(Photo credit: Wikipedia)
Historialliset merkinnät osoittavat, että noin vuonna 1250 jKr. alkoi Pohjois-Atlantilla näkyä jääpakkauksia etelämpänä. Jäätiköt alkoivat laajeta myös Grönlannissa, mikä pian uhkasi norjalaisten asutusta saarella. Vuodesta 1275 vuoteen 1300 jKr. lähtien jäätiköt alkoivat laajentaa laajemmalle, mikä käy ilmi jäätikön kasvun tappamien kasvien radiohiiliajoituksista. Nykyisin pienenä jääkautena tunnettu ajanjakso oli juuri alkanut puskea läpi.
Kesät alkoivat viilentyä Pohjois-Euroopassa vuoden 1300 jKr. jälkeen, mikä vaikutti kielteisesti kasvukausiin, mikä näkyi suurena nälänhätänä vuosina 1315-1317. Laajenevat jäätiköt ja Grönlannin yli leviävä jääpeite alkoivat ajaa norjalaisia uudisasukkaita pois. Viimeiset säilyneet kirjalliset merkinnät vuosisatojen ajan säilyneistä norjalaisista Grönlannin siirtokunnista koskevat vuonna 1408 jKr. solmittua avioliittoa Hvalseyn kirkossa, joka on nykyään parhaiten säilynyt norjalainen raunio.
Kylmemmät talvet alkoivat jäädyttää säännöllisesti jokia ja kanavia Isossa-Britanniassa, Alankomaissa ja Pohjois-Ranskassa, ja sekä Lontoon Thames että Pariisin Seine jäätyivät vuosittain. Ensimmäinen Thames-joen pakkasmessu järjestettiin vuonna 1607. Vuosina 1607-1608 Pohjois-Amerikan ensimmäiset eurooppalaiset uudisasukkaat raportoivat, että jää säilyi Superior-järvellä kesäkuuhun asti. Tammikuussa 1658 ruotsalainen armeija marssi jään yli hyökätäkseen Kööpenhaminaan. 1600-luvun loppuun mennessä nälänhädät olivat levinneet Pohjois-Ranskasta Norjan ja Ruotsin kautta Suomeen ja Viroon.
Jälkiä pienestä jääkaudesta on havaittavissa myös eteläisellä pallonpuoliskolla, mikä kuvastaa sen maailmanlaajuista ulottuvuutta. Eteläisessä Afrikassa sijaitsevan Malawi-järven sedimenttisydämet osoittavat kylmempää säätä vuosina 1570-1820. Eteläafrikkalaisessa luolassa sijaitsevien tippukivien kasvuvauhdin vaihteluun perustuva 3000 vuoden lämpötilarekonstruktio viittaa myös kylmempään ajanjaksoon vuosina 1500-1800. Vuonna 1997 tehty tutkimus, jossa Länsi-Antarktiksen jääsydämiä verrattiin GISP2:n (Greenland Ice Sheet Project Two) tuloksiin, viittaa maailmanlaajuiseen pieneen jääkauteen, joka vaikutti molempiin jääpeitteisiin samanaikaisesti.
Siple Dome, noin 100 kilometriä pitkä ja 100 kilometriä leveä jääkupoli, joka sijaitsee noin 100 kilometriä Antarktiksen Siple-rannikolta itään, heijastaa myös pienen jääkauden vaikutuksia synkronoidusti GISP2:n tallenteiden kanssa, samoin kuin Antarktiksen niemimaalla sijaitsevan Bransfieldin allasalueen sedimenttisydämet. Happi-isotooppianalyysi Tyynenmeren saarilta osoittaa lämpötilan laskeneen 1,5 celsiusastetta vuosien 1270 ja 1475 välillä jKr.
Uuden-Seelannin eteläisten Alppien länsipuolella sijaitseva Franz Josefin jäätikkö eteni jyrkästi pienen jääkauden aikana, ja se tunkeutui itse asiassa sademetsään, jonka laajuus oli suurimmillaan 1700-luvun alussa. Uuden-Seelannin eteläisten Alppien itäpuolella sijaitseva Muellerin jäätikkö laajeni suurimpaan laajuuteensa suunnilleen samaan aikaan.
