-
Eric Mussen”Hunaja on mehiläisten oksennusta!”
- ”Hunaja on mehiläisten oksennusta!”.”
Kuinka monta kertaa olet kuullut tuon?
Kovapäiset argumentit välähtelevät nopeasti, kärjekkäästi ja raivokkaasti, aivan kuin vartiomehiläiset, jotka puolustavat pesäänsä syksyllä mahdollisia ryöstäjiä vastaan. Juuri kun luulet, että asia on lopullisesti ratkaistu, argumentit kiertävät jälleen. Etenkin muut kuin mehiläishoitajat väittävät iloisesti, että makea seos, jonka levität aamulla paahtoleivän päälle, on ”mehiläisten oksennusta”. Tai he saattavat leimata lusikallisen hunajaa teessäsi ”mehiläisten oksennukseksi”. (Siihen liittyy yleensä ”Miten voitte syödä TÄTÄ?”)
Mikä on siis vastaus?
Konsultoimme ”mehiläisgurua”, UC Davisin yliopiston entomologian ja nematologian laitoksen emeritoitua mehiläistutkijaa Eric Mussenia, jolla tuli vuonna 2014 täyteen 38 palvelusvuotta mehiläishoitoalalla ja Kalifornian kansalaisille. (Emerituksena hänellä on kuitenkin edelleen toimisto Briggs Hallissa ja hän vastaa kysymyksiin.)
Vastaus? ”Yhdellä sanalla – ei!” hän sanoo. ”Hunaja ei ole mehiläisten oksennusta eikä mehiläisten oksennusta.”
Mitä hunaja sitten on?
”Vastataksemme tähän kysymykseen meidän on määriteltävä muutama tärkeä sana”, Mussen sanoo. ”Käytämme lähteenä Wikipediaa.”
- Oksennus – ”Vatsan sisällön väkisin ulostaminen suun kautta.”
- Regurgitaatio – ”Materiaalin ulostaminen nielusta tai ruokatorvesta”.”
- Sato – ”Ruuansulatuskanavan ohutseinäinen laajentunut osa, jota käytetään ruoan varastointiin ennen ruoansulatusta.”
”Näin nämä termit liittyvät hunajaan”, Mussen sanoo. ”Hunaja alkaa laimeana (5-20-prosenttisena) sokeriliuoksena, jota kutsutaan nektariksi ja jota metsästävät hunajamehiläiset imevät käydessään mehiläisiä houkuttelevien kasvien kukissa tai kukkien ulkopuolisissa nektareissa. Nektari pumpataan mehiläisen ”kielen” kautta laajenevaan kasvustoon, jota kutsutaan hunajamehiläisillä hunajamahaksi. Kun mehiläissato on mehiläismehässä, kaksi syljen entsyymiä aloittaa hunajan valmistusprosessin. Diastaasi katalysoi tärkkelyksen muuttamista maltoosiksi. Vastaava entsyymi ihmisen syljessä on alfa-amylaasi, joka katalysoi tärkkelyksen muuttumista maltoosiksi ja dekstriineiksi. Toinen mehiläisen entsyymi, glukoosioksidaasi, katalysoi glukoosin muuttumista vetyperoksidiksi ja glukonolaktoniksi. Vetyperoksidi estää mikrobien kasvua esihunajaliuoksessa.”
Wait, there’s more, and yes, it gets technical.
”Kun mehiläinen oleskelee sadossa, outo, sykkivä venttiili, jota hyönteisissä kutsutaan proventriculukseksi, ulottaa kaarevia, haravamaisia harjaksia satoon, jotka suodattavat hiukkasia nektarista”, Mussen huomauttaa. ”Hiukkaset voivat olla keskikokoisia tai melko pieniä, kuten siitepölynjyviä tai suolistoloisien Nosema apis ja N. ceranae tarttuvia itiöitä. Kokoa rajoittaa niiden putkimaisten suulakkeiden halkaisija, joiden kautta kaikki mehiläisten ravinto on kulutettava. Jotkin kurpitsan siitepölyt ovat liian suuria nieltäväksi. Kun useita hiukkasia on kertynyt, ne kulkeutuvat boluksena takaisin (niellään) välikarsinaan. Kun bolus poistuu proventrikulaarista, se kietoutuu makkarankuoren kaltaiseen kääreeseen, jota kutsutaan peritrofiseksi matriisiksi (aiemmin peritrofinen kalvo). Kun se on kerran kulkeutunut keskisuoleen peritrofisen kalvon sisällä, se ei voi mitenkään palata hunajamahaan.”
Ei mitenkään. Se ei voi mitenkään palata hunajamahaan.”
Mussen sanoo, että ”aikaa vievin vaihe nektarin muuttamisessa hunajaksi on kuivausprosessi, jonka aikana hunajan kosteuspitoisuus alennetaan käymistä estävään 20 prosenttiin tai sitä alemmas. Tätä varten lähes hiukkasista vapaa nektari pumpataan (röyhtäistään) ulos sadosta ja ripustetaan ohuena kalvona roikkumaan suoraan vaakasuoraan ojennettujen suulakkeiden alapuolelle. Mehiläiset tuulettavat kalvoja siivillään nopeuttaakseen veden haihtumista. Kun kalvo paksuuntuu, se pumpataan takaisin satoon, sekoitetaan jäljelle jääneeseen nektariin ja pumpataan takaisin ulos kuivattavaksi.”
Mitä sitten tapahtuu?
”Kun hunaja on saavuttanut sopivan kosteuspitoisuuden, ”kypsynyt” hunaja pumpataan mehiläiskennoon ja peitetään mehiläisvahakannella. Tätä hunajaa mehiläishoitajat tarjoavat meille syötäväksi. Hunajan väri ja maku riippuvat kukkalähteistä, joista mesi on kerätty. Hunajan kosteuspitoisuuteen vaikuttaa huomattavasti pesää ympäröivän ilman suhteellinen kosteus.”
Lopputulos on siis tämä:
”Se ei koskaan pääse hunajamehiläisen todelliseen ruoansulatuskanavaan”, Mussen korostaa.
”Se ei koskaan pääse hunajamehiläisen todelliseen ruoansulatuskanavaan.