1.4 Kalajauho ja -öljy
Kalajauhoa valmistetaan pienistä pelagisista valtamerikaloista, kuten menhadenista, sillistä, sardellista ja sardiinista. Pienet kalat jauhetaan ja niistä puristetaan öljy ja vesi pois. Jäljelle jäävä kiinteä aines kypsennetään ja jauhetaan jauhoksi. Jäljelle jäävästä nesteestä erotetaan vesi, jolloin saadaan kalaöljyä kalajauhon valmistuksen sivutuotteena.
Kalajauhon ja -öljyn saanto vaihtelee lajeittain (Shepherd et al., 2005). Kuitenkin keskimäärin 4,56 kg elävästä kalasta saatiin 1 kg kalajauhoa vuonna 2008 (www.seafish.org). Kalajauhon kokonaistuotanto vuonna 2008 oli 4,82 miljoonaa tonnia, ja sivutuotteena saatiin 1,02 miljoonaa tonnia kalaöljyä. Kun kalajauhon ja kalaöljyn suhde kerrotaan 4,56:lla, saadaan selville, että yhden kilon kalaöljyn tuottamiseen tarvitaan noin 21,5 kiloa elävää kalaa.
Kalankäsittelyn jätteistä voidaan valmistaa rehussa käytettäväksi soveltuvaa kalajauhoa ja -öljyä. Vuonna 2008 valmistettiin 1,23 miljoonaa tonnia sisäelinten jauhoa. Jos oletetaan, että sisäelinjauhon ja sisäelinöljyn suhde on samanlainen kuin elävän kalan, sivutuotteena olisi pitänyt syntyä noin 0,26 miljoonaa tonnia sisäelinöljyä.
Kalajauhon ja -öljyn maailmanlaajuinen tuotanto 1960-luvun alusta lähtien on esitetty kuvassa 1.3. Näistä tiedoista käy ilmi, että kuten muussa pyyntikalastuksessa, kalajauhon ja -öljyn tuotanto ei todennäköisesti kasva merkittävästi tulevaisuudessa.
Kuva 1.3. Kalajauhon ja kalaöljyn vuosituotanto: 1962-2009.
www.iffo.net.
Kalajauhoa käytetään eläinten rehuissa, koska sen proteiinipitoisuus on korkea, ja se on myös hyvä kalsiumin, fosforin ja muiden kivennäisaineiden lähde. Kalajauho on erityisen suosittua vesiviljelyrehuissa sen korkean proteiinipitoisuuden ja vesieläimille erinomaisen aminohappotasapainon vuoksi. Vaikka kasviöljyä voidaan käyttää vesiviljelyrehuissa, joidenkin tutkijoiden mukaan pääasiassa kasviöljyä sisältävää ruokavaliota saavien kalojen omega-3:omega-6-rasvahappojen suhde on alhaisempi kuin luonnosta pyydetyissä kaloissa (Bell et al., 2001; Alasalvar et al., 2002; Lenas ja Nathanailides, 2011). On syytä mainita, että kaikki viranomaiset eivät ole tätä mieltä (Hardy, 2003), sillä kalan profiiliin vaikuttavat käytetyt öljyt, joita rehun valmistaja valvoo. Kuitenkin korkealla omega-3- ja omega-6-rasvahappojen suhteella katsotaan olevan terveyshyötyjä ihmisillä suojaamalla sydän- ja verisuonisairauksilta (Adarme-Vega ym., 2012), ja kalaöljyn sisällyttäminen vesiviljelyrehuihin on suosittua.
Kalajauhon ja -öljyn prosentuaaliset osuudet eri tarkoituksiin käytetyistä kalajauhoista ja -öljyistä on esitetty (taulukko 1.4); vesiviljelyssä käytetään 63 prosenttia kalajauhon ja kalanöljyn maailmanlaajuisesta tarjonnasta. Kalajauhon käyttö tärkeimpien lajiryhmien rehuissa jakautuu seuraavasti: lohikalat 27 %, äyriäiset 26 %, merikalat 26 %, tilapia 6 %, ankerias 5 %, särkikalat 5 %, muut 6 %. Noin kaksi kolmasosaa kalaöljyn käytöstä vesiviljelyssä sisältyy lohikalojen rehuihin, ja suurin osa lopusta käytetään merikalojen ja äyriäisten rehuissa (www.iffo.net).
