Tuoreessa Man Up -ohjelman jaksossa Aymann Ismail jutteli Sammy-nimisen korkeakouluopiskelijan kanssa, jolla oli hiljattain rankka kokemus: Hän itki yhtäkkiä ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen. Sammy sanoi haluavansa toistaa tuon hetken ja löytää keinon paikallistaa tunteensa useammin, mutta hän ei ole varma, miten. Niinpä Aymann tuo terapeutti Avi Kleinin ohjelmaan puhumaan Sammylle. He kolme puhuivat siitä, miksi niin monet miehet vastustavat ylipäätään tarvetta itkeä ja mitä voisi vaatia, jotta tuosta vaistosta pääsisi eroon. Alla on pieni ote heidän keskustelustaan, kevyesti muokattuna selkeyden vuoksi.

Aymann Ismail: Mitä olet huomannut tapahtuvan miehen kehossa, kun hän alkaa antaa itsensä itkeä?

Avi Klein: Klein Klein: Niin paljon surussa on lopulta kyse menetyksestä. Odotamme asioiden jatkuvan tietyllä tavalla ja sitten ne muuttuvat, ja se voi olla niin musertavaa, olipa kyse sitten ihmisen menettämisestä tai odotetun lopputuloksen menettämisestä. Luulen, että kaikki pelkäävät: ”Jos itken, minä vain hajoan”, mutta näin ei tapahdu. Sinä et hajoa. Sen jälkeen olo on maadoittuneempi. Olo on parempi.

Sammy: Kai se on vastakohta sille mielikuvalle, joka meillä on itkemisestä, eikö? Ajatus itkemisestä on hyvin pitkälti sellainen, jossa olemme menettäneet jonkinlaisen kontrollin, mutta onko siitä mielestäsi apua kontrollin luomisessa pitkällä aikavälillä, tavallaan? Koska se on ollut yksi niistä asioista, jotka ovat tavallaan innostaneet minua, että pystyn hallitsemaan enemmän pitkällä aikavälillä.

Klein: Joo, mielestäni on kaksi asiaa. Luulen, että kaikki tunteet ovat tavallaan aallon muotoisia, eikö niin? Ja ne huipentuvat ja törmäävät, ja niinpä on se suuri hetki, kun itket, jolloin tunnet olevasi hallitsematta, jolloin joudut olemaan tavallaan haavoittuvainen, etkä tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Olet vain tunteidesi vallassa. Mutta sitten se loppuu. Kukaan ei ole koskaan itkenyt ikuisesti, eikö niin? Lopetamme itkemisen, ja sillä hetkellä alat tuntea itsesi paremmin hallitsevaksi ja maadoittuneemmaksi.

Sitten on toinen tapa, joka on se, että mitä enemmän sallitte tunteidenne olla olemassa itsessänne ettekä tukahduta niitä ettekä työnnä niitä pois, silloin olette taitavampi ihminen, ymmärrättehän mitä tarkoitan? Tämä ei koske niinkään itkemistä, mutta luulen, että useammat miehet kamppailevat hallitsemattoman vihan kanssa, ja se johtuu siitä, että he eivät tavallaan halua olla vihaisia ja pitävät sen sisällään, kunnes se räjähtää. Jos suuttumus ei haittaa, on paljon enemmän vaihtoehtoja, miten käsitellä sitä, mutta jos se ei haittaa, vaihtoehdot ovat hyvin rajalliset.

Ismail: Joo, voin samaistua tuohon.

Sammy: Kannattaako sitä oikeasti tavoitella todella yrittää niinku saada itseni itkemään? Luuletko, että romantisoin liikaa sitä, mitä se saa aikaan emotionaalisesti, vai onko se mielestäsi todella jotain sellaista, mikä on välttämätöntä täydellisen ihmiskokemuksen kannalta?

Klein: Luulen, että on aika vaikea rentoutua, kun vaatii itseltään jotakin, ja luulen, että jos haluaa oikeasti itkeä, ehkä muuttaa tavoitteensa itkemisestä siihen, että vain tuntee tunteensa ja on enemmän yhteydessä kehoonsa. Minusta se on niin kannattava tavoite. Tarvitsemme miehiä, jotka voivat tuntea tunteensa. Se, itketkö vai et, ei saisi olla onnistumisen mittari, eikö niin? Se on vain biologinen toiminto.

Sammy: Tai tavallaan kuin indikaattori, eikö?

Klein: Klein: Se on indikaattori, mutta on muitakin indikaattoreita. Tarkoitan, että kun tunnen itseni surulliseksi, tapahtuu eräänlainen hiljainen sortuminen, kuten uppoava tunne vatsassa. Se on kuin näkisin sinisen värin sisälläni.

Sammy: Niinkö?

Klein: Joo. Luulen, että jos sallitte itsenne yhdistyä aisteihinne ja ajattelette: ”Mikä on kokemukseni sisällä? Mitä näen mielikuvituksessani? Mitä kehoni kertoo minulle? Mitä lihakseni kertovat minulle?” Siitä tulee teille todellisempaa, ja muuta teidän ei tarvitse odottaa itseltänne. Toinen asia, jonka sanoisin, mikä on vaikeaa miehille, on se, että itku on pohjimmiltaan sosiaalinen kokemus. Se on osa sen evolutiivista tarkoitusta. Itkemme osoittaaksemme muille, että tarvitsemme apua, mikä on hyvin vaikeaa miehille. Usein luulen, että haluaisimme itkeä yksin.

Aymann: Tuo on hyvä pointti.

Sammy: Sitä minäkin ajattelin. Suurin pelko kun käskin itseäni lopettamaan itkemisen ei ollut se, että itkisin. Se oli se, että ihmiset näkisivät minun itkevän.

Klein: Klein: Joo. Se on iso pelko. Osuimme juuri niin tärkeään osaan, joka on ikään kuin se, että osa siitä, mikä käskee sinua pitämään sen sisälläsi, on: ”Näkevätkö ihmiset minun itkevän?”. Kuule, ymmärrän sinua. Se on silti mahdollisesti noloa, vaikka se ei haittaisi sinua, mutta entä jos olet turvallisen ihmisen kanssa? Tarkoitan, luulen, että siksi monet ihmiset itkevät terapiassa, mutta voimme itkeä myös ystäviemme ja kumppaniemme kanssa, ja tarkoitan, että sinun on annettava itsellesi tilaa. Palaisin esimerkiksi kokemukseesi kuolleen ihmisen ympärillä, koska se kuulostaa niin tärkeältä, ja se on asia, joka ansaitsee kyyneleet. Puhu siitä. Kuulosti siltä, että ehkä tapasit jonkun kampuksella, kuten terapeutin tai neuvojan tai jotain sellaista?

Sammy: Aivan.

Klein: Sammy: Tarkoitan, että puhu siitä ja anna itsellesi oikeasti mahdollisuus käsitellä sitä uudelleen. Siitä pitää tehdä sisäistettävää, ymmärrätkö mitä tarkoitan? Minä tavallaan antaisin itsesi nähdä henkilön, jonka menetit mielessäsi, päästäisin sen todella kehoosi, kokemukseesi, ja yrittäisin todella liittyä siihen, mitä haluat sanoa hänelle siitä, miltä sinusta tuntuu. Luulen, että jos vietätte jonkin aikaa tuon harjoituksen parissa, tunnette varmasti surua, ja se kuulostaa siltä, mitä haluatte tuntea.

Jos haluat kuulla koko jakson, tilaa Man Up Apple Podcastsissa, Stitcherissä, Spotifyssa tai missä ikinä saatkaan podcastisi. Etsi jakso ”Mies oppii taas itkemään”.