Pablo Nerudan runo ’Jos unohdat minut’ on runo, joka puhuu suoraan kirjoittajan rakastajalle varoittaen häntä siitä, mitä tapahtuu, jos hän ei enää rakasta puhujaa. Vaikka Neruda oli runon kirjoittamisen aikaan naimisissa argentiinalaisen kirjailijan Delia del Carrilin kanssa, monet uskovat, että Neruda kirjoitti runon rakastajattarelleen Matilde Urrutialle, naiselle, josta myöhemmin tuli hänen vaimonsa. Chilen kommunistisena senaattorina toiminut Neruda karkotettiin kotimaastaan kolmentoista kuukauden ajaksi kommunismin kaatumisen jälkeen vuonna 1948, ja tämä runo on todennäköisesti kirjoitettu Nerudan ollessa maanpaossa. Toiset kriitikot uskovat, että runoa ei kirjoitettu rakkaalle vaan kotimaalle Chilelle, jossa varoitetaan Nerudaa unohtamasta häntä, kun Neruda on joutunut lähtemään pois. Tulkinnasta riippumatta runo on yksi kirjallisuuden suosituimmista rakkausrunoista, ja Nerudaa kutsutaan usein yhdeksi 1900-luvun suurimmista runoilijoista; hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1971.

Yhteenveto

Tämä on runo, jonka voit lukea kokonaisuudessaan täältä ja jonka Pablo Neruda, oletettavasti teoksen puhuja, on kirjoittanut rakastajattarelleen varoittaen tätä siitä, mitä tapahtuu, jos nainen unohtaa hänet, kun mies on poissa. Runon alussa Neruda esittää rakastavalleen rakastavan ja romanttisen kuvan muistuttaen tätä siitä, kuinka paljon hän rakastaa häntä. Runon puolivälissä Nerudan sävy kuitenkin muuttuu ja hän varoittaa Nerudaa siitä, että jos Neruda lakkaa rakastamasta Nerudaa, myös Neruda lakkaa rakastamasta häntä. Runon viimeisen säkeistön sävy palaa takaisin runon ensimmäisen osan positiiviseen, romanttiseen sävyyn, ja puhuja kertoo rakastajattarelleen, että jos tämä ei unohda häntä, jos hän jatkaa rakastamistaan, puhuja tulee ikuisesti rakastamaan häntä vastavuoroisesti. Runo korostaa, kuinka intensiivistä, mutta ailahtelevaa miehen ja naisen välinen rakkaus voi olla.

Analyysi runosta Jos unohdat minut

”Jos unohdat minut” on runo, joka koostuu kuudesta eri pituisesta säkeistöstä. Runo on kirjoitettu vapaalla säkeistöllä, sillä rivit ovat riimittömiä.

Kiinnostavaa on se, että ensimmäinen, vain yhden rivin mittainen säkeistö, jossa lukee ”Haluan sinun tietävän yhden asian”, näyttää olevan otsikon jatkoa. Se voidaan siis lukea yhtenä ajatuksena: ”Jos unohdat minut, haluan sinun tietävän yhden asian”. Runon lukeminen näin antaa teokselle uhkaavan sävyn. Sävy muuttuu nopeasti toisessa säkeistössä, jossa Neruda selittää rakkautensa syvyyden suoraan rakastajattarelleen ja kirjoittaa ensimmäisellä rivillä: ”Sinä tiedät, miten tämä on”. Nerudan diktio on tässä säkeistössä varsin kaunista, sillä hän viittaa rivillä 5 ”kristallikuuhun” ja ”punaiseen oksaan”. Hän loihtii esiin näkö- ja tuntoaistit ja kertoo rakastajattarelleen, että kaikki, mitä hän näkee tai koskettaa, vie hänet väistämättä takaisin rakastajattaren luo.

Vaikka runon ensimmäinen puolisko on uskomattoman romanttinen ja imarteleva, kolmas ja neljäs säkeistö piirtävät hyvin erilaisen kuvan, ja ne toimivat varoituksena Nerudan rakastajalle. Kolmas säkeistö on itsenäinen ja varoittaa Nerudan rakastajatarta siitä, että jos rakastajatar lakkaa rakastamasta häntä, Neruda tekee saman vastineeksi. Se aloittaa myös ensimmäisen uhkavaatimusten sarjan, jonka Neruda esittää rakastajattarelleen.

