Mike uskoi, että hänellä oli hyvä elämä, ja hän tunsi olevansa onnekas kaikesta siitä, mitä hänellä oli. Hän oli naimisissa rakastavan vaimon kanssa, hänellä oli hyvä työ, hän omisti hienon talon ja hänellä oli kolme tervettä lasta.
Kaikesta hyvästä onnestaan huolimatta Mike ei päässyt eroon nalkuttavasta tunteesta, että hän ei ollut tarpeeksi. ”Minun pitäisi olla menestyneempi. Minun pitäisi ansaita enemmän rahaa. Minun pitäisi olla siellä, missä pomoni on. Minulla pitäisi olla korkeakoulututkinto. Minulla pitäisi olla isompi talo. Minulla pitäisi olla enemmän ystäviä.” Nämä olivat joitakin niistä ”pitäisi”, jotka vaivasivat häntä päivittäin.”
”Voisinko saada sinut uteliaaksi tästä osasta sinua, joka tuntee itsensä riittämättömäksi?” Kysyin Mikeltä ensimmäisellä tapaamisellamme. Kun hän suostui, ehdotin: ”Anna itsesi matkustaa ajassa taaksepäin… taaksepäin… ja taaksepäin… ja taaksepäin. Kuinka vanha olit, kun tunsit ensimmäisen kerran olevasi riittämätön?” Kysyin häneltä.
Hän pysähtyi miettimään: ”Se on varmasti ollut kanssani pitkään”, hän sanoi. ”Ehkä 6 tai 8-vuotiaana? Siihen tienoille.”
Miken isästä tuli erittäin menestynyt, kun Mike oli 6-vuotias. Isän uuden työn vuoksi perhe muutti maahan, jossa useimmat ihmiset eivät puhuneet englantia. Mike oli peloissaan ja tunsi itsensä vieraaksi. Vaikka hän kävi kansainvälistä koulua, hänellä ei ollut pitkään aikaan ystäviä. Hänen vanhempansa painostivat häntä kovasti. He tarkoittivat hyvää ja yrittivät rohkaista häntä. Mutta koska hän tunsi olevansa peloissaan ja hukkua moniin muutoksiin elämässään, hän tulkitsi heidän sanansa väärin pettymykseksi siitä, että hän ei ollut tarpeeksi – se oli tuttu tunne, joka hänellä on yhä tänäkin päivänä.
Me emme synny riittämättömyyden tunteeseen. Elämänkokemukset ja tunteet luovat tuon tunteen meissä monin luovin tavoin. Esimerkiksi kun olimme pieniä ja tunsimme pelkoa tai ahdistusta, mielemme kertoi meille, että jokin oli vialla meissä itsessämme, ei ympäristössämme. Siksi hyväksikäytetyistä tai laiminlyödyistä lapsista kasvaa aikuisia, jotka kantavat niin paljon häpeää. Lapsen mieli, joka ei ole vielä rationaalinen, päättelee: ”Minussa täytyy olla jotain vikaa, jos minusta tuntuu niin pahalta” tai ”Minun täytyy olla paha, jos minua kohdellaan huonosti”.
Aikuisina, varustautuneina koulutuksella tunteista ja siitä, miten lapsuuden vastoinkäymiset vaikuttavat aivoihin, voimme ymmärtää, että tunne siitä, että ”ei riitä”, on riittämättömän ympäristön sivutuote. Me olemme itse asiassa tarpeeksi! Jotta voisimme kuitenkin tuntea itsemme vankemmaksi, meidän on työskenneltävä muuttaaksemme riittämättömyyden tunteen.
Yksi tapa muuttaa vanhoja uskomuksia on työskennellä niiden kanssa erillisinä lapsen osina. Hieman mentaalienergiaa käyttämällä voimme ulkoistaa sairaat osamme ja sitten suhtautua niihin parantavilla tavoilla.
Kysyin esimerkiksi Mikeltä: ”Voitko kuvitella, että 6-vuotias minäsi, joka tuntee, ettei riitä, istuu tuolla sohvallani, jotta voimme olla hänen kanssaan ja yrittää auttaa?”
Pidin taukoa sillä aikaa, kun Mike käytti mentaalienergiaa, jota tarvittiin, jotta hän pystyi visualisoimaan lapsiosansa hiukan etäämmälle: ”Millaiselta tuo 6-vuotias minäsi näyttää?” Miltä tuo 6-vuotias minäsi näyttää? Mitä näet hänen yllään? Missä näet hänet? Onko hän jossain tietyssä muistissa?” Kysyin.
Harjoittelun myötä Mike oppi olemaan yhteydessä tuohon osaansa ja kommunikoimaan sen kanssa. Mike oppi kuuntelemaan tuota pientä poikaa sisällään. Myötätunnon tarjoaminen auttoi häntä tuntemaan olonsa paljon paremmaksi, vaikka hän oli aluksi kamppaillut käsitteen kanssa.
