Käytännössä Itävallan valtiokansleri ja ulkoministeri, ruhtinas Klemens von Metternich teki siitä demokratian, vallankumouksen ja maallistumisen vastaisen linnakkeen (vaikka sanotaankin, että hänen ensimmäinen reaktionsa oli kutsua sitä ”äänekkääksi tyhjäksi”). Allianssin monarkit käyttivät sitä tukahduttaakseen vallankumouksellisen vaikutuksen (erityisesti Ranskan vallankumouksen) pääsyn omiin valtioihinsa.
Allianssi liitetään tavallisesti myöhempiin Nelinkertaiseen ja Viisinkertaiseen liittoutumaan, joihin kuuluivat Yhdistynyt kuningaskunta ja (vuodesta 1818 alkaen) Ranska ja joiden tavoitteena oli ylläpitää Wienin kongressissa solmitun Euroopan rauhansopimusta ja voimatasapainoa. Aleksanteri, Itävallan keisari Fransiskus I ja Preussin kuningas Fredrik Vilhelm III tapasivat 29. syyskuuta 1818 Aix-la-Chapellen kongressissa Wellingtonin herttuan, varakreivi Castlereaghin ja Duc de Richelieun vaatien tiukkoja toimenpiteitä yliopistollisia ”demagogeja” vastaan, mikä toteutui seuraavana vuonna annetuissa Carlsbadin asetuksissa. Troppaun kongressissa vuonna 1820 ja sitä seuranneessa Laibachin kongressissa vuonna 1821 Metternich yritti saada liittolaisensa tukahduttamaan Carbonarin kapinan Sisilian kuningas Ferdinand I:tä vastaan. Vuonna 1821 liittouma kokoontui Ljubljanassa. Viides liittouma kokoontui viimeisen kerran Veronan kongressissa vuonna 1822 antaakseen neuvoja Kreikan vallankumousta vastaan ja päättääkseen Ranskan hyökkäyksestä Espanjaan.
Viimeiset kokoukset olivat paljastaneet kasvavan vastakkainasettelun Britannian ja Ranskan kanssa erityisesti Italian yhdistymisen, itsemääräämisoikeuden ja itäkysymyksen osalta. Allianssin katsotaan perinteisesti lakanneen olemasta voimassa Aleksanterin kuoleman myötä vuonna 1825. Ranska lähti lopulta omille teilleen vuoden 1830 heinäkuun vallankumouksen jälkeen, ja Itävallan, Preussin ja Venäjän muodostama ydin jäi Keski- ja Itä-Euroopan lohkoksi, joka kokoontui jälleen kerran tukahduttamaan vuoden 1848 vallankumoukset. Itävallan ja Venäjän liitto hajosi lopulta Krimin sodassa. Vaikka Venäjä oli auttanut tukahduttamaan Unkarin vuoden 1848 vallankumouksen, Itävalta ei ryhtynyt mihinkään toimiin liittolaisensa tukemiseksi, vaan julisti itsensä puolueettomaksi ja jopa miehitti Vallakian ja Moldovan alueet Tonavan varrella Venäjän vetäytyessä vuonna 1854. Tämän jälkeen Itävalta pysyi eristäytyneenä, mikä lisäsi sen johtavan aseman menettämistä Saksan valtioissa, mikä huipentui sen tappioon Itävallan ja Preussin sodassa vuonna 1866.