Imitatiivinen oppiminen on dokumentoitu hyvin ihmisillä; heitä käytetään usein vertailuryhmänä kädellisten imitatiivista oppimista koskevissa tutkimuksissa. Hornerin ja Whitenin tutkimuksessa verrattiin (kouluttamattomien) simpanssien toimintaa ihmislapsiin ja havaittiin, että lapset matkivat liikaa tekoja yli tarpeen. Tutkimuksessa 3-4-vuotiaille lapsille ja simpansseille näytettiin sarja toimintoja, joiden tarkoituksena oli avata läpinäkymätön palapelilaatikko, jonka sisällä oli palkkio. Kaksi toiminnoista oli välttämättömiä laatikon avaamiseksi, mutta yksi ei, mutta koehenkilöt eivät kuitenkaan tienneet tätä. Demonstraattori suoritti kaikki kolme toimenpidettä laatikon avaamiseksi, minkä jälkeen sekä simpanssit että lapset yrittivät suorittaa tehtävän. Sekä lapset että simpanssit kopioivat kaikki kolme toimintatapaa ja saivat laatikon sisällä olevan palkkion. Tutkimuksen seuraavassa vaiheessa käytettiin läpinäkyvää laatikkoa läpinäkymättömän laatikon sijasta. Tämän laatikon läpinäkyvyyden ansiosta voitiin selvästi nähdä, että yksi kolmesta toiminnasta ei ollut välttämätön palkkion saamiseksi. Simpanssit eivät suorittaneet tarpeetonta toimintaa ja suorittivat vain ne kaksi toimintaa, jotka olivat välttämättömiä halutun tavoitteen saavuttamiseksi. Pienet lapset jäljittelivät kaikkia kolmea toimintoa huolimatta siitä, että ne olisivat voineet valikoivasti jättää huomiotta epäolennaiset toiminnot.

Yksi selitys tälle on, että ihmiset noudattavat konventioita. Cleggin ja Legaren tutkimuksessa tätä testattiin demonstroimalla pienille lapsille kaulakorun tekotapaa. Demonstraatioissa malliin lisättiin vaihe, joka ei ollut välttämätön lopullisen tavoitteen eli kaulakorun valmistumisen kannalta. Eräässä demonstraatiossa malli käytti kielellistä vihjettä ilmoittaakseen lapsille, että kaulakorun tekeminen on välineellistä, esimerkiksi: ”Aion tehdä kaulakorun. Katsotaan, mitä minä teen. Aion tehdä kaulakorun”. Toisessa demonstraatiossa malli käytti kielellisiä vihjeitä antaakseen ymmärtää, että he tekivät kaulakorun sopimuksen mukaan, esim. ”Teen sen aina näin. Kaikki tekevät aina näin. Katsotaan, mitä minä teen. Kaikki tekevät sen aina näin.” Konventionaalisessa tilassa lapset kopioivat mallia tarkemmin, myös tarpeettoman vaiheen. Instrumentaalisessa tilanteessa he eivät kopioineet tarpeetonta vaihetta. Tutkimus viittaa siihen, että lapset harkitsevat, milloin jäljitellä, ja pitävät konventiota merkittävänä syynä kopioida käyttäytymistä, jotta se sopisi konventioon. Se, että otetaan vihjeitä oikeasta käyttäytymisestä toisten toimista sen sijaan, että käytettäisiin itsenäistä harkintaa, on niin sanottu mukautuvuusharha.

Uudemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmiset ovat alttiita myös muille harhapoluille valitessaan, kenen käyttäytymistä jäljitellään. Ihmiset jäljittelevät henkilöitä, joiden he katsovat menestyneen alalla, jolla he myös haluavat menestyä (menestysharha), sekä arvostettuja, arvovaltaisia henkilöitä, joilta muut mieluiten oppivat (arvovaltaharha). Chudekin ym. tutkimuksessa käytettiin huomiovihjettä osoittamaan lapsille, että tietty malli oli arvostettu. Kokeessa, jossa kaksi mallia leikki lelun kanssa eri tavoin, arvovalta osoitettiin siten, että kaksi tarkkailijaa katsoi arvovaltaista mallia 10 sekunnin ajan. Tutkimuksessa havaittiin, että lapset havaitsivat arvovaltaa merkitsevän vihjeen ja jäljittelivät mieluummin arvovaltaista mallia. Tutkimus viittaa siihen, että tällaiset ennakkoluulot auttavat ihmisiä poimimaan suoria ja epäsuoria vihjeitä siitä, että yksilöllä on oppimisen arvoista tietoa.

Nämä vihjeet voivat johtaa siihen, että ihmiset jäljittelevät haitallisia käyttäytymismalleja. Jäljitteleviä itsemurhia tapahtuu, kun itsemurhaa yrittävä henkilö kopioi itsemurhayrityksen menetelmän, josta hän on kuullut tai nähnyt tiedotusvälineissä, ja yritykset lisääntyvät merkittävästi julkkisten itsemurhien jälkeen (ks. Werther-ilmiö). Itsemurhat voivat levitä sosiaalisissa verkostoissa epidemian tavoin, koska suuret ihmisryhmät jäljittelevät mallin tai malliryhmän käyttäytymistä (ks. Blue Whale Challenge).