Kuningas Ludvig XVI:n tuhlailu ja Ranskan osallistuminen Amerikan vallankumoukseen olivat 1700-luvun lähestyessä loppuaan jättäneet Ranskan konkurssin partaalle. Talonpojat olivat tyytymättömiä kuninkaallisten kassojen tyhjenemiseen, kaksi vuosikymmentä kestäneisiin huonoihin satoihin, kuivuuteen, karjatauteihin ja leivän hinnan räjähdysmäiseen nousuun. Talonpojat joutuivat maksamaan raskaita veroja, kun taas katolinen kirkko pääsi pälkähästä. He ilmaisivat paheksuntansa mellakoilla, ryöstelyillä ja lakoilla.

Syksyllä 1786 Charles Alexandre de Calonne, joka oli kuninkaan päävalvoja, ehdotti talousuudistuspakettia, johon sisältyi yleinen maavero, josta etuoikeutetut luokat eivät enää olisi vapautettuja. Kuningas kutsui koolle kenraalikansanedustajat kerätäkseen tukea näille toimenpiteille ja estääkseen kasvavan aristokraattikapinan. Muodostettiin yleiskokous, joka edusti Ranskan papistoa, aatelistoa ja keskiluokkaa. Edellisen kerran tällainen kokous oli muodostettu vuonna 1614. Ranskan väestön dynamiikka oli muuttunut huomattavasti vuoden 1614 jälkeen. Kolmannen vallan ei-aristokraattiset jäsenet edustivat nyt 98 prosenttia kansasta, mutta kaksi muuta elintä saattoi silti äänestää heitä vastaan. Kokous oli määrä pitää 5. toukokuuta 1789, ja Estate Generalit kokoaisivat omien edustajiensa valituslistan ja esittelisivät sen kuninkaalle.

Kolmannen statuksen jäsenet alkoivat kerätä kannatusta tasa-arvoiselle edustukselle ja halusivat, että äänestäminen tapahtuisi pään eikä aseman mukaan. Tämä saavutettaisiin poistamalla aatelisten veto-oikeus. Tämä osoittautuisi kuitenkin vaikeaksi, sillä aateliset olivat haluttomia luopumaan lukuisista etuoikeuksistaan, sillä he hyötyivät nykyisestä perinteisestä järjestelmästä.

Tenniskentän vala

Kun neuvottelut Versailles’ssa olivat jämähtäneet umpikujaan, Kolmas sääty kokoontui omin päin, ja se otti virallisesti käyttöönsä kansalliskokouksen arvonimen 20. kesäkuuta. Kokous pidettiin läheisessä tennishallissa, ja kaikki sen jäsenet vannoivat niin sanotun tenniskenttävalan valan (segment du jeu de paume), jossa he vannoivat, etteivät hajaannu, ennen kuin perustuslakiuudistus on saavutettu. Tämä oli yritys vääntää kuninkaan ja muiden kartanoiden jäsenten kättä. Heihin liittyi pian suurin osa kirkollisista kansanedustajista ja 47 liberaalia aatelista, ja 27. kesäkuuta kuningas Ludvig XVI:n oli pakko sulauttaa kaikki kolme kartanoa uuteen edustajakokoukseen.

Bastilli ja suuri pelko

Alkuperäisestä kansalliskokouksesta uudelleenjärjestetty elin, joka tunnettiin nimellä Kansallinen perustuslakia säätävä edustajakokous, jatkoi kokoontumistaan Versailles’ssa 12. kesäkuuta, kun pääkaupunkia valtasivat pelko ja väkivaltaisuudet.

Pariisilaisten pelko ja väkivalta johtuivat huhuista lähestyvästä sotilasvallankaappauksesta, vaikka he olivatkin innoissaan kuninkaallisen vallan äskettäisestä hajoamisesta. Väkivaltaisuus ilmeni, kun aseistettu väkijoukko ryntäsi Bastiliaan, joka oli 12 vankia pidättänyt linnoitus, saadakseen ruutia ja aseita. Ranskalaiset juhlivat tätä päivää edelleen joka heinäkuun 14. päivä ja se on kansallinen juhlapäivä.

Tämä hysteria levisi pian kaupungeista maaseudulle, kun talonpojat kapinoivat vuosia jatkunutta riistoa vastaan. Talonpojat ryöstivät ja polttivat veronkantajien, maanomistajien ja herrasväen eliitin koteja.
Ajan pelko tunnettiin yleisesti nimellä Suuri pelko (ranskaksi la Grande Peur). Aatelisten kasvava maastapako, jota maatalouskapina kiihdytti, innoitti perustuslakia säätävän kansalliskokouksen lakkauttamaan feodalismin 4. elokuuta 1789 ja allekirjoittamaan sen, mitä historioitsija Georges Lefebvre kutsui myöhemmin ”vanhan järjestyksen kuolintodistukseksi”.”

Julkilausuma ihmisen ja kansalaisen oikeuksista

Kokous hyväksyi 4. elokuuta julistuksen ihmisen ja kansalaisen oikeuksista (Déclaration des droits de l’homme et du citoyen), jota pidettiin jonkinlaisena demokraattisena asiakirjana. Tässä asiakirjassa korostettiin edustajakokouksen sitoutumista Ancien Régime -järjestelmän korvaamiseen järjestelmällä, joka perustui yhtäläisiin mahdollisuuksiin, sananvapauteen, kansan suvereniteettiin ja edustukselliseen hallintoon. Kaikki tämä oli määrä toteuttaa perustuslailla.

