Mercury kertoi sairaudestaan Freestonelle – yhdelle ensimmäisistä ihmisistä, jotka saivat tietää – vuonna 1987. ”Sydämeni putosi rinnastani”, Freestone muistelee. ”Hän sanoi, että siitä lähtien emme enää puhuisi siitä. Freddien mielestä hänellä oli loppuelämä elettävänä.” Niinpä he jatkoivat yhdessä.

Marraskuun 10. päivään mennessä Freddie Mercury oli lopettanut lääkityksensä. Hän valmisteli lausuntoaan. Sitten hän meni nukkumaan. Puhuessaan Rock and Roll Garage -lehdelle Freestone selitti, että tuon viimeisen viikon aikana varmistaakseen, että joku oli aina Mercuryn kanssa, kolme ihmistä – hän oli yksi heistä – vuorottelivat öisin vahtimassa Freddietä, joka oli päässyt siihen pisteeseen rappiossa, jossa hänen yksin jättämisensä voisi olla kohtalokasta. Sinä perjantai-iltana oli Freestonen vuoro. Koko yön ajan Mercury heräsi toistuvasti ja näki aina Freestonen istuvan vieressään ja pitävän häntä kädestä kiinni, jotta Mercury tiesi, ettei hän ollut yksin.

”Yksi viimeisistä asioista, jotka hän sanoi minulle, ja se on yksi niistä asioista, jotka muistan loppuelämäni ajan, oli ”kiitos”. En tiedä, sanoiko hän kiitos siitä, että olin hänen kanssaan sinä iltana vai viimeisten 12 vuoden ajan. En tiedä enkä tule koskaan tietämään.”

Seuraavana päivänä Freddie Mercuryn tilasta ilmoitettiin maailmalle. Ja sitä seuraavana päivänä hän kuoli kotonaan AIDSin aiheuttamaan keuhkokuumeeseen.