Peukamoinen tohtori Henry Highland Garnet on tunnetuin afroamerikkalainen, josta et ole koskaan kuullut Mustan historian kuukauden aikana. Vuosina 1815-1882 elänyt Garnet tunnustettiin kuitenkin 1800-luvulla yhdeksi maailman johtavista orjuuden vastaisista järjestäjistä. Hän oli Amerikan ja ulkomaisen orjuudenvastaisen yhdistyksen (American and Foreign Anti-Slavery Society) perustajapuheenjohtaja, järjestön, joka toteutti kansainvälisiä kampanjoita ihmiskauppaa vastaan, ja kuubalainen patriootti José Martí kutsui häntä Amerikan ”Moosekseksi.”
Ja vaikka hänet jätetäänkin usein pois kansantajuisesta tarinasta orjuuden lakkauttamisesta, rovasti Garnetin solidaarisuussiltojen rakentamiseen tähtäävän työnsä ansiosta hän tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman siihen, mitä se tarkoittaa, että USA:nYhdysvalloissa arvostaa ihmisoikeuksia kansainvälisessä kontekstissa 2000-luvulla.
Syntyi orjana Marylandissa, mutta vanhemmat veivät Garnetin pohjoiseen vapauteen yhdeksänvuotiaana. Teini-ikäisenä Garnet opiskeli New Hampshiressä sijaitsevassa Noyes Academyssa, joka oli orjuuden vastaisten kannattajien perustama integroitu korkeakoulu. Hän kärsi vaivasta, joka lopulta maksoi hänen jalkansa, ja yritteliäs opiskelija sai eräänä päivänä selville, että alueen valkoiset maanviljelijät suunnittelivat koulun tuhoamista. Garnetin elämäkertakirjailija totesi, että hän ”vietti suurimman osan päivästä heittäen luoteja hyökkäystä odotellessaan, ja kun valkoiset vihdoin tulivat, hän vastasi heidän tulitukseensa kaksoispiippuisella haulikolla, joka paukahti ikkunastaan, ja ajoi pelkurit pian pois”. Vaikka väkijoukko lopulta tuhosi koulun, Garnetin suojatulen ansiosta hänen opiskelutoverinsa pääsivät pakenemaan pimeyden turvin.
Rev. Garnetin puheet orjuudesta ja vapautuksesta vangitsivat yleisön. Buffalossa vuonna 1843 pidetyssä kansallisessa neekerikonventissa 27-vuotias pappi esitti rohkean suunnitelman orjuuden lopettamiseksi ja kehotti orjia aseelliseen kapinaan. ”Jos haluatte vapautua tässä sukupolvessa, tässä on ainoa toivonne”, hän sanoi. ”Vaikka te ja me kaikki toivoisimme sitä kuinka paljon tahansa, ei ole paljon toivoa lunastuksesta ilman verenvuodatusta”. Jos teidän on vuodatettava verta, vuodattakaa se kaikki kerralla – mieluummin kuolette vapaina kuin elätte orjina.”
Garnet päätyi tähän radikaaliin johtopäätökseen, koska hän uskoi, että se oli ainoa keino estää Yhdysvaltoja levittämästä orjuutta sodankäynnin avulla koko mantereelle: ”Faaraot ovat verenpunaisen veden molemmin puolin!” Pastori Garnet luennoi. ”Ette voi siirtyä joukoittain brittikuningattaren valtakuntaan – ettekä voi kulkea Floridan läpi ja vallata Texasia ja viimein löytää rauhaa Meksikosta. Amerikkalaisen orjuuden levittäjät kuluttavat verensä ja aarteensa, jotta he voivat istuttaa mustan lipun Meksikon sydämeen ja mellastaa Montezumien saleissa.”
Garnet tulkitsi kiistellyn Yhdysvaltain hyökkäyksen Meksikoon, joka käynnisti Meksikon ja Amerikan sodan vuonna 1846, pirulliseksi suunnitelmaksi istuttaa orjuuden lippu uudelleen tasavaltaan, joka oli tosiasiallisesti lakkauttanut irtaimen orjuuden. Toisin kuin ne poliitikot, jotka saarnasivat meksikolaisvihaa, Garnet muistutti amerikkalaisia siitä, että pakenevat orjat löysivät säännöllisesti turvapaikan Meksikosta. Garnet ylisti meksikolaisia ”vapautta rakastavina veljinä” ja ”ultra-abolitionisteina”. Garnetin ymmärrys siitä roolista, joka meksikolaisilla ja latinalaisamerikkalaisilla abolitionisteilla oli orjuuden vastaisessa maailmanlaajuisessa taistelussa, vaikutti hänen myöhempiin ihmisoikeusristiretkiinsä.
