(86 artiklan UCMJ:n rikkomus, joka liittyy siihen, ettei ole mennyt sovittuun palveluspaikkaan, edellyttää näyttöä seuraavista seikoista: (1)että tietty viranomainen määräsi syytetylle tietyn ajan ja paikan palvelukseen; (2) että syytetty tiesi kyseisestä ajasta ja paikasta; ja (3) että syytetty jätti ilman valtuutusta menemättä sovittuun paikkaan määrättynä ajankohtana; palvelukseen menemättä jättämistä koskevat rikokset edellyttävät näyttöä siitä, että syytetty todella tiesi sovitusta ajasta ja paikasta; tosiasiallinen tietäminen voidaan osoittaa aihetodisteiden avulla).
(tapauksissa, joissa tietäminen on olennainen tekijä, ei aina tarvita erityistä tietoa; pikemminkin tarkoituksellinen laiminlyönti voi riittää; jotta hallitus voisi vedota tarkoitukselliseen laiminlyöntiin, sen on esitettävä todisteet, joista voidaan päätellä, että syytetty oli subjektiivisesti tietoinen suurella todennäköisyydellä lainvastaisesta menettelystä ja että syytetty tarkoituksellisesti pyrki välttämään tiedon saamisen lainvastaisesta menettelystä).
(tietämys voidaan päätellä todisteista, jotka koskevat tahallista välttämistä kaikissa UCMJ:n 86 artiklan mukaisissa rikoksissa; tämä tietämysvaatimus voi täyttyä, jos todisteet osoittavat, että syytetty oli subjektiivisesti tietoinen suurella todennäköisyydellä laittomasta käytöksestä ja että hän tarkoituksellisesti pyrki välttämään laittomasta käytöksestä tiedon saamista; kiistanalaisen oikeudenkäynnin yhteydessä todisteiden on mahdollistettava se, että rationaalinen valamiehistö voi epäilyksettä päätellä, että syytetty oli tietoinen kiistanalaisen tosiseikan suuresta todennäköisyydestä ja että hän tietoisesti vältti sen vahvistamista; syyllisyyden tunnustamisen yhteydessä sotilastuomarin on oltava vakuuttunut siitä, että on olemassa tosiseikkoja, jotka objektiivisesti tukevat rikoksen jokaista osatekijää).
(tosiasiallisen tietoisuuden vaatimukseen on yksi tiukasti rajoitettu poikkeus; sääntö on, että jos syytetty on herättänyt epäilyn, mutta jättää sitten tarkoituksellisesti tekemättä lisätutkimuksia, koska hän haluaa pysyä tietämättömänä, hänen katsotaan olevan tietoinen).
(tarkoituksellinen välttäminen voi luoda saman rikosoikeudellisen vastuun kuin tosiasiallinen tietoisuus kaikkien UCMJ:n 86 artiklan mukaisten rikosten osalta).
(syytetyn myöntämä tieto siitä, että hän tarkoituksellisesti vältti löytämästä määrättyä palveluspaikkaansa jäämällä kasarmihuoneeseensa, riitti tukemaan hänen syyllisyyttään syytteeseen siitä, että hän ei ollut saapunut määrättyä palveluspaikkaansa).
Yhdysvallat v. Phillippe, 63 M.J. 307 (luvaton poissaolo voidaan lopettaa viidellä tavalla, mukaan lukien antautuminen sotilasviranomaisille; antautuminen tapahtuu, kun henkilö ilmoittautuu jollekin sotilasviranomaiselle riippumatta siitä, onko hän saman asevoiman jäsen vai ei, ilmoittaa kyseiselle viranomaiselle luvattomasta poissaolostaan ja alistuu tai osoittaa halukkuutensa alistua sotilaalliseen valvontaan).
(UCMJ:n 86 artiklan mukainen luvaton poissaolo ei ole jatkuva rikos; luvattoman poissaolon pituus on olennainen tekijä määritettäessä rikoksesta määrättävää rangaistusta).
(sotilastuomari voi todeta useita poissaoloja yhden syytteeseen asetetun ajanjakson sisällä, kunhan suurin sallittu rangaistus ei ylitä pidemmän ajanjakson rangaistusta; tämä mahdollisuus edellyttää kuitenkin sitä, että tuomari pystyy määrittämään asiakirjoista alkamisajankohdan kullekin erilliselle luvattoman poissaolon ajanjaksolle; alkamisajankohta on välttämätön, jotta rikos voidaan todeta).
