Institutionaalisessa teoriassa on kaksi vallitsevaa suuntausta:

• Vanha institutionalismi
• Uusi institutionalismi

Powell ja DiMaggio (1991) määrittelevät sosiologian ja organisaatiotutkimuksen piirissä nousevan näkökulman, jota he kutsuvat ”uudeksi institutionalismiksi” (new institutionalism), hylkäävän klassisen taloustiedeopin rationaalisten toimijoiden mallit. Sen sijaan siinä etsitään kognitiivisia ja kulttuurisia selityksiä sosiaalisille ja organisatorisille ilmiöille tarkastelemalla yksilöiden yläpuolella olevien analyysiyksiköiden ominaisuuksia, joita ei voida pelkistää aggregaatioiksi tai yksilöiden ominaisuuksien tai motiivien suoriksi seurauksiksi.

Scott (1995) osoittaa, että selviytyäkseen organisaatioiden on mukaututtava ympäristössä vallitseviin sääntöihin ja uskomusjärjestelmiin (DiMaggio ja Powell, 1983; Meyer ja Rowan, 1977), koska institutionaalinen isomorfismi, sekä rakenteellinen että proseduraalinen, antaa organisaatiolle legitimiteetin (Dacin, 1997; Deephouse, 1996; Suchman, 1995). Esimerkiksi monikansallisiin yrityksiin, jotka toimivat eri maissa erilaisissa institutionaalisissa ympäristöissä, kohdistuu erilaisia paineita. Joidenkin isäntä- ja kotimaan institutionaalisissa ympäristöissä esiintyvien paineiden on todettu vaikuttavan perustavanlaatuisesti kilpailustrategiaan (Martinsons, 1993; Porter, 1990) ja henkilöstöhallinnon käytäntöihin (Rosenzweig ja Singh, 1991; Zaheer, 1995). Yritykset kohtaavat institutionaalisia paineita myös tärkeimpien vertaistensa taholta: toimialan vertaistensa ja paikallisen (pääkonttorinsa) yhteisönsä vertaisten taholta; esimerkiksi Marquis ja Tilcsik (2016) osoittavat, että yritysten hyväntekeväisyyslahjoituksia ohjaavat suurelta osin isomorfiset paineet, joita yritykset kokevat toimialan vertaisiltaan ja paikallisilta vertaisiltaan. Myös valtiosta riippumattomat järjestöt (NGO) ja yhteiskunnalliset järjestöt voivat olla alttiita isomorfisille paineille.

Uudemmat työt institutionaalisen teorian alalla ovat johtaneet uusien käsitteiden, kuten

– institutionaalisten logiikoiden (institutional logics) syntyyn, käsitteen, jonka edelläkävijänä on toiminut Friedland & Alford (1991) ja sittemmin Thornton, Ocasio & Lounsbury (2012). Institutionaalisen logiikan näkökulma ottaa enimmäkseen rakenteellisen ja makrotason lähestymistavan institutionaaliseen analyysiin

– institutionaaliseen työhön, käsite, jonka uranuurtajana on Lawrence & Suddaby, (2006). Toisin kuin logiikkanäkökulma, se antaa yhteiskunnallisille toimijoille agenttivallan ja olettaa, että nämä toimijat voivat vaikuttaa instituutioihin – joko ylläpitämällä tai hajottamalla niitä.

Viimeaikainen tutkimusvirta tarkastelee tilan ja paikan (maantieteen innoittamana) ja institutionaalisen teorian leikkauspistettä. Rodner et al. (2020) mobilisoivat Lefebvren osoittaakseen, miten institutionaalinen työ voi olla luonteeltaan tilallista, Chavezin aikana Venezuelassa tapahtuneen kulttuurialan hajoamisen yhteydessä. He myös erottavat toisistaan institutionaalisen käsityksen paikasta ja tilasta.

Haasteet erityyppisissä talouksissaEdit

On olemassa huomattavaa näyttöä siitä, että yritykset erityyppisissä talouksissa reagoivat eri tavoin samankaltaisiin haasteisiin (Knetter, 1989). Sosiaaliset, taloudelliset ja poliittiset tekijät muodostavat tietyn ympäristön institutionaalisen rakenteen, joka tarjoaa yrityksille etuja, kun ne harjoittavat siellä tietyntyyppistä toimintaa. Yritykset toimivat yleensä tehokkaammin, jos ne saavat institutionaalista tukea.