Virallisen perustuslain laatiminen osoittautuisi kuitenkin vakavaksi haasteeksi perustuslakia säätävälle kansalliskokoukselle, jonka oli myös toimittava lainsäätäjänä ankarina taloudellisina aikoina.

Kokouksen jäsenten välinen suuri kiistakapula oli Ranskan uusi poliittinen maisema. He esimerkiksi kysyivät itseltään: Kuka olisi vastuussa edustajien valinnasta? Olisiko papisto uskollinen roomalaiskatoliselle kirkolle vai Ranskan hallitukselle? Ja heikentyisikö kuninkaan julkisuuskuva entisestään kesäkuussa 1791 tapahtuneen epäonnistuneen pakoyrityksen jälkeen?

Syyskuun 3. päivänä 1791 Ranska hyväksyi ensimmäisen kirjallisen perustuslakinsa. Perustuslaki sisälsi perustuslaillisen monarkian, jossa kuninkaalla oli kuninkaallinen veto-oikeus ja mahdollisuus nimittää ministereitä. Vaikutusvaltaiset johtajat, kuten Maximilien de Robespierre, Camille Desmoulins ja Georges Danton, eivät pitäneet tästä ja alkoivat etsiä kansan tukea tasavaltalaisemmalle hallitusmuodolle ja Ludvig XVI:n oikeudenkäynnille.

Ranskan vallankumouksen radikalisoituminen

Huhtikuussa 1792 vastavalittu lakiasäätävä kokous julisti sodan Itävallalle ja Preussille. He uskoivat, että ranskalaiset emigrantit rakensivat vastavallankumouksellisia liittoja ja levittivät vallankumouksellista ideologiaansa ympäri Eurooppaa sodankäynnin avulla.

Extremistiset jakobiinit hyökkäsivät Pariisin kuninkaalliseen residenssiin ja pidättivät kuninkaan 10. elokuuta 1792, kun poliittinen kriisi sai radikaalin käänteen.

Seuraavina kuukausina kapinalliset teurastivat satoja syytettyjä vastavallankumouksellisia, ja lakiasäätävä kokous korvattiin kansalliskonventilla, joka ilmoitti monarkian lakkauttamisesta ja Ranskan tasavallan perustamisesta.

Kuningas Ludvig XVI tuomittiin kuolemaan rikoksista ja maanpetoksesta, ja hänet teloitettiin giljotiinilla; hänen vaimonsa Marie-Antoinette kärsi saman kohtalon yhdeksän kuukautta myöhemmin.

Terrorin vallankumous

Tämä ajanjakso aloitti Ranskan vallankumouksen väkivaltaisimman ja myrskyisimmän vaiheen. Tämä tapahtui kuninkaan teloituksen jälkeen. Jakobiinit kaappasivat kansalliskokouksen vallan maltillisemmilta girondineilta ja panivat täytäntöön joukon radikaaleja toimenpiteitä, joihin kuului muun muassa uuden kalenterin käyttöönotto ja kristinuskon hävittäminen. He myös vapauttivat verenvuodatuksen kauden, jota myöhemmin kutsuttiin kauhun valtakaudeksi.

Tämästä murhasta vastasi Robespierre, joka hallitsi drakonista yleisen turvallisuuden komiteaa, kunnes hänet teloitettiin 28. heinäkuuta 1794. Pian seurasi Thermidorilainen reaktio, joka halusi konservatiivisemman lähestymistavan Ranskan vallankumouksen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Yleisesti Ranskan vallankumouksen syyt voidaan tiivistää seuraavasti:

• Kulttuuriset syyt: Valistusfilosofia sai ihmiset ymmärtämään, miten katolinen kirkko sorti heitä, ja edisti uutta yhteiskuntaa, joka perustui järkeen perinteiden sijaan.
• Sosiaaliset syyt: Tämä johtui vaikutusvaltaisen porvariston syntymisestä, joka oli osa kolmatta säätyä ja joka oli kehittynyt poliittista tasa-arvoa haluavaksi tahoksi.
• Taloudelliset syyt: Ranskan velka sen jälkeen, kun se oli osallistunut Amerikan vallankumoukseen, sai Ludvig XVI:n ottamaan käyttöön uusia veroja ja vähentämään etuoikeuksia.
• Poliittiset: Kuningas kohtasi voimakasta vastustusta maakuntaparlamenttien taholta, jotka vastustivat kaikenlaisia kuninkaallisia uudistuksia.
• Taloudelliset: Huonot sadot ja elinkustannusten nousu saivat talonpojat kapinoimaan monarkiaa vastaan.

Kuvalähteet:

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/15/Antoine-Fran%C3%A7ois_Callet._PORTRAIT_OF_KING_LOUIS_XVI_IN_FULL_CORONATION_REGALIA.jpg
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/e/e2/The_burning_of_the_royal_carriage_during_the_French_revolution_of_1848.jpg
https://en.wikipedia.org/wiki/The_Tennis_Court_Oath_(David)#/media/File:Serment_du_Jeu_de_Paume_-_Jacques-Louis_David_-_Jacques-Louis_David.jpg