1960- ja 1970-luvuilla aurinkokunnan läpi pyyhkäisseet robottiplaneetantutkijat eivät löytäneet jälkeäkään elämästä tai edes mahdollisista elämää tukevista ympäristöistä. Eksobiologian seikkailullisin kokeilu – kun vuoden 1976 Mars Viking Lander -luotain yritti löytää biologista toimintaa Marsin maaperästä – tuotti lannistavia tuloksia.
Mars-pettymys oli uuden toiveikkaan tieteen pohjalukema. Maata lukuun ottamatta aurinkokunta näytti olevan karu. Mitä tulee elämään aurinkokunnan ulkopuolella, siihen liittyvät valtavat etäisyydet tekivät siitä yksinkertaisesti tavoittamattoman, ja joka tapauksessa kukaan ei tiennyt varmasti, oliko muilla tähdillä ylipäätään planeettoja, saati sitten eläviä planeettoja.
Näiden synkkien päivien jälkeen eksobiologian tulevaisuudennäkymät ovat kirkastuneet valtavasti. Kokonaiset löydöt ovat lisänneet huomattavasti todennäköisyyttä sille, että elämää on olemassa muualla aurinkokunnassa – samoin kuin mahdollisuuksiamme löytää sitä.
Joitakin näistä löydöistä on saatu viimeaikaisista avaruusluotaimista ja huolellisesta tähtitieteellisestä havainnoinnista. Esimerkiksi viime vuosina tutkijat ovat löytäneet todisteita planeetoista yli 60 läheisen tähden ympäriltä. Galileo avaruusalus on löytänyt Jupiterin Europa-kuun pinnan alta lähes varmasti nestemäisen suolaisen valtameren. Marsin pinnalla on todennäköisesti aikoinaan virrannut nestemäistä vettä. Tutkijat uskovat nyt, että suuri osa siitä on yhä siellä, lukittuneena pinnan alle.
Tärkeimmät ”eksobiologiset” löydöt on kuitenkin tehty täällä maapallolla. Biologit ovat oppineet, että elämä on paljon kestävämpää kuin useimmat tutkijat uskoivat 30 vuotta sitten. Maan mikro-organismien on havaittu menestyvän hämmästyttävän vihamielisissä ympäristöissä. Syvällä valtamerten alla, esimerkiksi mustina savuina tunnettujen vulkaanisten aukkojen lähellä, jotkut mikrobit kasvavat ja lisääntyvät yli 110 asteen lämpötiloissa – joidenkin tutkijoiden mukaan ehkä jopa 170 asteen lämpötiloissa.
Toiset viihtyvät happamissa oloissa, jotka irrottaisivat ihmisen ihon, kun taas toiset taas elävät mukavasti kuumissa kivissä kilometrien syvyydessä maan alla. Jotkut jopa pitävät kylmää lämpöä parempana: Etelämantereen elämänmuodot pärjäävät erittäin hyvin lähes pysyvässä pakkasessa.
Näiden niin sanottujen extremofiilisten organismien olemassaolo muutti radikaalisti käsitystämme siitä, mitä voitaisiin kutsua ”elämän välttämättömyyksiksi”. Extremofiilit elävät tyytyväisinä ilman auringonpaistetta, ilman kohtalaista lämpöä, ilman orgaanisia molekyylejä, joista ruokaa saisi, ja ilman tarvetta fotosynteesiin – monet sulattavat raakoja mineraaleja ja tankkaavat itseään kemiallisten perusreaktioiden avulla.
Monilla on myös toinenkin kiehtova ominaisuus. Näiden olentojen geneettinen koodi viittaa siihen, että ne eivät ole viimeaikaisia sopeutumia, jotka ovat siirtyneet pois ”valtavirtaelämästä” hankaliin markkinarakoihin, joita niiden kilpailijat välttelevät. Sen sijaan evolutiivisesti katsottuna ne kuuluvat maapallon vanhimpiin eläviin olentoihin – luultavasti aivan ensimmäisten joukossa.
Vaikutukset elämään muualla aurinkokunnassa ovat valtavat. Tiedämme nyt, että elämä tarvitsee vain nestemäistä vettä – pienikin kosteus riittää – ja jonkinlaisen energianlähteen. Eksobiologia on taas vauhdissa.
Mars on edelleen paras ehdokas maan ulkopuolisen eliön läpimurtolöydökseen. Neljä miljardia vuotta sitten varhaisessa aurinkokunnassa se saattoi hyvinkin tarjota paremmat näkymät elämälle kuin Maa. Vuonna 1998 NASA:n tutkijat löysivät planeetan pinnalta kosmisen törmäyksen seurauksena räjähtäneestä meteoriitista mahdollisesti fossiilisoituneita muinaisia Marsin bakteereja; Mars-kivi ajelehti avaruudessa miljoonia vuosia ennen kuin se lopulta putosi Etelämantereelle.
Exobiologia tulee olemaan tärkeä osa 2000-luvun alkupuoliskon Mars-operaatioita. ESA:n Mars Express saapui Marsin kiertoradalle joulukuussa 2003; Aurora-ohjelma tarkastelee suunnitelmia näytteiden palautuslentoa ja jopa ihmisen vierailua varten. Jotkin Maan Etelämantereen elämänmuodot voisivat todennäköisesti elää Marsissa nykyään. Ehkä Marsin pinnan alla vastaavat alkuperäiset eliöt vain odottavat löytymistään.
Eurooppa, joka on kymmenen kertaa Marsia kauempana, on vaikeampi juttu. Mutta suunnitelmia Europa-lennoista on myös piirustuspöydällä. Eksobiologit eivät enää rajoitu planetaarisiin ympäristöihin. Esimerkiksi komeetat sisältävät runsaasti orgaanista ainesta, ja jonkinlainen ekstrofiili voisi varmasti asuttaa ne. Jotkut teoreetikot ovat jopa sitä mieltä, että elämä on syntynyt ensin komeettaympäristössä, josta se on sitten saapunut Maahan ja ehkä muillekin planeetoille.