Jääsydämet Etelä-Amerikan Andien vuoristosta osoittavat kylmemmän ajanjakson vuodesta 1600 vuoteen 1800. Etelä-Amerikan Patagoniasta saadut puurengastiedot osoittavat kylmiä kausia vuosina 1270-1380 ja 1520-1670. Espanjalaiset tutkimusmatkailijat havaitsivat Chilessä San Rafaelin jäätikön laajenemisen vuosina 1675-1766, joka jatkui 1800-luvulle asti.
Pienen jääkauden huippuajaksi ajoitetaan yleisesti 1650-1850 jKr. Kenraali George Washingtonin johtama Yhdysvaltain vallankumousarmeija vapisi Valley Forgessa talvella 1777-78, ja New Yorkin satama jäätyi talvella 1780. Historialliset lumimyrskyt iskivät Lissaboniin Portugalissa vuosina 1665, 1744 ja 1886. Montanassa sijaitsevan Glacierin kansallispuiston jäätiköt etenivät 1700-luvun lopulle tai 1800-luvun alkuun asti. Viimeinen River Thamesin pakkasfestivaali pidettiin vuonna 1814. Pieni jääkausi päättyi asteittain 1800-luvun puolivälissä tai loppupuolella.
Pieni jääkausi, joka seurasi noin vuodesta 950 jKr. vuoteen 1250 jKr. kestäneen keskiaikaisen lämpimän kauden historiallisen lämpimiä lämpötiloja, on johtunut luonnollisista sykleistä Auringon aktiivisuudessa, erityisesti auringonpilkuissa. Jyrkästi alhaisemman auringonpilkkuaktiivisuuden jakso, joka tunnetaan nimellä Wolf-minimi, alkoi vuonna 1280 ja kesti 70 vuotta vuoteen 1350 asti. Sitä seurasi vielä alhaisempi auringonpilkkujen aktiivisuusjakso, joka kesti 90 vuotta vuodesta 1460 vuoteen 1550 ja jota kutsutaan Sporerin minimiksi. Ajanjaksolla 1645-1715, joka oli pienen jääkauden alimmillaan, auringonpilkkujen määrä laski nollaan koko ajan. Tämä tunnetaan nimellä Maunderin minimi, joka on nimetty englantilaisen tähtitieteilijä Walter Maunderin mukaan. Sitä seurasi Daltonin minimi vuosina 1790-1830, toinen ajanjakso, jolloin auringonpilkkujen aktiivisuus oli selvästi normaalia alhaisempi.
Maailman lämpötilojen nousu 1800-luvun loppupuolelta lähtien heijastelee vain pienen jääkauden päättymistä. Sen jälkeiset globaalit lämpötilatrendit eivät ole seuranneet hiilidioksidin nousutrendejä vaan Tyynenmeren kymmenvuotisen värähtelyn (PDO) ja Atlantin monidekadisen värähtelyn (AMO) valtamerten lämpötilasyklejä. 20-30 vuoden välein valtamerten pohjan lähellä oleva paljon kylmempi vesi kiertää ylöspäin, missä se vaikuttaa hieman viilentävästi maapallon lämpötiloihin, kunnes aurinko lämmittää vettä. Tuo lämmennyt vesi vaikuttaa sitten osaltaan hieman lämpimämpään globaalilämpötilaan, kunnes seuraava vaihtelusykli alkaa.
Nämä valtamerten lämpötilasyklit ja jatkuva toipuminen pienestä jääkaudesta ovat ensisijaisesti syynä siihen, että globaalilämpötila nousi vuodesta 1915 vuoteen 1945, jolloin hiilidioksidipäästöt olivat paljon pienemmät kuin viime vuosina. Muutos kylmään valtamerten lämpötilasykliin, ensisijaisesti PDO, on pääasiallinen syy siihen, että globaalilämpötilat laskivat vuodesta 1945 aina 1970-luvun loppupuolelle saakka, vaikka hiilidioksidipäästöt nousivat tuona aikana huimasti sodanjälkeisen teollistumisen levittäytyessä kaikkialle maapallolle.
