä oli selvä vastakohta Romanian frankofiiliselle eliitille, joka pukeutui mieluummin Pariisin viimeisimmän muodin mukaisesti. Se, että monet Romanian eliitin jäsenet olivat usein korruptoituneita ja että Romanian öljyn tuottamista valtavista rahasummista vain hyvin vähän päätyi tavallisten ihmisten taskuihin, lisäsi entisestään Legioonan vetovoimaa, sillä se tuomitsi koko eliitin peruuttamattomasti korruptoituneeksi.

Codreanu oli karismaattinen johtaja, ja Legioona tunnettiin taitavasta propagandasta, johon kuului myös erittäin taitava spektaakkelin käyttö. Hyödyntämällä marsseja, uskonnollisia kulkueita, isänmaallisia ja puoluepoliittisia virsiä ja hymnejä sekä vapaaehtoistyötä ja hyväntekeväisyyskampanjoita maaseudulla antikommunismin tukemiseksi Liiga esitti itsensä vaihtoehtona korruptoituneille puolueille. Alun perin Rautakaarti toivoi saavansa mukaan kaikki poliittiset ryhmittymät, riippumatta niiden asemasta poliittisella kentällä, jotka halusivat torjua kommunismin nousua Neuvostoliitossa.

Rautakaarti oli tarkoituksellisesti antisemitistinen, sillä se ajoi ajatusta, että ”rabbinistinen aggressio kristillistä maailmaa vastaan” – joka ilmeni vapaamuurariuden, freudilaisuuden, homoseksuaalisuuden, ateismin, marxilaisuuden, bolsevismin ja Espanjan sisällissodan kautta – horjutti yhteiskuntaa.

Vaida-Vojevodin hallitus asetti Rautakaartin laittomaksi tammikuussa 1931. Romanian liberaalipääministeri Ion Duca kielsi Rautakaartin 10. joulukuuta 1933. Lyhyen pidätysten, pahoinpitelyjen, kidutuksen ja jopa murhien (poliisi murhasi kaksitoista legioonalaisliikkeen jäsentä) jälkeen Rautakaartin jäsenet kostivat 29. joulukuuta 1933 murhaamalla Ducan Sinaian rautatieaseman laiturilla.

Taistelu vallastaEdit

Rautakaartin perustaja Corneliu Zelea Codreanu

Vuoden 1937 parlamenttivaaleissa Legioona sijoittui kolmanneksi kansallismielisen Liberaalipuolueen ja Kansallisen Talonpoikaispuolueen jälkeen 15,5 %:n ääniosuudella. Kuningas Carol II vastusti jyrkästi Legioonan poliittisia tavoitteita ja piti sen onnistuneesti poissa hallituksesta, kunnes hän itse joutui luopumaan vallasta vuonna 1940. Tänä aikana Legioona joutui yleensä vainon kohteeksi. Helmikuun 10. päivänä 1938 kuningas hajotti hallituksen ja aloitti kuninkaallisen diktatuurin.

Codreanu neuvoi Legioonaa hyväksymään uuden hallinnon. Sisäministeri Armand Călinescu ei kuitenkaan luottanut Codreanuun ja määräsi hänet pidätettäväksi 16. huhtikuuta. Ymmärtäen, että hallitus etsi tekosyytä hänen teloittamiselleen, Codreanu määräsi Legioonan vt. komentajaa Horia Simaa olemaan ryhtymättä toimenpiteisiin, ellei ollut todisteita siitä, että hän oli välittömässä vaarassa. Väkivaltaisuudestaan tunnettu Sima käynnisti kuitenkin syksyllä terroritoiminnan aallon. Codreanu sai tästä vihiä ja käski lopettaa väkivaltaisuudet.

Käsky tuli liian myöhään. Marraskuun 29.-30. päivän välisenä yönä 1938 Codreanu ja useat muut legioonalaiset kuristettiin kuoliaaksi santarmijoukkojen saattueen toimesta tiettävästi vankilasta pakoyrityksen yhteydessä. Yleisesti ollaan yhtä mieltä siitä, että kyseistä pakoyritystä ei ollut ja että Codreanu ja muut tapettiin kuninkaan käskystä, luultavasti reaktiona siihen, että legioonalaiset olivat 24. marraskuuta 1938 murhanneet Călinescun sukulaisen (joidenkin lähteiden mukaan ”ystävän”). Sen jälkeen, kun Carol oli päättänyt murskata rautakaartin, monet legioonan jäsenet pakenivat maanpakoon Saksaan, jossa he saivat sekä aineellista että taloudellista tukea NSDAP:lta, erityisesti SS:ltä ja Alfred Rosenbergin ulkopoliittiselta toimistolta.

Suuren osan sotien välisestä ajasta Romania kuului Ranskan vaikutuspiiriin, ja vuonna 1926 Romania allekirjoitti liittosopimuksen Ranskan kanssa. Reininmaan remilitarisoinnin jälkeen maaliskuussa 1936 Carol alkoi siirtyä pois perinteisestä liittolaisuudesta Ranskan kanssa, kun Romaniassa kasvoi pelko siitä, että ranskalaiset eivät tekisi mitään Saksan hyökkäyksen sattuessa Itä-Euroopassa, mutta Carolin hallintoa pidettiin edelleen pohjimmiltaan ranskalaismyönteisenä. Saksan näkökulmasta Rautakaartia pidettiin paljon parempana kuin kuningas Carolia. Kuninkaallinen diktatuuri kesti vain hieman yli vuoden. Maaliskuun 7. päivänä 1939 muodostettiin uusi hallitus, jonka pääministerinä toimi Călinescu. 21. syyskuuta 1939 Codreanua kostavat legioonalaiset murhasivat hänet. Călinescu kannatti ulkopolitiikkaa, jossa Romania säilytti liittoutuneiden puolueettomuuden toisessa maailmansodassa, ja näin ollen SS oli mukana järjestämässä Călinescun salamurhaa. Tästä seurasi lisää keskinäisiä verilöylyjä.

