”Onnellisuus on todellista vain jaettuna”… Näin kirjoitti Christopher McCandless ennen kuolemaansa Alaskan erämaassa 24-vuotiaana. Hän kuoli nälkään.
Jos et tunne hänen tarinaansa, katso ’Into The Wild’ -elokuva tai lue tämä artikkeli NYTimesin artikkelista Adventures of Alexander Supertramp.
Hän liftasi mantereen halki kaksi vuotta ennen kuin päätyi tilapäiseen pakettiautoon Alaskaan. Hän luopui perheensä rikkauksista ja mahdollisesta valoisasta tulevaisuudesta. Pois maailman materialistisesta ulottuvuudesta, hienovaraisemmin ilmaistuna hän etsi elämän tarkoitusta yksinäisyydessä yrittämällä tappaa ”väärän olennon sisällään”.
Monien mielestä hänen tarinansa on koskettava ja kiehtova, mutta toisille hän on edelleen henkilö, joka oli naiivisti varustautumaton ja suunnittelematon selviytymään erämaassa.
Voidaan tosiaankin väitellä ajatuksista ja päätöksistä, joita McCandlessilla oli. Ja varmasti kenenkään ei sovi romantisoida hänen elämänkatsomustaan. Hänhän oli vasta parikymppinen, ja parasta aikaa elämästä oli vielä jäljellä.
Mutta tämä tietty lainaus häneltä kiehtoo minua karmivasti.
”Onnellisuus (on) todellista vain jaettuna”.
Se ei ole filosofista potkua parikymppiseltä pojalta, joka tylsistyneenä päättää olla pseudoälykäs ja paskantaa maailmaa teennäisillä sitaateilla.
Se tulee henkilöltä, joka todennäköisesti näkee lähestyvän kuolemansa hyvin lähellä. Hän on heikko, hän on yksin, hän on väsynyt ja hänellä on nälkä. Tällaisena epätoivoisena aikana se voisi ehkä olla hänen oivalluksensa.
Se voisi olla hänen ilmestyksensä hetki siitä, mistä elämässä oikeasti on kyse.
Se voisi olla jotain, minkä kuoleva ihminen yksinäisyydessään tajuaa, mitä muut joukossa olevat eivät ymmärrä.
Se voisi olla totta…
Onnellisuus on todellista vain jaettuna.
Se kuulostaa viehättävältä.
Mutta se on myös pelottavaa kaltaiselleni henkilölle, joka henkilökohtaisesti pitää itseriittoisuutta ja eristäytyneisyyttä elämän perustavanlaatuisena preferenssinä. Henkilölle, joka rakastaa yksin elämistä ja onnellisuuden löytämistä itsestään, sitaatti on suorassa ristiriidassa.
Mitä jos Christopher McCandless on oikeassa?
Jos hän on oikeassa, mitä jos en koskaan löydä ihmisiä, joiden kanssa jakaa onnellisuuteni?
Mitä jos en koskaan ole oikeasti onnellinen?