Epäilemättä C on äänetön sanassa tuoksu. Ja syy siihen, että c ylipäätään on läsnä, voidaan katsoa johtuvan muutaman oppineen pakonomaisesta järjestyksenpidon tarpeesta.

Kuten monet englannin kielen sanat, scent on lainattu muiden kielten vanhemmista lekseemeistä – scentin tapauksessa anglo-normanin ja keskiranskan sanasta sente. Alun perin (~1300-luvulla) se tarkoitti eläimelle ominaista hajua, mutta 1300-luvun lopulla sillä oli myös nykyisin tuntemamme merkitys aromi.

Kuten edeltäjänsä, scent kirjoitettiin englannissa aluksi ilman C:tä (ja taloudellisesti hyödytöntä toista E:tä), kuten Thomas Hoccleven ~1422 ilmestyneessä Tales of Jerelaus -teoksessa:

And ther-to eek, as sharp punisshement As pat dyuyse ther kowde any wight, Thow sholdest han y-preeued by the sent.

Vaikka sent pystyi säilyttämään eheytensä suurimmaksi osaksi 1500-luvun loppupuolelle asti, kun otetaan huomioon englannin kielen löyhät oikeinkirjoitussäännöt tuolloin, sen käyttöönoton jälkeen ainakin muutamat kapinalliset käyttivät sen ranskalaista kirjoitusasua, muun muassa William Caxton käännöksessään Recuyell of the Historyes of Troye (~1473): ”Every man rise fro the table abhorring & eschewing the sente and sauour of the dede man.”

Lisäksi, jopa tämän varhaisen ajanjakson aikana oli muutamia parantumattomia C:n ihailijoita, jotka eivät voineet vastustaa yrittämästä ujuttaa sitä, kuten Stephen Hawesin vuonna 1517 ilmestyneessä versiossa Passetyme of Pleasuresta, jossa S:ää vältettiin kokonaan: ”In my mouthe, it hadde a meruaylous cent Of dyuers spyces.”

Tietenkin, kun ajatellaan hänen oikeinkirjoitustapaansa yleensä, ehkä Hawesin sentillä ei ollut mitään tekemistä ortografian kanssa, ja hän vain pyöritteli omia ajatuksiaan.

Joka tapauksessa henkilö, joka ensimmäisenä painoi tuoksun S:llä ja C:llä, saattoi olla John Maplet teoksessaan The Greene Forest (1567): ”That the earth . . . should give to the nose obiecte so swete Or minister scent so strong.”

Vaikuttaa siltä, että pengerrystä rikottiin, ja pian tuoksu alkoi esiintyä C:llä kirjoitettuna kaikenlaisissa teoksissa, muun muassa John Baret’n teoksessa Aluearie (1574), Edward Topsellin teoksessa History of Fovre-footed Beastes (Fovre-footed Beastesin historiaa) ja Edward Grimestonin käännöksessä, jonka hän laati Avityn teoksesta The Estates, Empires, and Principalities of the World (Maailman valtiot, imperiumit ja ruhtinaskunnat, 1615).

Viime vuosisadan loppuun mennessä, vaikka poikkeamia olikin vielä jäljellä, oli selvää, että yksimielisyys oli asettunut tuoksuun C:llä. Mutta miksi?

Kuten yllä olevista sitaateista näkee, jopa 1500-luvulla englannin oikeinkirjoitus oli hallitsematon sekasotku. Saatuaan tarpeekseen kaaoksesta järjestysmiehet pyrkivät standardoimaan sanojamme, ja varhaisiin yrityksiin kuuluivat Sir Thomas Smithin ironisesti otsikoitu De recta et emendate linguæ scriptione (Kirjoitetun englannin kielen oikaisemisesta ja muuttamisesta) (1568), Hart & Heraldin An Orthographie (1569) ja Wootton St. Paulin kirkkoherra. Lawrencen Charles Buterin teos English Grammar (1634).

Tähän pyrkimykseen yhtenäiseen oikeinkirjoitukseen liittyi lähes nöyristelevä omistautuminen latinalle. Renessanssin sytyttämästä uudesta kiinnostuksesta kreikkalaiseen ja roomalaiseen oppineisuuteen ja kulttuuriin syntyi eräänlainen uuslatina, josta tuli oppineiden kieli kaikkialla Euroopassa.

Kun tuli aika yhtenäistää oikeinkirjoitusta, nämä varhaiset englantilaiset ortografit kääntyivät rakastamansa kielen puoleen. Ja koska kyseessä oli järjestelmä, jota he yrittivät kehittää, joskus sanat koottiin luokkiin, joihin niiden etymologia ei täsmälleen sopinut.

Kutsutaan analogiseksi muutokseksi tai uudelleenmuotoiluksi, ja se on prosessi, jossa sanan uusi osa luodaan jostain jo tunnetusta. Jos esimerkiksi tiedät, että sana useammalle kuin yhdelle linnulle on linnut ja sana useammalle kuin yhdelle kissalle on kissat, voit lopulta päätellä, että sana useammalle kuin yhdelle koiralle on koirat.

Tämä prosessi voi kuitenkin joskus johtaa harhaan, esimerkiksi jos luulet, että sana useammalle kuin yhdelle hiirelle on hiiret tai sana useammalle kuin yhdelle peuralle on peurat. Ja näin kävi vähän samalla tavalla kuin tuoksun kanssa, vaikka ei olekaan selvää, erehtyivätkö he sen sukutaustasta vai eivätkö vain välittäneet siitä.

On useita sanoja, joilla on latinalaiset juuret ja jotka ovat samanlaisia kuin tuoksu, jolla ei ilmeisesti ole mitään latinalaista perintöä. Tällaisia ovat muun muassa scene, jonka kantaan kuuluu latinankielinen sana scēna, valtikka, joka on peräisin latinankielisestä scēptrumista, ja tiede, jonka sukujuuret voidaan jäljittää suoraan latinankieliseen scientia-sanaan.

Ja koska näille latinofiileille oli paljon mieluisampaa viitata mahdollisimman paljon heidän suosikkikieleensä, tuoksun kohtalo oli sinetöity.

Jos pidit tästä artikkelista, saatat pitää myös uudesta suositusta podcastistamme, The BrainFood Show’sta (iTunes, Spotify, Google Play Music, Feed), sekä:

• Mikä on Tarnation?
• Mikä on Kudo, kuten ”Kudos sinulle”?
• Where the F-Word Came From
• Split Infinitives are not Incorrect Grammatically
• The Truth About Prepositions and the End of Sentences

Expand for References