Invar, jota kutsutaan myös nimellä FeNi36 tai nivarox, on raudan (64 %), nikkelin (36 %) ja mangaanin seos, jossa on hyvin vähän hiiltä ja hieman kromia.
Pienen laajenemiskertoimensa vuoksi sitä käytetään tarkkuusosien valmistuksessa (kellot, fysiikkalaitteet, moottorin venttiilit jne.) ja erityisesti pituudenmittauslaitteissa, kuten maanmittauksessa käytettävissä.
Se soveltuu myös komposiittimuovausprosesseissa käytettävien työkalujen valmistukseen. Sen alhainen lämpölaajenemiskerroin mahdollistaa erittäin hyvien toleranssien saavuttamisen sekä kuiva- että märkäprosessissa. Invarin haittapuolena on, että se on altis hitaalle virumiselle. Sen käyttö rajoittuu kuitenkin ohuisiin levyihin teräs- tai alumiinialustoilla, koska se on kallista ja painavaa.
Keksinnön keksi Charles Édouard Guillaume vuonna 1896, ja hänelle itselleen myönnettiin Nobelin fysiikanpalkinto vuonna 1920 tästä keksinnöstä. Noin vuonna 1920 hän keksi myös koostumukseltaan samankaltaisen seoksen, elinvarin, jonka kimmomoduuli ei juurikaan muutu lämpötilan mukaan.
Elinvarin keksi Charles Édouard Guillaume vuonna 1896, ja hänelle itselleen myönnettiin Nobelin fysiikanpalkinto vuonna 1920 tästä keksinnöstä.