Tunnetuimmissa ”energiapsykologian” muodoissa yhdistyvät kognitiiviset ja altistumistekniikat sekä valittujen akupunktiopisteiden (akupisteiden) stimulointi naputtelemalla niitä. Useimmat kliinikot, jotka opettelevat ja käyttävät akupisteiden naputteluprotokollaa, integroivat lähestymistavan olemassa oleviin kliinisiin puitteisiinsa sen sijaan, että käyttäisivät sitä itsenäisenä hoitomuotona. Menetelmä on ollut hyvin kiistanalainen, ja sen tehokkuus, oletettu nopeus ja selitysmallit on kyseenalaistettu. Siitä huolimatta sen käyttö kliinisissä tiloissa ja itsehoitomenetelmänä on jatkuvasti laajentunut sen jälkeen, kun se otettiin käyttöön yli kolme vuosikymmentä sitten. Tässä artikkelissa tarkastellaan menetelmän keskeisimpiä kritiikkejä ja esitellään tutkimustuloksia ja empiirisesti perusteltuja teoreettisia konstruktioita, joilla niihin puututaan. Yli 100 vertaisarvioitua tulostutkimusta – joista 51 on satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia – tarjoavat todistusperustan lähestymistapaa koskevien väitteiden ja kritiikin arvioimiseksi. Tässä katsauksessa päädytään siihen, että yhä useammat todisteet osoittavat, että akupistepohjaiset energiapsykologiset protokollat ovat nopeita ja tehokkaita tuottamaan suotuisia tuloksia ahdistuksen, masennuksen, PTSD:n ja mahdollisesti muiden sairauksien hoidossa. Lisäksi ehdotetaan mekanismeja, joiden avulla akupisteiden naputtelu saattaa saada aikaan näitä hoitotuloksia.