2015-02-23
Janina Pescinski
Kuva: ILO/A.Khemka. Creative Commons BY-NC-ND.
Mahdollisesti sinulle on tuttu kuva kauniista, nuoresta itäeurooppalaisesta naisesta, joka joutuu raa’an seksikaupan uhriksi. Mutta tunnistatko bangladeshilaisen rakennustyöläisen Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa, joka joutuu työskentelemään minimipalkalla, kunnes hän maksaa rekrytointimaksunsa takaisin, koska hänen työnantajansa on takavarikoinut hänen passinsa? Entä kahdeksanvuotias malilainen poika, joka työskentelee ilman palkkaa kaakaoviljelmällä Norsunluurannikolla?
Länsimainen media on kiinnittänyt elintärkeää huomiota seksikauppaan, mutta samalla se on ylläpitänyt sensaatiohakuista kuvaa naispuolisista uhreista rajaamalla huomion seksuaaliseen hyväksikäyttöön. (Otetaan esimerkiksi tämä esimerkki siitä, miten tunnistaa seksikaupan uhri hotellissa. ) Tällaiset suositut kertomukset sulkevat pois muut ihmiskaupan uhrit eivätkä useinkaan tunnusta taustalla olevia sosioekonomisia tekijöitä, jotka tekevät ihmiskaupalle alttiiksi. Tällä voi olla haitallinen vaikutus ihmiskaupan vastaiseen politiikkaan. Jotta uhreja voitaisiin suojella paremmin ja ehkäistä tulevaa ihmiskauppaa, on välttämätöntä lähestyä ihmiskauppaa ihmisoikeuksien näkökulmasta.
Seksikaupan ja työperäisen ihmiskaupan erottaminen toisistaan
Ihmiskauppaa koskevissa keskusteluissa ihmiskauppa luokitellaan usein joko seksi- tai työperäiseksi ihmiskaupaksi. Vaikka täysin tarkkoja tilastoja on mahdotonta saada, Kansainvälinen työjärjestö ILO arvioi, että pakkotyön uhreja on 14,2 miljoonaa ja seksuaalisen hyväksikäytön uhreja 4,5 miljoonaa. Nämä kaksi luokkaa ovat kuitenkin usein päällekkäisiä, kuten esimerkiksi ravintolassa työskentelemään kaupatun henkilön kohdalla, joka on pakotettu tekemään myös seksityötä, jolloin tällainen kahtiajako on haitallista uhrien oikeuksien suojelun kannalta.
Henkilökauppa on YK:n määritelmän mukaan ”henkilöiden värväys, kuljetus, siirto, kätkeminen tai vastaanotto, joka tapahtuu väkivallalla tai muulla pakottamisella uhkaamalla tai sitä käyttämällä, sieppauksella, petoksella, vilpillisellä menettelyllä, vallan tai haavoittuvassa asemassa olevan aseman väärinkäytöllä tai maksujen tai etuuksien antamisella tai vastaanottamisella, jotta saataisiin aikaan hyväksikäyttötarkoituksessa sellaisen henkilön suostumus, jolla on määräysvaltaa toiseen henkilöön”. Hyväksikäyttöön kuuluu vähintään toisten henkilöiden prostituutioon tai muihin seksuaalisen hyväksikäytön muotoihin, pakkotyöhön tai -palveluihin, orjuuteen tai orjuuteen rinnastettaviin käytäntöihin, orjuuteen tai elinten irrottamiseen liittyvä hyväksikäyttö”. Vaikka tämä on yksi ihmiskaupan määritelmä, siinä yksilöidään prostituutio ja pakkotyö kahdeksi erilliseksi hyväksikäytön muodoksi.
Miehet ja lapset, jotka joutuvat ihmiskaupan uhriksi työnteon vuoksi, voivat joutua myös seksuaalisen tai fyysisen hyväksikäytön kohteeksi. Kuva: Thomas Galvez. Creative Commons BY (rajattu).