Corneliu Zelea Codreanu ja Rautakaartin jäsenet vuonna 1937

Kuninkaan kanssa käydyn konfliktin lisäksi Codreanun kuoleman jälkeen seurasi sisäinen valtataistelu. Sortoaallot hävittivät legioonan alkuperäisen johdon lähes kokonaan vuoteen 1939 mennessä ja nostivat kakkosluokan jäsenet eturiviin. Bukarestissa toimivan unkarilaisen poliittisen sihteerin loppuvuodesta 1940 laatiman salaisen raportin mukaan oli olemassa kolme tärkeintä ryhmittymää: Banatista kotoisin olevan dynaamisen paikallisen johtajan Siman ympärille kerääntynyt ryhmä, joka oli pragmaattisin ja vähiten ortodoksisesti suuntautunut; Codreanun isän, Ion Zelea Codreanun, ja hänen veljiensä muodostama ryhmä (joka halveksi Simaa); ja Moța-Marin-ryhmä, joka halusi vahvistaa liikkeen uskonnollista luonnetta.

Pitkän sekasorron jälkeen Sima, joka edusti legioonan vähemmän radikaalia siipeä, voitti kaikki kilpailijat ja nousi johtoon, ja hänen aloitteestaan perustettu Legioonafoorumi tunnusti hänet johtoon 6. syyskuuta 1940. Syyskuun 28. päivänä vanhempi Codreanu ryntäsi Legioonan päämajaan Bukarestissa (Vihreä talo) yrittäessään epäonnistuneesti saada itsensä johtajaksi. Sima oli läheinen SS Volksgruppenführer Andreas Schmidtin kanssa, joka oli romanialainen volkkosaksalainen, ja hänen kauttaan hän pääsi lähelle Schmidtin appiukkoa, vaikutusvaltaista Gottlob Bergeriä, joka johti SS:n päätoimistoa Berliinissä. Brittiläinen historioitsija Rebecca Haynes on väittänyt, että SS:n taloudellinen ja organisatorinen tuki oli tärkeä tekijä Siman nousussa.

Siman nousuEdit

Toisen maailmansodan ensimmäisinä kuukausina Romania oli virallisesti puolueeton. Kuitenkin Molotov-Ribbentrop-sopimuksessa 23. elokuuta 1939, joka oli alun perin salainen asiakirja, määrättiin muun muassa Neuvostoliiton ”kiinnostuksesta” Bessarabiaan. Natsi-Saksan hyökättyä Puolaan 1. syyskuuta ja Neuvostoliiton liityttyä siihen 17. syyskuuta Romania myönsi turvapaikan Puolasta paenneille hallituksen ja armeijan jäsenille. Vielä Călinescun murhan jälkeen 21. syyskuuta kuningas Carol yritti säilyttää puolueettomuuden, mutta Ranskan myöhempi antautuminen ja Ison-Britannian vetäytyminen Euroopasta saivat aikaan sen, etteivät ne kyenneet täyttämään Romanialle antamiaan lupauksia. Kallistuminen akselivaltojen puolelle oli luultavasti väistämätöntä.

Tämä poliittinen linjaus oli ilmeisen suotuisa elossa oleville legioonalaisille, ja se muuttui vielä suotuisammaksi Ranskan kaaduttua toukokuussa 1940. Sima ja useat muut Saksaan paenneet legioonalaiset alkoivat livahtaa takaisin Romaniaan. Kuukausi Ranskan kaatumisen jälkeen Carol muutti hallintonsa ainoan puolueen, Kansallisen renessanssin rintaman, avoimemmin totalitaristiseksi ”Kansakunnan puolueeksi” ja kutsui useita legioonalaisia osallistumaan uudistettuun hallitukseen. Sima ja kaksi muuta johtavaa legioonalaista liittyivät 4. heinäkuuta Ion Gigurtun hallitukseen. He kuitenkin erosivat jo kuukauden kuluttua, koska Carolin luopumiseen kohdistui kasvavaa painostusta.

Toinen Wienin palkinto, joka pakotti Romanian luovuttamaan suuren osan Pohjois-Transilvaniaa Unkarille, suututti romanialaiset kaikista poliittisista sävyistä ja lähes tuhosi Carolin poliittisesti. Tästä huolimatta legioonavallankaappaus 3. syyskuuta epäonnistui.

VaalihistoriaEdit

Vuoden 1927 ja 1931 vaaleissa liike asettui ehdolle edustajainhuoneeseen Arkkienkeli Mikaelin legioonana. Vuonna 1932 se asettui ehdolle Codreanu-ryhmänä ja sai viisi paikkaa 387:stä. Se ei osallistunut vuoden 1928 vaaleihin, ja se kiellettiin vuonna 1933. Vuoden 1937 vaaleissa se asettui ehdolle nimellä Kaikki maan puolesta -puolue, joka sai 66 paikkaa 387:stä. Vuoden 1939 vaaleissa kaikki oppositiopuolueet kiellettiin.

.