Ehdotin Mikelle myös, että tunne siitä, että ei riitä, saattoi olla puolustus hänen syvempiä tunteitaan muita kohtaan, jotka olivat loukanneet häntä tai eivät olleet hänen tukenaan, kun hän tarvitsi tukea. Muutoskolmiota ajatellen hidastimme huomioimaan hänen tunteensa itseään ja vanhempiaan kohtaan. Arvioimatta ydintunteita oikeiksi tai vääriksi hän hyväksyi sen, että hän oli vihainen isälleen, joka oli syrjäyttänyt hänet, mikä oli maksanut hänen itseluottamuksensa.
Koska tunteet ovat fyysisiä tuntemuksia, toinen tapa työskennellä haavoittuneiden osien kanssa on kehon kautta. Mike oppi tunnistamaan, miltä ei tarpeeksi tuntunut fyysisesti. ”Se on kuin tyhjyys – kuin reikä sisällä. Tiedän, että olen ajoittain menestynyt ja uskon, että perheeni rakastaa minua. Emotionaalisesti se ei tunnu lainkaan siltä. Hyvää tulee, mutta se menee lävitseni kuin ämpäri, jossa on reikä. En ole koskaan täynnä.”
Auttaakseni paikkaamaan ämpärissä olevan reiän autoin Mikea myös kehittämään kykyään pitää kiinni hyvistä tunteista huomaamalla ne. ”Jos vahvistat saavutuksesi, miltä se tuntuu sisälläsi?”
”Tunnen itseni pidemmäksi”, Mike sanoi.
”Pystytkö pysymään pidemmän olon tunteen kanssa vain kymmenen sekuntia?” Kysyin.”
Kuten eräänlaista harjoittelua, hän rakensi kykyään kokea positiivisia tunteita. Hitaasti edeten harjoittelimme ylpeyteen, rakkauteen, kiitollisuuteen ja iloon liittyvien tuntemusten huomaamista totuttelemalla niihin vähän kerrallaan.
Mitä muuta Mike ja me kaikki voimme tehdä lyhyellä aikavälillä auttaaksemme niitä osiamme, jotka tuntevat, etteivät riitä?
- Voimmehan muistuttaa itsellemme yhä uudestaan ja uudestaan, että tunne riittämättömyydestä oli opittu. Se ei ole objektiivinen tosiasia, vaikka se tuntuisi niin sisäisesti todelta.
- Voimmekin ottaa yhteyden siihen osaamme, joka tuntee olonsa huonoksi, ja tarjota sille myötätuntoa, kuten tekisimme lapsellemme, kumppanillemme, kollegallemme, ystävällemme tai lemmikkieläimellemme.
- Voimmekin seistä voima-asennossa 2-3 kertaa päivässä tunteaksemme olomme vahvemmaksi ja varmemmaksi. (Katso Amy Cuddyn Ted Talk voima-asennoista.)
- Voimmekin harjoitella syvää vatsahengitystä 5-6 kertaa peräkkäin rauhoittaaksemme hermostomme.
- Voimmekin harrastaa liikuntaa saadaksemme adrenaliinin virtaamaan ja luodaksemme voimaantumisen tunnetta.
- Voimmekin muistaa tämän erittäin hyödyllisen lauseen: Vertaile ja masennu! Kun saat itsesi kiinni siitä, että vertaat itseäsi muihin, STOP! Se ei auta ja satuttaa vain ruokkimalla riittämättömyyden tunteita ja ajatuksia.
Pitkällä tähtäimellä parannamme riittämättömyyttä tuntevat osamme tulemalla ensin tietoisiksi niistä. Kun olemme tietoisia, kuuntelemme niitä ja yritämme ymmärtää täysin tarinan siitä, miten ne ovat tulleet uskomaan, etteivät ne riitä. Ajan mittaan nimeämällä, validoimalla ja käsittelemällä niihin liittyviä tunteita sekä menneisyydestä että nykyhetkestä, riittämättömyysosiemme esiintymistiheys ja voimakkuus vähenevät.
Mike oppi tuntemaan ja käymään läpi hautautunutta vihaa, jota hänellä oli vanhempiaan kohtaan sekä muuttamisesta että siitä, että he eivät huomanneet, miten paljon hän kamppaili. Hän validoi kivun ja surun siitä, mitä hän kävi läpi, arvioimatta, oliko hänellä oikeus tunteisiinsa. Kun hänen vaimonsa halasi häntä ja kehui häntä siitä, että hän oli niin hyvä isä, hän otti hänen rakkautensa ja kehunsa vastaan niin syvällisesti kuin mahdollista. Hän hyväksyi itsensä niinä aikoina, jolloin hän oli liian väsynyt taistelemaan riittämättömyyden tunteita vastaan. Kouluttautumalla tunteista ja siitä, miten lapsuuden vastoinkäymiset vaikuttavat aivoihin, Mike oppi, että kaikki kamppailivat. Kukaan ei ole täydellinen, ei edes hänen isänsä. Kun kaikki muu epäonnistui, vain tämä ajatus toi hänelle rauhan ja muistutti häntä siitä, että hän oli tarpeeksi.
Potilaan tiedot muutetaan aina yksityisyyden suojaamiseksi.