Taulukko 1.4. Kalaöljyn käyttö vesiviljelyssä. Kalajauhon ja kalaöljyn maailmanlaajuisen tarjonnan käyttö
| Käyttökohde | Prosentti |
|---|---|
| Kalajauho | |
| Kasvatusrehu | 63 |
| Sianrehu | 25 |
| Kotieläinten rehu | 8 |
| Muut | 4 |
| Kalaöljy | |
| Kalankasvatuksen rehu | 81 |
| Inhimillinen käyttö | 13 |
| Teollinen käyttö. käyttö | 6 |
Kalajauhon ja -öljyn saatavuus tulevaisuudessa voi olla merkittävä pullonkaula vesiviljelyalan kasvun jatkumiselle. Samanlainen pullonkaula on ollut myös muissa eläintuotantojärjestelmissä, joissa alun perin luotettiin kalajauhoon ja -öljyyn täydellisen annoksen tarjoamiseksi. Ravintoainevaatimusten määrittelyn ja kvantifioinnin myötä on kehitetty vaihtoehtoja. Maailmanlaajuisen siipikarjateollisuuden esimerkkinä voidaan todeta, että siipikarjanliha on vähentänyt kalajauhon kokonaiskäyttöä, vaikka se on kasvanut noin 5 prosenttia vuodessa (Delgado et al., 2003).
Tänään pyritään löytämään keinoja, joilla kalajauhon ja -öljyn käyttöä vesiviljelyrehuissa voitaisiin vähentää. Näissä ponnisteluissa käytetään kasvijauhoja ja -öljyjä, eläinten jalostusjätteitä sekä kalan sisäelinten jauhoja ja öljyjä. Lisäksi pyritään löytämään uusia omega-3-rasvahappojen lähteitä rehuihin, kuten geneettisesti muunnetut öljysiemenkasvit (Miller ym., 2008) ja runsaasti dokosaheksaeenihappoa (DHA) ja eikosapentaeenihappoa (EPA) sisältävien levien massatuotanto (Adarme-Vega ym., 2012). Lisäksi on tutkittu paljon ruokintakäytäntöjä, jotka alentavat FCR:ää, koska FCR:n alentaminen johtaa pienempään kalajauhon ja kalaöljyn tarpeeseen tuotantoyksikköä kohti.
Tutkimus paremmista rehuista ja ruokintakäytännöistä on ollut hedelmällistä. Naylor et al. (2009) mukaan vuosina 1995-2007 tärkeimpien lajien keskimääräinen FCR laski 1,95:stä 1,75:een, kalajauhon osuus väheni 25,5 prosentista 14 prosenttiin ja kalaöljyn osuus 7,5 prosentista 4,4 prosenttiin. Näistä suotuisista tuloksista huolimatta vesiviljelyrehuissa käytetyn kalajauhon ja -öljyn kokonaismäärä kasvoi kyseisellä ajanjaksolla, koska rehupohjainen vesiviljely lisääntyi valtavasti.
Vuonna 2011 pyydettiin 23,2 miljoonaa tonnia kalaa muuhun kuin elintarvikekäyttöön, pääasiassa kalajauhon ja -öljyn valmistukseen. Kun sitä verrataan vesiviljelyn kokonaistuotantoon, joka oli 63,6 miljoonaa tonnia vuonna 2011, merikalojen runsas käyttö ei näytä osoittavan, että vesiviljelyssä käytettäisiin pelagisesta kalastuksesta peräisin olevaa kalajauhoa ja kalaöljyä tehottomasti. Sähköiset kansalaisjärjestöt pitävät kuitenkin kalajauhon ja -öljyn suurta tarvetta rehuissa mahdollisesti vakavimpana vesiviljelyn kielteisenä vaikutuksena luonnonvarojen käyttöön, ympäristöön ja yhteiskuntaan (Boyd ja McNevin, 2015). Lisäksi vastoin käsitystä, jonka mukaan kalajauhon ja -öljyn valmistukseen käytettävää kalaa ei käytetä ihmisravinnoksi, Alder et al. (2008) väittivät, että noin 10-20 prosenttia pelagisen kalastuksen puretuista saaliista vuodesta 1961 lähtien on tosiasiassa tarkoitettu ihmisravinnoksi.
Vesiviljelyalan toimijat ymmärtävät myös, että kalajauho- ja -öljyvarantoja uhkaa liikakäyttö. Tämä johtaisi kalajauhon ja -öljyn puutteeseen, mutta se myös häiritsisi meriekosysteemejä, koska pienet pelagiset kalat ovat ravintoa monille isompien lihansyöjäkalojen lajeille.