Merten 20-30-vuotiset lämpötilasyklit kääntyivät takaisin lämpimiksi 1970-luvun loppupuolesta 1990-luvun loppupuoleen saakka, mikä on pääasiallinen syy siihen, että globaalilämpötilat lämpenivät tänä ajanjaksona. Mutta tuo lämpeneminen loppui 15 vuotta sitten, ja globaalit lämpötilat ovat sen jälkeen lakanneet nousemasta, elleivät peräti jäähtyneet, vaikka globaalit hiilidioksidipäästöt ovatkin nousseet huimasti tänä aikana. Kuten The Economist -lehti kertoi maaliskuussa, ”maailma lisäsi ilmakehään noin 100 miljardia tonnia hiiltä vuosina 2000-2010. Se on noin neljännes kaikesta hiilidioksidista, jonka ihmiskunta on lisännyt sinne vuoden 1750 jälkeen.” Silti lämpenemistä ei ole tapahtunut tuona aikana. Tämä johtuu siitä, että hiilidioksidin kasvihuoneilmiö on heikko ja marginaalinen verrattuna maapallon lämpötilan muutosten luonnollisiin syihin.
Aluksi ilmaston lämpenemisen nykyinen pysähtyminen johtui siitä, että valtamerten syklit kääntyivät takaisin kylmiksi. Mutta tänä aikana on kehittynyt jotain paljon pahaenteisempää. Auringonpilkut kulkevat 11 vuoden lyhytaikaisissa sykleissä, ja pidemmät sykliset suuntaukset kestävät 90 ja jopa 200 vuotta. Auringonpilkkujen määrä väheni huomattavasti viimeisen 11-vuotisen syklin aikana sen jälkeen, kun se oli tasaantunut edellisen 20 vuoden aikana. Nykyisessä syklissä auringonpilkkujen määrä on kuitenkin romahtanut. NASAn Science News -raportissa 8. tammikuuta 2013 todetaan,
”Aurinko saattaa todellakin olla juuri nyt mini-Maunder-tapahtuman kynnyksellä”. Käynnissä oleva aurinkosykli 24 on heikoin yli 50 vuoteen. Lisäksi on (kiistanalaista) näyttöä auringonpilkkujen magneettikentän voimakkuuden pitkäaikaisesta heikkenemissuuntauksesta. Matt Penn ja William Livingston National Solar Observatorysta ennustavat, että kun aurinkosykli 25 saapuu, Auringon magneettikentät ovat niin heikkoja, että auringonpilkkuja muodostuu vain vähän tai ei lainkaan. Riippumattomat tutkimuslinjat, jotka koskevat helioseismologiaa ja pinnan polaarikenttiä, pyrkivät tukemaan heidän päätelmäänsä.”
Tämä on sitäkin merkittävämpää, koska NASAn ilmastotiedettä on jo vuosia hallinnut ilmaston lämpenemishysteerikko James Hansen, joka ilmoitti hiljattain jäävänsä eläkkeelle.
Mutta sama huoli saa yhä useammin vastakaikua maailmanlaajuisesti. The Voice of Russia raportoi 22. huhtikuuta 2013,
”Ilmaston lämpeneminen, joka on ollut niin monen keskustelun aiheena viime vuosina, saattaa väistyä maailmanlaajuisen viilenemisen tieltä. Pietarissa sijaitsevan Pulkovon observatorion tutkijoiden mukaan auringon aktiivisuus on vähenemässä, joten myös vuoden keskilämpötila alkaa laskea. Britannian ja Yhdysvaltojen tiedemiehet sanovat, että ennusteet maailmanlaajuisesta viilenemisestä ovat kaikkea muuta kuin perusteettomia.”
Tässä raportissa siteerattiin Juri Nagovitsynia Pulkovon observatoriosta, joka sanoi: ”Ilmeisesti auringon aktiivisuus on vähenemässä. 11 vuoden sykli ei aiheuta merkittävää ilmastonmuutosta – vain 1-2 %. 200-vuotisen syklin vaikutus on suurempi – jopa 50 prosenttia. Tältä osin meitä saattaa odottaa 200-250 vuotta kestävä viilennysjakso.” Toisin sanoen, toinen pieni jääkausi.