UnitedStates v. Gaston, 62 M.J. 404 (jotta voidaan osoittaa, että syytetyn poissaolo yksiköstään päättyi kiinniottoon, on esitettyjen tosiseikkojen perusteella osoitettava, että hänen paluunsa sotilaalliseen valvontaan oli tahaton).
(pidättäminen tarkoittaa syytetyn poissaolon lopettamista tahattomasti, ja lopettaminen muutoin on poissaolo, joka on päättynyt vapaasti ja vapaaehtoisesti; CMM ei erota näitä kahta lopettamisluokkaa toisistaan erityisten tilanteiden avulla, vaan pikemminkin laajalla määritelmällä kunkin luokan osalta).
(tässä tapauksessa,kun asuntolan johtaja tuli syytetyn luokse hänen asuntolahuoneeseensa ja kertoi hänelle, että hänen joukko-osastonsa etsii häntä, ja syytetty, joka oli luvattomassa poissaolotilanteessa, antautui tämän jälkeen vapaaehtoisesti menemällä asuntolan etuosaan, jossa hän oli komentaja, syytetyn poissaolo päättyi hänen vapaaehtoiseen antautumiseensa eikä kiinniottoon; Mikään pöytäkirjassa ei osoita, että asuntolan johtaja uskoi syytetyn syyllistyneen rikokseen tai että asuntolan johtajalla oli valtuudet ottaa syytetty säilöön; ilman näitä valtuuksia se, että asuntolan johtaja otti yhteyttä syytettyyn tämän ollessa tukikohdassa ja asuntolahuoneessaan, ei riitä osoittamaan, että syytetty oli sotilasvalvonnassa).
2004
UnitedStates v. Hardeman, 59 MJ 389 (täsmällinen alkamisajankohta on välttämätön, jotta syytteen nostaminen luvattomasta poissaolosta onnistuu; sen lisäksi, että on osoitettava, että luvattomaan poissaoloon liittyvä rikos on ylipäätään tehty, tarkkaa alkamisajankohtaa tarvitaan poissaolon keston määrittämiseksi; luvattoman poissaolon kesto on olennainen elementti, jonka perusteella määritetään oikeudellinen rangaistus rikoksesta).
UnitedStates v. Seay, 60 MJ 73 (määrittääkseen, onko kidnappaukseen sisältyvä asportointielementti enemmän kuin satunnainen tai hetkellinen pidättäminen, tämä tuomioistuin ottaa huomioon seuraavat tekijät: (1) lainvastainen haltuunotto, vangitseminen, karkottaminen, houkuttelu, houkutteleminen, kidnappaus, sieppaus tai kaappaus ja hallussa pitäminen tietyn ajan; molempien tekijöiden on oltava läsnä; (2) sen kesto; onko se huomattava vai vähäinen; tämä määrittely on suhteellista ja riippuu vahvistetuista tosiseikoista; (3) tapahtuivatko nämä toimet erillisen rikoksen tekemisen aikana; (4) erillisen rikoksen luonne sen mukaan, liittyykö pidättäminen/kuljettaminen olennaisesti kyseisen rikoksen tekemiseen paikassa, jossa uhri ensimmäisen kerran kohdataan, riippumatta siitä, millaisen erityisen teon rikollinen on toteuttanut rikoksen tekemistä varten; (5) ylittääkö kuljettaminen/pidättäminen erilliseen rikokseen kuuluvan määrän ja osoittaako se olosuhteisiin nähden tahallista ja selvää aikomusta siirtää/pidättää uhri pidemmälle kuin on tarpeen erillisen rikoksen tekemiseksi paikassa, jossa uhri ensimmäisen kerran tavataan; ja 6) uhriin kohdistuva merkittävä lisäriski, joka ylittää sen riskin, joka aiheutuu erillisen rikoksen tekemisestä paikassa, jossa uhri ensimmäisen kerran kohdataan; ei ole olennaista, että rikollinen ei ole suunnitellut lisävahinkoa tai että se ei edellytä toisen rikoksen tekemistä).
(käsiteltävänä olevassa tapauksessa valittajan tunnustus ja murhaa koskevat rikostekniset todisteet, mukaan lukien uhrin ruumis ja itse rikospaikka, osoittavat, että pidättämis- ja kuljettamistoimet tapahtuivat ennen varsinaista murhaa ja ylittivät murhan tekemiseen liittyvät teot; katsomme näin ollen, että kohtuullinen tosiseikkatuomioistuin saattoi epäilyksettä todeta, että kidnappauksen tunnusmerkit täyttyivät).