Kalajauhon ja -öljyn kalastus on osa globaalia pyyntikalastusta, ja globaali vesiviljelytuotanto lisätään pyyntikalastustuotantoon globaalin kokonaiskalastustuotannon saamiseksi. Naylor et al. (2000, 2009) mukaan, jos vesiviljelyrehuun sisältyvän kalajauhon ja -öljyn määrä vaatii suuremman määrän eläviä kaloja kuin sen rehukäytöstä johtuva tuotettujen elävien vesieläinten määrä, vesiviljely vähentää maailman kalantuotantoa. Kansalaisjärjestöt käyttävät usein FIFO-suhdetta (fish in fish out) indikaattorina kestävää vesiviljelyä koskevissa keskusteluissa. Jos FIFO-suhde on yli 1,0, se osoittaa, että kalajauhon ja -öljyn valmistukseen rehussa käytetyn elävän kalan määrä ylittää vesiviljelytuotannon määrän tietyssä tapauksessa. Kansalaisjärjestöt katsovat, että vesiviljelyalan olisi pyrittävä pienentämään FIFO-suhdetta, ja ne suhtautuvat erityisen kriittisesti sellaisiin vesiviljelytyyppeihin tai vesiviljelylaitoksiin, joiden FIFO-suhde on yli 1,0. FIFO-suhteen pienentämisessä on onnistuttu; lohen, taimenen, ankeriaan, merikalojen ja katkarapujen keskimääräinen FIFO-suhde laski 4,7:stä vuonna 1995 3,1:een vuonna 2006 (Tacon ja Metian, 2008). Useiden tärkeimpien vesiviljelylajien FIFO-suhde on yleensä alle 1,0: Kiinan karppi, 0,2; maitokala, 0,2; tilapia, 0,4; monni, 0,5; makean veden äyriäiset, 0,6 (Tacon ja Metian, 2008).
Rehupohjaisen vesiviljelytuotannon määrän pitäisi olla noin 19,7 miljoonaa tonnia. Tämä määrä arvioitiin jakamalla 34,4 miljoonan tonnin maailmanlaajuinen vesiviljelyrehun tuotanto vuonna 2012 keskimääräisellä FCR:llä, joka oli 1,75. Noin 63 prosenttia kalajauhosta ja 81 prosenttia kalaöljystä käytetään vesiviljelyrehuissa. Koska kalaöljy on kalajauhon tuotannon sivutuote ja kalaöljyn tuotto on pienempi kuin kalajauhon tuotto, vaikuttaa järkevältä perustaa FIFO-suhde kalaöljyyn. Kalaöljyn tuotanto oli noin 1,02 miljoonaa tonnia ja käyttö vesiviljelyssä noin 0,83 miljoonaa tonnia. Kun elävää kalaa muunnetaan 21,5 kiloa kalaöljykiloa kohti, 17,8 miljoonaa tonnia elävää kalaa käytettiin kalaöljyn valmistukseen vesiviljelyrehuihin. FIFO-suhteen pitäisi olla noin 0,90 rehupohjaisessa vesiviljelyssä.
Yllä olevasta kappaleesta käy ilmi, että rehupohjaisen vesiviljelyn osuus maailman kalastuksen kokonaistuotannosta ei ole suuri. Luonnossa tarvitaan kuitenkin huomattava määrä elävää kalaa lihansyöjäkalalajin painoyksikön tuottamiseen. Lindeman (1942) loi 10 prosentin trofiansiirtolain, joka tarkoittaa, että ekologinen tehokkuus muuntaa yhden trofiatason biomassaa toisen trofiatason biomassaksi on noin 10 prosenttia – tämä käsite on edelleen käytössä. Näin ollen Taconin ja Metianin (2008) arvio, jonka mukaan rehuun perustuvassa vesiviljelyssä tärkeimpien lajien FIFO-suhde on 3,1, viittaa siihen, että kaloihin perustuvan osuuden ekologinen tehokkuus rehun ja vesiviljelyeläinten välisessä siirrossa on noin 32,2 prosenttia eikä 10 prosenttia kuten luonnossa. Tämä on mahdollista, koska suuri osa jopa lihansyöjälajien vesiviljelyrehusta on kasvipohjaisia tuotteita.
Rehupohjainen vesiviljely johtaa myös siihen, että suuri määrä kalastustuotteita, joita ei tavallisesti käytetä ihmisravinnoksi, muunnetaan syötäviksi kalastustuotteiksi – toisin sanoen se lisää maailman elintarviketuotantoa. Yrittämättä väheksyä sitä, että vesiviljelyssä käytetään suurin osa maailman kalajauhosta ja -öljystä, on muistettava, että tuotto on itse asiassa suurempi kuin FIFO-suhteesta voisi päätellä.