Saksalainen Herald kertoi 31.3.2013,
”Saksalaiset meteorologit sanovat, että vuoden 2013 alku on nyt kylmin 208 vuoteen – ja nyt saksalaiset tiedotusvälineet ovat siteeranneet venäläistä tiedemiestä tohtori Habibullo Abdussamatovia Pietarin Pulkovon tähtitieteellisestä observatoriosta todisteena siitä, kuten hän sanoi aiemmin, että olemme menossa kohti ”pientä jääkautta”.” Saksalaisille tiedotusvälineille puhunut tiedemies, joka teki ennusteensa ensimmäisen kerran vuonna 2005, sanoi, että tutkittuaan auringonpilkkuja ja niiden suhdetta ilmastonmuutokseen maapallolla, olemme nyt ”väistämättä etenemässä kohti syvää lämpötilan laskua.”
Uusko ilmaston lämpenemiseen on romahtamassa aiemmin vakaumuksellisessa Euroopassa yhä ankarampien talvien jälkeen, jotka ovat nyt alkaneet jatkua kevääseen. Christopher Booker selitti The Sunday Telegraph -lehdessä 27. huhtikuuta 2013,
”Täällä Britanniassa, jossa meillä oli viides jäätävä talvi peräkkäin, Keski-Englannin lämpötilamittaukset – yhdysvaltalaisen Watts Up With That -tiedeblogin asiantuntija-analyysin mukaan – osoittavat, että tällä vuosisadalla talven keskilämpötilat ovat laskeneet 1.45 celsiusastetta, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin niiden nousu vuosien 1850 ja 1999 välillä ja kaksi kertaa enemmän kuin koko 1900-luvulla todettu globaalien lämpötilojen nettonousu.”
Intian uutisraportissa (The Hindu 22.4.2013) todettiin: ”Maaliskuussa Venäjällä koettiin ankarimmat pakkaset 50 vuoteen, ja lämpötilat putosivat -25 celsiusasteeseen maan keskiosissa ja -45 celsiusasteeseen pohjoisosissa. Se oli kylmin kevätkuukausi Moskovassa puoleen vuosisataan….Säätieteilijöiden mukaan kevät on Venäjällä kokonaisen kuukauden jäljessä aikataulusta.” Uutisessa tiivistettiin,
”Venäjä on kuuluisa purevista pakkasistaan, mutta tänä vuonna epätavallisen jäinen sää koetteli myös suurta osaa Eurooppaa, Yhdysvaltoja, Kiinaa ja Intiaa. Ennätykselliset lumisateet pysäyttivät Ukrainan pääkaupungin Kiovan useiksi päiviksi maaliskuun lopulla, sulkivat tiet monissa osissa Britanniaa, hautasivat tuhansia lampaita kuuden metrin syvyisten lumivyöryjen alle Pohjois-Irlannissa ja jättivät yli 1 000 000 kotia ilman sähköä Puolassa. Britannian viranomaisten mukaan maaliskuu oli toiseksi kylmin vuodesta 1910 lähtien. Kiinassa koettiin ankarin talvisää 30 vuoteen, ja New Delhissä mitattiin tammikuussa alhaisin lämpötila 44 vuoteen.”
Booker lisää: ”Viime viikolla raportoitiin, että Yhdysvalloissa 3 318 paikassa oli mitattu alhaisimmat lämpötilat tähän vuodenaikaan sitten tietojen kirjaamisen alkamisen. Samanlaista ennätyskylmyyttä koettiin jokaisessa Kanadan provinssissa. Venäjän talvi on ollut niin kylmä, että Moskovassa satoi eniten lunta 134 vuoden ajan.”
Britannian Met Office, joka on ilmaston lämpenemishysterian kansainvälinen päämaja, myönsi viime joulukuussa, ettei lämpeneminen jatkuisi ainakaan vuoteen 2017 asti, jolloin ilmaston lämpenemistä ei olisi tapahtunut 20 vuotta. Tämä kuvastaa vastikään kehittyneiden suuntausten vastahakoista tunnustamista. Mutta se kuvastaa myös kasvavaa eroa todellisten lämpötilojen ja YK:n hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) ilmaston lämpenemispelottelun perustana olevien ilmastomallien ennusteiden välillä. Koska kyseisiä malleja ei ole koskaan validoitu, ne eivät tässä vaiheessa ole tiedettä, vaan pelkkiä keksittyjä kuvitelmia. Siksi ”12 vuoden aikana vuoteen 2011 mennessä 11 ennustetta 12:sta oli liian korkeita – ja… yksikään ei ollut kylmempi kuin …”, kuten BBC:n ilmastokirjeenvaihtaja Paul Hudson kirjoitti tammikuussa.
