Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, ennustavatko erityiset muutokset signaalikeskiarvoisessa elektrokardiogrammissa (EKG) tyypin IA rytmihäiriölääkehoidon jälkeen tehoa kammiotakykardian (VT) hoidossa. Skalaari- ja signaalikeskiarvoiset EKG:t otettiin lähtötilanteessa ja tyypin IA lääkehoidon jälkeen 15 potilaalta, joilla oli sepelvaltimotauti ja indusoituva VT lähtötilanteen elektrofysiologisessa tutkimuksessa. Verrattiin signaalikeskiarvoisen QRS:n kestoa, signaalikeskiarvoisen QRS:n viimeisen 40 ms:n amplitudin neliöjuureen perustuvaa amplitudia ja signaalikeskiarvoisen QRS:n alle 40 μv:n kestoa (matala-amplitudinen signaali) sekä kammion tehokasta tulenkestoaikaa elektrofysiologisessa tutkimuksessa ja QTc:tä skalaarisessa EKG:ssä. Lääketutkimuksessa 6 potilaalla (ryhmä A) oli pysyvää mutta hitaampaa VT:tä, kun taas 9:llä (ryhmä B) VT:tä ei saatu pysyväksi. Lähtötilanteen signaalikeskiarvo QRS:n kesto oli pidempi ryhmässä A kuin ryhmässä B (136 ± 10 vs. 115 ± 13 ms; p < 0,05), samoin kuin skalaarinen QRS (115 ± 19 vs. 98 ± 11 ms; p < 0,05). Rytmihäiriöhoidon jälkeen ryhmässä A sekä signaalikeskiarvoisen QRS:n (24 ± 10 vs. 8 ± 3 ms; p < 0,05) että matala-amplitudisen signaalin (31 ± 13 vs. 3 ± 7 ms; p < 0,05) pidentyminen oli suurempaa, kun taas ryhmässä B kammioperäinen efektiivinen tulenkestoaika (49 ± 20 vs. 20 ± 13 ms; p < 0,05) ja korjattu QT-väli pitenivät nopeammin kuin ryhmässä B (100 ± 39 vs. 43 ± 23 ms; p < 0,05). Johtopäätöksenä voidaan todeta, että osittaiseen ja täydelliseen vasteeseen tyypin IA lääkkeille liittyy tyypillisiä muutoksia sydänlihaksen johtumisessa ja refraktorisuudessa, joiden ei-invasiivinen mittaaminen voi osoittautua hyödylliseksi rytmihäiriölääkehoidon ohjaamisessa.