Dissosiatiivinen häiriö, jota ei ole muuten määritetty, on oudolta kuulostava diagnoosi, ja sen tarkoitus on olla ”jäännöskategoria”, että ”vallitsevana piirteenä on dissosiatiivisen häiriön kriteeri”.” (Apa, 2000, s.503).

MITEN DDNOS EROA DISSOSIATIIVISEN IDENTITEETIN HÄIRIÖSTÄ?

Diagnoosikriteerit on esitetty jäljempänä, mutta kaiken kaikkiaan DDNOS on osittaisen dissosiatiivisen identiteettihäiriön diagnoosi. ISSTD:n hoitosuosituksissa tehdään hyödyllinen ero kahden DDNOS-tyypin välillä: ”ei vielä” ja ”ei aivan”. Tyypin 1a DDNOS on henkilöitä, joilla on itse asiassa dissosiatiivinen identiteettihäiriö, mutta joita ei ole vielä diagnosoitu. Tyypin 1b DDNOS on henkilöitä, jotka eivät aivan täytä DID:n diagnostisia kriteerejä – tavallisesti siksi, että heillä ei ole muistinmenetystä muuntautumisten välillä tai heidän muuntautumisensa/osansa eivät ole tarpeeksi ”erillisiä”, jotta ne voitaisiin luokitella eri identiteettitiloiksi. DDNOS on itse asiassa yleisin dissosiatiivinen häiriö, ja siksi käydään keskustelua siitä, pitäisikö se muotoilla uudelleen: ”jäännösluokkana” sen on tarkoitus peittää muutamat tapaukset, jotka eivät oikein sovi muihin diagnostisiin laatikoihin, eikä olla kokonaan oma luokkansa!

Colin Ross (2007, s. 142) sanoo seuraavaa: ”Raja dissosiatiivisen identiteettihäiriön ja useimpien muulla tavoin määrittelemättömän dissosiatiivisen häiriön tapausten välillä on mielivaltainen. Useimmat DDNOS-tapaukset ovat DID:n osittaisia muotoja, joista puuttuu joko selkeä toimeenpanevan kontrollin vaihtaminen, täydelliset muistinmenetysesteet identiteettitilojen välillä tai identiteettitilojen selkeä eriyttäminen ja rakenne. Ne ovat DID:n osittaisia muotoja, joilla on samat lapsuuden traumojen ja komorbiditeetin mallit.”

Yhteenvetona voidaan todeta, että monilla ihmisillä diagnosoidaan DDNOS, koska diagnoosiprosessin aikana heillä ei ole havaittavissa joko muistinmenetystä muuttujien välillä tai riittävän kehittyneitä muuttujia. Monet saattavat kuitenkin myöhemmin saada diagnoosin dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä, ja monilla saattaa todellisuudessa olla DID, mutta siitä ei ollut riittävää näyttöä lyhyen diagnostisen haastattelun aikana DSM-IV:n määrittelemien rajoittavien kriteerien perusteella.

SYMPTOMATIIKKA DISSOSIAATIOHÄIRIÖSTÄ, JOKA EI OLE MUUTEN ERITTÄVÄSTI MÄÄRITETTÄVISSÄ

Diagnostiset kriteerit (koodi 300.15) DSM-IV:stä:

Tämä luokka sisältyy häiriöihin, joissa vallitsevana piirteenä on dissosiatiivinen oire (ts. tietoisuuden, muistin, identiteetin tai ympäristön havaitsemisen tavallisesti integroituneiden toimintojen häiriö), joka ei täytä minkään erityisen dissosiatiivisen häiriön kriteerejä. Esimerkkejä ovat:

1. Dissosiatiivisen identiteettihäiriön kaltaiset kliiniset ilmenemismuodot, jotka eivät täytä tämän häiriön kaikkia kriteerejä. Esimerkkejä ovat esiintymiset, joissa a) ei ole kahta tai useampaa erillistä persoonallisuustilaa tai b) tärkeiden henkilökohtaisten tietojen muistinmenetystä ei esiinny.
2. Derealisaatio, johon ei liity depersonalisaatiota aikuisilla.
3. Dissosiaation tilat, joita esiintyy yksilöillä, jotka ovat joutuneet pitkäkestoisen ja voimakkaan pakkovakuuttelun kohteeksi (esim. aivopesu, ajatusten uudistaminen tai indoktrinaatio vankeudessa).
4. Dissosiatiivinen transsihäiriö: tietoisuuden, identiteetin tai muistin tilassa esiintyvät yksittäiset tai episodimaiset häiriöt, jotka ovat ominaisia tietyille paikoille ja kulttuureille. Dissosiatiiviseen transsiin liittyy tietoisuuden kaventuminen välittömästä ympäristöstä tai stereotyyppisestä käyttäytymisestä tai liikkeistä, jotka koetaan oman kontrollin ulkopuolisiksi. Omistustranssiin liittyy tavanomaisen henkilökohtaisen identiteetin korvautuminen uudella identiteetillä, jonka katsotaan johtuvan hengen, voiman, jumaluuden tai muun henkilön vaikutuksesta, ja siihen liittyy stereotyyppisiä ”tahattomia” liikkeitä tai muistinmenetys, ja se on ehkä yleisin dissosiatiivinen häiriö Aasiassa. Esimerkkejä ovat amok (Indonesia), bebainan (Indonesia), latah (Malesia), pibloktoq (arktinen alue), ataque de nervios (Latinalainen Amerikka) ja possession (Intia). Dissosiatiivinen tai transsihäiriö ei ole normaali osa laajasti hyväksyttyä kollektiivista kulttuurista tai uskonnollista käytäntöä.
5. Tajunnan menetys, tainnutus tai kooma, joka ei johdu yleisestä lääketieteellisestä tilasta.
6. Ganserin oireyhtymä: likimääräisten vastausten antaminen kysymyksiin (esim. ”2 plus 2 on yhtä kuin 5”), kun se ei liity dissosiatiiviseen muistinmenetykseen tai dissosiatiiviseen fuugaan.