Autettuaan värväämään mustia sotilaita Unionin armeijaan sisällissodan aikana – ja paettuaan hädin tuskin kostonhimoiselta valkoiselta väkijoukolta New Yorkin värväysmellakoissa vuonna 1863 – Garnetista tuli ensimmäinen afroamerikkalainen, joka piti saarnan Yhdysvaltain kongressissa. Helmikuun 12. päivänä 1865 pastori Garnet kehotti kongressia hyväksymään virallisesti 13. lisäyksen sanomalla: ”Jos orjuus on tuhottu vain välttämättömyyden vuoksi, jokainen luokka saakoon äänioikeuden oikeuden sanelemana. Silloin meillä on perustuslaki, jota kaikki kunnioittavat, hallitsijat, joita kunnioitetaan ja kunnioitetaan, ja unioni, jota rohkea ja isänmaallinen kansa vilpittömästi rakastaa ja jota ei voida koskaan erottaa.”
Sisällissodan päättyessä Henry Garnet ilmaisi pettymyksensä siihen, että hänen mielestään orjuuden loppua juhlittiin ennenaikaisesti. Pastori Garnet kehotti abolitionisteja organisoimaan uudelleen orjuudenvastaiset järjestönsä taistelemaan orjuuden jatkuvaa olemassaoloa vastaan Kuuban ja Brasilian kaltaisissa valtioissa. Jälleenrakentamisen huippuvaiheessa Garnet vaati, että afroamerikkalaiset liittäisivät taistelunsa tasa-arvolainsäädännön hyväksymisen puolesta Kuuban vapautustaisteluun Espanjan hallintoa vastaan. Vuonna 1872 suosittu ministeri auttoi järjestämään Kuuban orjuudenvastaisen komitean, joka perusti osastoja ympäri Floridaa, Louisianaa, New Yorkia, Kaliforniaa ja muita osavaltioita. Komitea käynnisti valtakunnallisen liikkeen, jossa vaadittiin, että Yhdysvallat laajentaisi tukeaan Espanjan valtakunnasta itsenäisyyden puolesta taisteleville kuubalaisille patriooteille.
Vuonna 1877 Philadelphiassa pidetyssä joukkokokouksessa pastori Garnet selvitti, että orjuuden lakkauttamisen työ oli keskeneräinen. ”Jos Yhdysvaltojen veteraaniset abolitionistit eivät olisi vetäytyneet palveluksesta”, hän väitti, ”uskon, että Kuuban saarella ei olisi nyt yhtään orjaa”. Pastori Garnet jatkoi: ”Me sympatisoimme Kuuban patriootteja emme vain siksi, että he ovat republikaaneja, vaan siksi, että heidän voittonsa on orjuuden tuhoaminen tuossa maassa.” Kuuban vapautusjohtajat, mukaan lukien suuri kenraali Antonio Maceo, tapasivat Garnetin ja muiden afroamerikkalaisten aktivistien kanssa muodostaakseen kansainvälisen koalition, joka laajensi dramaattisesti vapautuksen merkitystä.
Ennen Cooper Unionin suuressa salissa New Yorkissa pidettyä muistotilaisuutta, jossa oli vain seisomapaikkoja, Garnetin maanmiehensä Anti-Slavery Societyn jäsenet totesivat: ”Koska hän oli henkilökohtaisesti kokenut rotunsa alistettujen ahdingon, hän vaikutti sitäkin soveliaammalta myötätuntoon alistettuja ja kärsiviä kohtaan kaikilla ilmansuunnilla…”
Ja kuitenkin Garnetin edunvalvonnan vahvuus ja laaja-alaisuus edesauttoivat osaltaan siihen, että hän jäi myöhemmin tuntemattomaksi. Hänen kehotuksensa kapinaan ennen sotaa olivat pelottaneet abolitionistisen liikkeen valtavirtaa. Myöhemmin amerikkalaisilla historioitsijoilla oli myös taipumus keskittyä jälleenrakennuskauden sisäisiin kysymyksiin ja pitää tuota aikaa ”kansallisena tapahtumana” eikä niinkään Garnetin tekemää kansainvälistä solidaarisuustyötä. Tämä näkemys on saanut monet jättämään huomiotta sen, miten Garnet yhdisti afroamerikkalaisten kansalaisuuden muiden kansojen ihmisten vapautumiseen, ja kaunistelemaan hänen rooliaan.
Tänä päivänä, kun Yhdysvaltain presidentti väheksyy Afrikan maita sekä Haitia ja El Salvadoria ja kun poliitikot pyrkivät usein erottamaan meidät toisistamme ja maailmasta, on aika muistaa Henry Highland Garnetin elämä – ja se, miltä näyttää seistä sorrettujen puolella, ei vain kotimaassa, vaan kaikkialla maailmassa.
Historioitsijat selittävät, miten menneisyys antaa tietoa nykyhetkelle
Paul Ortiz on kirjoittanut uuden kirjan An African American and Latinx History of the United States (Yhdysvaltojen afroamerikkalaisten ja latinalaisamerikkalaisten historia), joka on nyt saatavana Beacon Pressin kustantamana.
Ota yhteyttä osoitteeseen: [email protected].