Fyysiseen aktiivisuuteen osallistumista on historiallisesti käsitteellistetty yksilötasolla painottaen vahvasti näennäisesti terveitä ihmisiä. Kuitenkin 1900-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alkupuolella tapahtui paradigman muutos, jossa liikuntaan osallistumisen tunnustettiin yhä useammin olevan riippuvainen tekijöistä, jotka eivät ole yksilön kontrolloitavissa, jolloin ohjelmointi- ja interventiotoimet ovat tarpeen koko elinkaaren ajan, useissa ympäristöissä ja erilaisissa elämäntilanteissa. Tämä painopisteen siirtyminen on luonut mahdollisuuksia ja haasteita liikuntaohjelmien toteuttamiseen ja tutkimukseen osallistuville. Tässä esityksessä tarkastellaan ja kritisoidaan liikuntakäyttäytymisen muutosta, edistämistä ja säilyttämistä. Kriittisen analyysin tuloksena syntyy ymmärrys hypokineettisten sairauksien (eli käyttämättömyyteen ja fyysiseen passiivisuuteen liittyvien sairauksien) synteemisestä luonteesta. Termiä syndemia käytetään kuvaamaan henkilön, paikan ja ajankohdan yhteisvaikutusta ja synergististä luonnetta sairauden kehittymisessä. Syndemiassa ei oteta huomioon ainoastaan yksilöllisiä elämäntapoja ja sosiaalisia tekijöitä, vaan myös voimat, jotka yhdistävät nämä syyt toisiinsa. Jotta voidaan aidosti vaikuttaa muutokseen massojen keskuudessa, liikuntainterventioiden ja -ohjelmien toteuttamiseen osallistuvien on puututtava paitsi kuhunkin elintapakäyttäytymiseen ja sosiaalisiin tekijöihin, jotka edistävät hypokineettisten sairauksien syntyä, myös sosiaalisiin ja ympäristöön liittyviin voimiin, jotka yhdistävät nämä syyt toisiinsa (esim. leimautuminen, resurssien epätasa-arvoinen saatavuus).