Näyttävin peruste näiden kahden kategorian erottamiselle on se, että seksikauppaan liittyy uhrin ruumiillisen koskemattomuuden loukkaaminen. Kuitenkin myös naiset, jotka joutuvat ihmiskaupan uhriksi muunlaista työtä, kuten kotityötä, varten, joutuvat kokemaan seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan muotoja. Myös miehet ja lapset, jotka joutuvat ihmiskaupan uhriksi työnteon vuoksi, voivat joutua seksuaalisen tai fyysisen hyväksikäytön kohteeksi. Kaikki ihmiskaupan uhrit joutuvat kärsimään erilaisista sekä fyysisen että psyykkisen pakottamisen muodoista, joilla heidät pakotetaan suorittamaan halventavia tehtäviä vastoin tahtoaan.
Koska ruumiillisen koskemattomuuden loukkaaminen ei riitä erottamaan näitä kahta ihmiskauppaluokkaa toisistaan, erottelu vaikuttaa mielivaltaiselta ja perustuu moraalisiin käsityksiin uhrin tekemästä työstä. Kotityö, maataloustyö ja rakennustyö, olivatpa olosuhteet kuinka riistävät tahansa, mielletään edelleen moraalisesti hyväksyttäviksi työaloiksi, kun taas seksityö ei ole sitä. Tästä seuraa, että seksikauppa sekoitetaan prostituutioon, millä on kielteinen vaikutus niihin, jotka tekevät seksityötä vapaaehtoisesti. Lisäksi suhteeton keskittyminen naispuoliseen seksikauppaan peittää varjoonsa väkivallan ja ihmisoikeusloukkaukset, joita kokevat naisten lisäksi myös miehet ja lapset, jotka joutuvat ihmiskaupan uhriksi muita pakkotyön muotoja varten.
Huolimatta siitä, että työ- ja seksikaupan erottelu ei ole perusteltua, hyvin todellinen seuraus on, että tietyt ihmiskaupan uhrit nähdään enemmän apua ja suojelua ansaitsevina, mikä johtaa yksiulotteisiin poliittisiin reaktioihin.
Ihmisoikeuslähestymistavan omaksuminen
Ihmisoikeuslähestymistapa ihmiskauppaa kohtaan tarkoittaa, että uhrit asetetaan ihmiskaupan vastaisten politiikkojen keskipisteeseen asettamalla etusijalle heidän oikeuksiensa suojelu. Tällaisella lähestymistavalla ei ole enää merkitystä sillä, onko henkilö joutunut ihmiskaupan uhriksi seksityön vai muun pakkotyön vuoksi, koska uhrin oikeuksia suojellaan riippumatta siitä, miksi hän on joutunut ihmiskaupan uhriksi.
Ihmisoikeuslähestymistavan keskeisenä osana on taata yhtäläinen suoja kaikille ihmiskaupan uhreille heidän sukupuolestaan, iästään tai työalastaan riippumatta. Kaikilla uhreilla on oikeus yhdenvertaiseen pääsyyn avustusmekanismeihin, suojeluun ja oikeussuojakeinoihin sekä valinnanvapauteen käyttää näitä palveluja haluamallaan tavalla, jotta heidän toimijuuttaan ei vaaranneta (eli heitä ei velvoiteta todistamaan rikosoikeudenkäynnissä). Tämän vuoksi poliittisissa toimissa on otettava huomioon ihmiskaupan usein sukupuolittunut luonne ja kompensoitava riittävästi kaikenlaista sukupuoleen perustuvaa syrjintää avun ja oikeusavun saannissa. Sen lisäksi, että nämä oikeudet varmistetaan aktiivisesti ihmiskaupan uhreille, myös muut ihmiskaupan vastaiset politiikat, jotka koskevat rikosoikeudellisia syytetoimia ja maahanmuuttoa koskevia säädöksiä, eivät saa vaarantaa ihmisoikeuksia tässä prosessissa.
Menestyskaupan vastaiset kansainväliset suojatoimenpiteet löytyvät ihmiskaupan, erityisesti naisten ja lasten kaupan ehkäisemisestä, torjumisesta ja rankaisemisesta tehdystä pöytäkirjasta. Se laadittiin osana kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaista YK:n yleissopimusta, ei osana ihmisoikeusjärjestelmää. Auttaakseen valtioita panemaan pöytäkirjan täytäntöön ihmisoikeuksien näkökulmasta YK:n ihmisoikeusvaltuutettu on antanut ihmisoikeuksia ja ihmiskauppaa koskevia suuntaviivoja.
