Aurinko laskee Tyynenmeren sumuun nähtynä Fremont Peak State Parkista, korkeus 3 169 jalkaa, Gabilan Mountain Range, Kalifornia.
Sony a7RII, Canon 11-24mm, f/16, 1/4, 100 ISO

Miten usein mietit aukon valintaa? Kuvajournalistien keskuudessa on vanha sanonta: F/8 ja ole siellä! Monet amatöörimaisemakuvaajat tuntuvat ajattelevan, että f/16 on suosittu valinta. Jos ajatellaan syväterävyyden maksimointia, niin heidän ajattelunsa on oikea. Mutta milloin pitäisi käyttää f/22? Onko se käytännöllinen? Entä diffraktio? Entä f4 tai f2,8? Tuleeko objektiivin laatu mukaan yhtälöön? Onko olemassa täydellistä aukkoa?

Jokaiselle sommitelmalle on olemassa täydellinen aukko.

Väitän, että jokaiselle otokselle on olemassa täydellinen aukko. Itse asiassa yhdelle sommitelmalle voi olla lukuisia aukkovaihtoehtoja riippuen siitä, miten haluat renderöidä kohtauksen. Myönnän, että f/16 on suosittu valinta. Käytän sitä paljon, koska yritän jatkuvasti luoda syvyyden illuusion kuviini kuvaamalla läheltä/kaukaa, kuten yllä olevassa kuvassa Kalifornian Fremont Peak State Parkista (korkeus 3169 jalkaa). F/16:n avulla pystyin pitämään tarkennuksen koko matkan etualan lohkareista laskevaan aurinkoon ja Tyynen valtameren yläpuolella olevaan sumuun. Ensimmäinen ajatukseni, kun olen löytänyt sommitteluni, on: Mikä on paras aukko tähän kohtaukseen?

Henkilökohtaisesti aloitan f/11:stä vakioaukkona jokaisessa sommittelemassani kohtauksessa – se ei tarkoita, että käytän sitä, se on vain lähtökohta. Ainoa oikea tapa tietää, mikä aukko kannattaa valita millekin polttovälille, on käyttää Hyperfocal Calculatoria. Ovatko ne käytännöllisiä kentällä? Ei, jos valo muuttuu nopeasti. Minulla on kyllä sellainen iPhonessani (ja vaihtoehtoja on satoja), mutta paras aika käyttää sitä on silloin, kun on vain aikaa leikkiä.

Väitän, että jokaiselle otokselle on olemassa täydellinen aukko. Itse asiassa yhdelle sommitelmalle voi olla lukuisia aukkovaihtoehtoja riippuen siitä, miten haluat renderöidä kohtauksen.

Olen varma, että kaikki teistä ovat lukeneet, mitä pelonlietsojat kirjoittavat eri internet-blogeissa. Jokaisella objektiivilla on sweet spot ja siellä sinun pitäisi olla. Käytä aukkoa, joka on pienempi kuin sweet spot ja kuvasi alkaa hajota diffraktiosta johtuen. Valitse suurempi aukko, ja objektiivin laadusta tulee ongelma. Onko tämä totta? No kyllä ja ei.

Mikä on objektiivin ”sweet spot”?”

Täysin teknisestä näkökulmasta katsottuna jokaisella objektiivilla on ”sweet spot”, jossa se toimii ehdottomasti terävimmillään. Yleinen konsensus on, että se on yleensä kahdesta kolmeen pykälää alempana kuin objektiivin suurin aukko. Otetaan esimerkiksi f/2.8 objektiivi, jos sovellamme tuota kaavaa, niin sweet spot sijoittuu välille f/5.6 – f/8. Pitäisikö sinun siis pitää tätä tietoa evankeliumin totuutena? Ei tietenkään. Ainoa tapa saada varmuus on testata jokainen laukussasi oleva objektiivi. Se on helppoa. Laita kamera/objektiivi jalustalle ja suuntaa se johonkin, jossa on paljon reunoja, ja tee kehys jokaiselle aukolle objektiivin suurimmasta aukosta pienimpään aukkoon. Tuo kuvat tietokoneeseen ja tarkastele niitä 100-prosenttisena. Tarkista ne todella perusteellisesti keskeltä reunaan. Kokonaisuutena terävimmältä näyttävä kehys kertoo sinulle kyseisen objektiivin terävimmän aukon!

Miten on diffraktio?

Mutta mitä diffraktio on, kysyt ja mitä se on? Yksinkertaisesti sanottuna diffraktio on terävyyden tai resoluution menetys, joka aiheutuu kuvaamisesta pienillä aukoilla. Valonsäteet taipuvat, kun ne tulevat linssiin (ja sen linssielementteihin) ja vielä enemmän, kun ne taipuvat linssin sisällä olevien aukkoterien ympärillä. Se on pahinta pienillä aukoilla, kuten f/22 tai jopa f/32, ja se voi olla ongelma jopa suurilla aukoilla, kuten f/2,8. Kun kuvaat suurilla f/luvuilla, kuten f/1,4 – f/2,8, terävyyttä rajoittavat objektiivin laatu ja kameran kennon erotuskyky eikä niinkään diffraktio. Sekä Canonin 300mm että 400mm ovat f/2.8-lasia ja ovat teräviä, kun niitä kuvataan laajalla aukolla, mutta vähemmän teräviä, kun kuvakulma pienenee f/11-alueella ja sen jälkeen.