Maailman lämpenemisestä ei koskaan tullut ongelmaa, jonka länsimaisen tieteen kaataneet lyseonistit tekivät siitä. Ihmisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat vain 4-5 % maailman kokonaispäästöistä, kun luonnolliset syyt lasketaan mukaan. Paljon puhuttiin siitä, että CO2:n kokonaispitoisuus ilmakehässä ylittää 400 miljoonasosaa. Mutta jos kysyisitte NBC:n hölmöltä kirjeenvaihtajalta, joka hysteerisesti uutisoi asiasta, mikä osuus ilmakehästä on 400 miljoonasosaa, hän ei selvästikään osaisi kertoa teille. Yksi prosentti ilmakehästä olisi 10 000 miljoonasosaa. Syvällä geologisessa menneisyydessä ilmakehän hiilidioksidipitoisuudet olivat paljon, paljon suurempia kuin nykyään, mutta elämä säilyi, eikä meillä ole tietoja mistään hysteerikkojen väittämistä katastrofeista. Ehkä se johtuu siitä, että hiilidioksidipitoisuuksien kasvun lämpötilavaikutus vähenee logaritmisesti. Tämä tarkoittaa, että on olemassa luonnollinen raja sille, kuinka paljon lisääntynyt hiilidioksidipitoisuus voi tehokkaasti lämmittää planeettaa, mikä tapahtuisi hyvissä ajoin ennen oletettuja ilmastokatastrofeja, joita lämpenemishysteerikot ovat yrittäneet käyttää lopettaakseen kapitalistisen hyvinvoinnin.
Mutta juuri viime viikolla Washington Postin kolumnisti Eugene Robinson kertoi meille yrittäessään opettaa edustaja Lamar Smithiä (R-TX), edustajainhuoneen tiede-, avaruus- ja teknologiakomitean puheenjohtajaa: ”Tiedoksi, ja ties kuinka monennen kerran, ei ole mitään ’suurta epävarmuutta’ siitä, onko planeetta lämpenemässä ja miksi”. Jos osaat lukea, ja olet päässyt näin pitkälle kolumnissani, tiedät, miksi Robinsonin tietämättömyys on vain yksi Washington Postin ensimmäisen lisäyksen väärinkäyttö. Herra Robinson, saanen esitellä teille Britannian ilmatieteen laitoksen, joka on ilmaston lämpenemisen ”tieteen” vankka kannattaja ja joka on jo julkisesti tunnustanut, että olemme jo kolme neljäsosaa 20 vuotta ilman ilmaston lämpenemistä!
Booker olisi voinut kirjoittaa Robinsonista, kun hän päätti Sunday Telegraph -kommenttinsa kirjoittamalla: ”Onko koskaan historiassa ollut näin suurta eroa havaittavissa olevan todellisuuden ja sellaisen poliittisen luokan harhakuvitelmien välillä, joka on täysin läpäisemätön kaikelle rationaaliselle keskustelulle?”
Mutta tämän kiistanalaisen ajanjakson lämpötilapöytäkirjoissa on perustavanlaatuinen ongelma, kun ilmastotiede törmäsi poliittiseen tieteeseen. Maanpäälliset tallenteet, jotka ovat olleet ilmaston lämpenemishälyttäjien valvonnassa Britannian metropolihallinnossa ja Hadley-keskuksen ilmastotutkimusyksikössä sekä Nasan Goddardin avaruustutkimusinstituutissa ja Yhdysvaltain kansallisessa valtameri- ja ilmakehävirastossa (NOAA), osoittavat paljon enemmän lämpenemistä tänä aikana kuin lahjomattomat satelliittilämpötilatallenteet. Satelliittitallenteet on lisäksi vahvistettu ilmakehän sääilmapalloilla. Maalla sijaitsevia rekistereitä voidaan kuitenkin väärentää ja väärentää.