Nykyaikaisessa valtiotason politiikassa ihmiskauppaa ei tyypillisesti lähestytä ihmisoikeuskysymyksenä, vaan pikemminkin prostituutioon, rajavalvontaan tai järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvänä kysymyksenä, mikä vaikuttaa haitallisesti ihmiskaupan uhriksi joutuneiden henkilöiden oikeuksiin tekemällä ne toissijaisiksi jonkin muun politiikkatavoitteen kannalta. Yhdysvalloissa ihmiskauppaa koskevissa kansallisissa laeissa keskitytään voimakkaasti ihmiskauppiaiden rikosoikeudelliseen syyttämiseen. Kun ihmiskauppaa käsitellään järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvänä kysymyksenä, ihmiskaupan uhreista tehdään helposti rikostutkinnan välineitä. Heidän oikeuttaan valita, osallistuvatko he ihmiskauppiaidensa syytteeseenpanoon vai eivät, ei oteta huomioon, ja heidän oikeudelliset oikeutensa suojeluun ja oikeussuojakeinoihin jäävät toissijaisiksi. Lisäksi uhrit eivät saisi itse joutua syytteeseen maahanmuuttorikkomuksista tai rikoksista, joihin he ovat syyllistyneet ihmiskauppatilanteensa vuoksi. Esimerkiksi Unkarissa kansalaisjärjestöt ovat raportoineet, että poliisi on pidättänyt joitakin uhreja, jotka ovat kieltäytyneet todistamasta ihmiskauppiaitaan vastaan, sukupuolisiveellisyyttä vastaan tehdyistä rikoksista.
Kun ihmiskauppaa käsitellään maahanmuuttokysymyksenä, kysymys suostumuksen ja pakottamisen välisestä suhteesta on usein avainasemassa määriteltäessä, onko henkilöllä sääntöjenvastainen maahanmuuttaja-asema vai ei. Ihmiskauppatapauksissa on kyse monenlaisesta pakottamisesta. On tehtävä ero ihmiskaupan ja salakuljetuksen välillä, jolloin henkilö suostuu kuljetukseen yleensä maksua vastaan. Keskeinen ero on se, että henkilön suhde salakuljettajaan päättyy yleensä määränpäähän saavuttuaan, kun maksu on maksettu takaisin, kun taas ihmiskaupan uhriksi joutunut henkilö jatkaa ihmiskauppiaan hyväksikäyttöä loputtomiin. Vaikka jotkut ihmiskaupan uhrit ovat ehkä alun perin suostuneet kuljetukseen, he ovat tehneet sen harhaanjohtavissa olosuhteissa tai pakottamisen jälkeen, mikä tekee heidän suostumuksestaan merkityksettömän. Ihmisoikeuslähestymistapa antaa meille mahdollisuuden mennä pakottamisen asteen määrittämistä pidemmälle ja käsitellä uhrin oikeuksia riippumatta siitä, millaisissa olosuhteissa hän joutui ihmiskaupan uhriksi.
Muilla maahanmuuttopolitiikoilla pyritään ennakoivasti ehkäisemään ihmiskauppaa suojelemalla haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä rajoittamalla heidän maahanmuuttomahdollisuuksiaan. Esimerkiksi Sri Lankassa tiettyjä naisia on rajoitettu muuttamasta iän, perheaseman, määränpään ja työalan perusteella. Tällainen politiikka itse asiassa rikkoo naisten oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen ja voi tahattomasti edistää ihmiskauppaa tai salakuljetusta niiden henkilöiden osalta, joilla ei ole laillisia keinoja muuttaa.
Kokonaisvaltainen ihmisoikeuslähestymistapa on ratkaisevan tärkeä edistettäessä ihmiskaupan vastaista politiikkaa, jolla ehkäistään ihmiskauppaa, pelastetaan uhreja, huolehditaan heidän sopeuttamisestaan uudelleen yhteiskuntaan ja asetetaan syytteeseen ihmiskauppiaat. Tällaisen lähestymistavan tavoitteena on kunnioittaa kaikkien ihmiskaupan uhrien ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa samalla kun pyritään ihmiskaupan kitkemiseen.