Neljäs säkeistö jatkaa tätä ajatusta, kun puhuja kertoo rakastajattarelleen, että jos Neruda unohdetaan, myös Neruda unohdetaan. Korostaakseen tätä vielä enemmän Neruda sisällyttää vain tuon yhden ajatuksen stanzaan. On mielenkiintoista huomata Nerudan diktio tuossa viimeisessä säkeistössä – ”olen jo unohtanut sinut”. Hän kertoo rakastajattarelleen, että jos tämä yhtäkkiä unohtaa hänet, hän haluaa tämän tietävän, että hän oli se, joka unohti ensin – se on jo tapahtunut. Hänelle näyttää olevan tärkeää, että rakastajatar tietää, että hän oli se, joka unohtui ensin.”

Hän jatkaa varoitustaan viidennessä säkeistössä ja kertoo jälleen rakastajattarelleen, että jos tämä ”päättää jättää minut rantaan”, hän ”sinä päivänä, sinä hetkenä… hakeutuu toiseen maahan”. Tässä säkeistössä Neruda käyttää laajennettua metaforaa rannasta ja sen maasta varoittaakseen rakastettuaan tämän tekojen seurauksista. Puhuja pitää rakastajattariaan kotinaan, mutta jos rakastajatar päättää jättää hänet, puhujalla ei ole mitään ongelmaa etsiä toista naista hänen tilalleen.

Kuudennessa ja viimeisessä säkeistössä ”Jos unohdat minut” Neruda kuitenkin muuttaa sävyään jälleen kerran, tällä kertaa hän palaa ensimmäisen säkeistön romanttiseen ja intohimoiseen sävyyn. Viimeisen säkeistön ensimmäinen rivi koostuu yhdestä ainoasta sanasta: ”Mutta”. Tämä antaa lukijalle vaikutelman, että kaikki se, mitä edellisissä säkeistöissä on tapahtunut, on ollut pohjustamassa tätä viimeistä säkeistöä. Aivan kuin puhuja kertoisi rakastajalleen: ”Jos teet jotakin näistä asioista, teen ne sinulle takaisin, mutta jos et tee sitä, tapahtuu sen sijaan näin”, sillä viimeisen säkeistön loput rivit paljastavat, mitä tapahtuu, jos rakastaja ei unohda häntä. Jos hän sen sijaan tuntee ”…että sinut on tarkoitettu minulle”, tunne palaa takaisin.

Viimeisessä säkeistössä Neruda vertaa rakkauttaan rakastajattareen tulipaloon: se ruokkii rakkautta, jota hänen rakastajattarensa tuntee häntä kohtaan, ja siksi se voi sammua vain, jos rakastajattaren rakkaus kuolee. Puhuja päättää runon vannoen, että niin kauan kuin hänen rakastajattarensa elää, heidän keskinäinen rakkautensa pysyy heidän välillään, heidän sylissään.

Historiallinen konteksti

Vannoutuneena kommunistina Pablo Neruda ylistää Josif Stalinin ja Neuvostoliiton saavutuksia. Vuonna 1945 hänet valittiin senaattoriksi kotimaassaan Chilessä, ja vuonna 1946 hänestä tuli Gabriel González Videlan kampanjapäällikkö, joka kääntyi kommunistista puoluetta vastaan tultuaan valituksi virkaan. Jännitteet kiristyivät, ja vuonna 1948 Neruda ja hänen vaimonsa pakenivat Chilestä peloissaan. Pariskunta piileskeli yli vuoden ajan ystävien ja tukijoiden kodeissa. Tämän maanpaon aikana Neruda tapasi muusansa ja tulevan vaimonsa Matilde Urrutian, jolle tämän runon sanotaan olevan kirjoitettu. Meksikossa piileskellessään Neruda kirjoitti Los Versos Del Capitan -runon, joka sisälsi runon ”Jos unohdat minut”. Neruda palasi lopulta Chileen vuonna 1952, ja vuonna 1970 hän oli ehdolla Chilen presidentiksi, mistä hän lopulta luopui. Seuraavana vuonna hän sai Nobel-palkinnon, vaikka osa palkintolautakunnan jäsenistä ei halunnut antaa palkintoa kommunistille. Neruda kuoli vuonna 1973 sydämen vajaatoimintaan, mutta hänen kuolemansa jälkeen monet arvelevat vielä nykyäänkin, että hänet murhattiin. Rakkaus on yleinen teema monissa Nerudan runoissa, ja kriitikot uskovat, että hänen runoissaan ilmaistussa rakkaudessa on kaksinaisuutta: runojen voidaan katsoa olevan osoitettu rakastajalleen, mutta myös hänen toiselle rakastajattarelleen, maalleen.