MMLB-tähti ei aina ollut joukkuetovereidensa mieleen, jotka löysivät mielenkiintoisen tavan kostautua hänelle.
Ensimmäinen baseman Cap Anson oli yksi baseballin varhaisimmista tähdistä. Hän oli ensimmäinen pelaaja, jolle kertyi yli 3000 pesäpallo-osumaa, ja hän oli 1800-luvun paras lyöjä. Hän ei myöskään ollut mikään enkeli, sillä hän oli 27-vuotisen uransa (1871-1897) aikana avoimen rasistinen ja toisinaan vieraannutti joukkuetovereitaan piikikkään luonteensa vuoksi. Eräs pelaaja, lyhytsyöttöpelaaja Bill Dahlen, keksi mitä erikoisimman tavan kostaa lyöjälle pelien aikana, kun tämä ärsytti häntä väärällä tavalla.
Riippumatta siitä, millaisia saavutuksia Ansonilla oli kentällä, hänen rasistinen suvaitsemattomuutensa erottuu tänä päivänä kenties hänen merkittävimpänä ja varmasti negatiivisimpana vaikutuksenaan peliin. Hän kieltäytyi pelaamasta peleissä, joissa oli mustia pelaajia; kanta, joka auttoi lujittamaan baseballin värilinjaa, joka murtui vasta vuonna 1947 Jackie Robinsonin saapuessa.
Ykköspesäpallomies toimi myös joukkueidensa managerina suurimman osan urastaan. Hän saavutti yhteensä .334 lyöntiä, 97 kunnaria, 2 075 RBI:tä, 3 435 peruslyöntiä ja 1 999 juoksua. Kipparina hän keräsi urallaan voittoprosentiksi 0,579. Hänen joukkueensa voittivat viisi mestaruutta jo kauan ennen World Seriesin tuloa.
Anson ei aina ollut pelaajiensa keskuudessa kaikkein suosituin. Hänet tunnettiin kurinpitäjänä, joka vihasi valittamista. Tämän seurauksena hän saattoi joutua halveksunnan ja jopa koston kohteeksi.
Dahlen oli Ansonin National Leagueen kuuluvan Chicago Coltsin tähtipelaaja vuosikausia 1890-luvulla. Kauan sen jälkeen, kun hänen peliaikansa oli päättynyt, hän kertoi 16. huhtikuuta 1922 The Brooklyn Daily Eagle -lehdessä ilmestyneessä artikkelissa nerokkaasta tavasta, jonka hän oli keksinyt kostaakseen managerille, kun tämä ei ollut häntä kohtaan kovinkaan suopea.
Ansonin ikääntyessä hän sai jonkin verran pulskuutta ja huomasi yhä useammin ketteryytensä ykköspesän ympärillä olevan rajallista. Erityisesti hänen oli vaikea taipua ja venytellä tavoittaakseen multaan heitettyjä palloja. Kun Coltsin sisäkentän jäsenet halusivat kostautua hänelle, he heittivät palloja hänelle tarkoituksellisesti matalalta, jotta hän joutuisi epämukavasti rönsyilemään ja haukkomaan henkeään saadakseen harhaheitot takaisin.
Etenkin Dahlenista tuli taitava tässä harjoituksessa. Hänestä tuli niin tarkka epätarkkuutensa kanssa, että hän saattoi saada pallon timantin poikki niin, että Anson saattoi napata sen vain tekemällä liioitellun ja tuskallisen matalan venytyksen. Ei ollut yllättävää, että tämä raivostutti Ansonin. Hän antoi yleensä sisäkenttäpelaajien selviytyä tästä pelien aikana, kun katsomossa oli ihmisiä, mutta purkautui täysin, kun Dahlen teki tempun hänelle kerran harjoituksissa.
Dahlen kuvaili:
”Hän tuli kentän poikki minua kohti kuin raivoisa härkä. Kun hän pääsi lähelle, näin murhan hänen silmässään, ja se meni kaiteen yli ja minulle vasemman kentän katsomoon. Hän hyppäsi sitä kaidetta kuin kaksivuotias ja tuli samalla tavalla katsomoa ylös. Minun oli pakko jatkaa matkaa, sillä jos hän olisi saanut minut kiinni, hän olisi katkaissut niskani ja määrännyt minulle sakot hautajaiskulujeni verran. Kun juoksin ylös ja alas ja poikittain katsomoa pitkin, huomasin olevani suuressa vaarassa jäädä kiinni, ja johdatin häntä takaa-ajoon, kunnes hän lopetti uupumuksesta. Hän ei saanut kostoaan, mutta voit olla varma, että sen jälkeen jätin nuo vitsinheitot sikseen.”
Eivät vain hänen omat pelaajansa nauttineet Ansonin kiusaamisesta. Hän oli äärimmäisen ylpeä kukoistavista viiksistään ja viiksistään. Eräässä ottelussa St. Louis Brownsia vastaan vastustajan kolmospesämies Arlie Latham, joka tunnettiin ”maailman tuoreimpana miehenä”, laittoi itselleen väärennetyt kasvokarvat, jotka näyttivät aivan Ansonin näköisiltä, ja meni valmentamaan kolmatta pesää. Yleisö huomasi pilailun välittömästi ja sai nauraa. Erotuomari heitti Ansonin nopeasti ulos pelistä, mikä saattoi pelastaa hänet siltä, että pilkan kohde olisi vääntänyt hänelle niskat irti.
Lahjakkuudeltaan Anson oli loistava pelaaja. Häntä oli kuitenkin helppo inhota, ja sen seurauksena pelaajat löysivät ainutlaatuisia tapoja nolata hänet, kun hän oli kentällä, ja samalla varmistivat, että pysyivät poissa hänen ulottumattomissaan.