Tarkoittaako tämä, että sinun pitäisi käyttää vain sweet spot -aukkoa, kun käytät kyseistä objektiivia? Ei missään nimessä. Ammattilaisena olen varmasti tietoinen siitä, missä kunkin objektiivini sweet spotit ovat, ja jos voin käyttää sitä, käytän sitä varmasti. Minulle on kuitenkin tärkeintä saada kuvan syväterävyys oikein, joten jos sommittelu vaatii laajempaa tai pienempää aukkoa, käytän sitä. Kun ansaitsin elantoni täysipäiväisesti urheilukuvaajana, kuvasin toimintaa 400 mm:n f2,8- ja 600 mm:n f/4-objektiiveilla, jotka oli aina avattu laajalla aukolla, jotta urheilija saatiin eristettyä ja tausta poistettua tarkennuksen ulkopuolelle. Minulla oli monia kansikuvia kansallisissa aikakauslehdissä (mukaan lukien Sports Illustrated), eikä runko näyttänyt kertaakaan pehmeältä. Silti nuo objektiivit eivät olleet halpoja. Canonin 400mm f/2.8 -objektiivi maksaa 11 500 dollaria ja 600mm 14 000 dollaria. Se on paljon rahaa, mutta ne ovat teräviä optiikoita! Jälleen kerran, enkä voi toistaa tätä tarpeeksi, valitse aukko sen mukaan, mitä kuva tarvitsee onnistuakseen, ei sen mukaan, mitä joku pelonlietsoja 300%:n reunan suurennoksia sisältävine kaavioineen sanoo sinulle!”

OK, olen iskenyt tuon pointin tarpeeksi (voit olla samaa tai eri mieltä). Siirrytään siis siihen, miksi uskon, että jokaiselle kuvalle on olemassa täydellinen aukko – ja ei, se ei ole aina f/16!

Lupiini- ja palsamijuurikenttä värittää kukkuloiden rinteitä, ja kaukana näkyy Mt. Adams kaukana, Columbia Hills State Park, Washington.
Sony a7RII, Sony 24-70mm G Master, f/11, 1/100, ISO 3200

Tässä Washingtonin osavaltion keväisiä luonnonkukkia esittävässä kuvassa suljinnopeus oli etusijalla, sillä hyvin rauhalliselta näyttävä kohtaus oli todellisuudessa melko tuulinen. Tämä tarkoitti riittävän nopeaa suljinnopeutta luonnonkukkien jäädyttämiseksi sekä riittävän pientä aukkoa, joka mahdollistaa terävyyden läheltä kaukaa. Tämän valotuksen onnistuminen vaati 3200 ISO-arvoa, joka nykyaikaisissa kameroissa mahdollistaa minimaalisen kohinan.

Bixby Bridge ja yötaivas, Highway 1, Big Surin rannikko, Kalifornia.
Sony a7S, Nikkor 14-24mm, Metabones-adapteri, f/2,8, 10 sekuntia, ISO 800

Kuvaillessani yömaisemia kuvaan aina objektiivin suurimmalla aukolla. Tässä Big Surin Highway 1:n Bixby Bridge -sillasta otetussa kuvassa käytin Nikkor 14-24mm -objektiiviani suurella aukolla f2,8. Tuloksena oli 10 sekunnin valotus ISO 6400:lla. Jos olisin käyttänyt pienempää aukkoa, aika olisi pidentynyt ja tähdet olisivat alkaneet raidoittaa, mikä taas johtui maan pyörimisestä (100 %:n tarkkuudella katsottuna tähtiraidoitusta on hieman havaittavissa).

Unikot ja Santa Ana Peak, San Benito County, Southern Santa Clara Valley, Kalifornia.
Sony a7RII, Sony/Zeiss 16-35mm, 1/100, tarkennuspinoaminen syväterävyyden lisäämiseksi, ISO 100

Viimeiseksi katsomme toista kuvaa, joka saatiin aikaan tekemällä kaksi valotusta, joissa yksi ruutu oli tarkennettu unikoille ja toinen puulle ja vuorille. Nämä kukat olivat niin lähellä objektiivini etupuolta, että tarkennusta ei voinut mitenkään pitää koko kohtauksen ajan edes f/22:lla. Photoshopissa yksinkertaisesti yhdistin nämä kaksi valotusta toisiinsa ja sain aikaan yhden erittäin terävän läheltä kaukaa -kuvan.

Voisin näyttää monia muita esimerkkejä vaihtelevista aukkojen vaihtelusta maisemakuvissa, mutta luulen, että ymmärrät asian (anteeksi sanaleikki). Tärkeintä on kysyä itseltäsi, miten haluat renderöidä sommittelusi. Kun saan sopivan aukon, joka renderöi kohtauksen niin kuin olen sen mielessäni etukäteen visualisoinut, voin aina muuttaa ISO-arvoa saadakseni sopivan suljinajan, jos jonkin elementin liike sommittelussa on ongelma. Ajattele siis ensin sommittelua ja sitten aukkoa. Tee aukon valinnasta tietoinen ajatus, ja jos tarvitset pienempää aukkoa, älä takerru diffraktioon. Älä anna pelon lietsojien vaikuttaa sinuun siinä määrin, että et tallenna kuvaa kunnolla oikealla aukolla, joka tarvitaan vastaamaan valmista kuvaa koskevaa ennakko-odotustasi: Maisemakuvaus Tagged: aukko, Don Smith Kauai Photo Workshop, Don Smith Photography Workshops, tutorial