Viime viikon kolumniin, joka käsitteli kyynisyyden käsittelyä, saamieni vastausten joukossa oli muutama, jotka viittasivat siihen, miten vaikeaa on pitää toivoa yllä toistuvien epäonnistumisten edessä. Miten voi välttää kyynistymistä, kun näyttää siltä, etteivät asiat koskaan onnistu?
Kyynisyyden (yleinen epäluottamuksellinen asenne sekä ihmisiä että prosesseja kohtaan) vastakohtana on idealismi (usko siihen, että on mahdollista elää omien periaatteidensa mukaisesti, että täydellisyys on saavutettavissa). Kun toinen saattaa johtaa siihen, ettei yritä tarpeeksi kovasti, luovuttaa liian helposti ja syyttää järjestelmää ja muita ihmisiä, toinen saattaa sokaista sinut näkemään, miten asiat todellisuudessa ovat.
Jossain näiden kahden välissä on se, mitä kutsumme realismiksi.
Realisti näkee maailman sellaisena kuin se on. Hänellä on kyky sivuuttaa sekä kyynisyys että idealismi ja välttää äärimmäistä pessimismiä tai perusteetonta optimismia. Realistin erottaa kyynikosta se, että realisti käyttää ymmärrystä siitä, miten asiat ovat, nähdäkseen, miten asioita voidaan muuttaa. Ja se, mikä erottaa realistin idealistista, on se, että realisti ei pyri täydellisyyteen vaan parantamiseen – ja pystyy näkemään ihanteiden rajat luopumatta niistä välttämättä.
On tärkeää uskoa ideaalimaailmaan ja pitää kiinni toivosta, että täydellisyys voidaan saavuttaa. Mutta on myös tärkeää esittää kysymyksiä, kuten: Kuinka kaukana olemme tästä ihanteesta? Mitä voimme tehdä etäisyyden kaventamiseksi? Mikä on mahdollista? Mikä on toteutettavissa? Onko kurssi, jolla olemme, oikea, jotta pääsemme sinne? Onko odotuksissamme itsestämme ja tilanteestamme jotain sellaista, jota meidän on muutettava?
Puhuimmepa sitten elämästä, opiskelusta tai työstä, se, mikä saa meidät selviytymään kaikesta jossain määrin menestyksekkäästi ja onnellisesti, on idealismin ja realismin sekoitus. Tarvitaan idealismia, jotta voi herätä joka päivä ja uskoa, että asiat sujuvat hyvin, että vilpittömyydellä ja kovalla työllä pääsee sinne, minne haluaa, että järjestelmät – ja ihmiset – ovat pohjimmiltaan hyviä. Mutta päivän mittaan tarvitaan myös realismia nähdäksesi, missä asiat eivät suju niin kuin pitäisi, ja analysoidaksesi toimintatapojasi tai muuttaaksesi niitä tarvittaessa. Vaikka on hienoa pyrkiä ihanteeseen, on tärkeää tunnustaa, että saatamme olla vielä kaukana siitä ja miksi.
Yksi idealismin ongelmista on se, että se saa meidät olettamaan, että elämme ihanteellisessa järjestelmässä, ja toimimme tuon oletuksen pohjalta. Otetaanpa yksinkertainen tilanne, kuten julkisen liikenteen käyttäminen. Ideaalimaailmassa bussit ja junat kulkisivat täsmälleen ajallaan, eikä mikään estäisi meitä suunnittelemasta päiväämme julkaistun aikataulun mukaan. Todellisuudessa bussit ja junat ovat kuitenkin usein myöhässä, ja myöhästymiset on otettava huomioon suunnitelmissa. Idealistilla ei olisi mitään varasuunnitelmaa, kun taas realisti ottaa huomioon häiriöiden mahdollisuuden ja varautuu siksi myöhästymisiin. Jotkut saattavat sanoa, että idealismin ja typeryyden välillä on hieno raja, varsinkin kun on kyse julkisista järjestelmistä!
Idealisteilla on taipumus olla etsimättä puutteita tai virheitä – itsessään tai muissa tai järjestelmissä. Realisti sen sijaan kykenee pikemminkin näkemään nämä ja suunnittelemaan niiden ympärille – muuttumatta kuitenkaan pessimistiseksi. Realisti ymmärtää, ettei hän voi tehdä mitään järjestelmän puutteille, mutta yrittää hallita tapaa, jolla hän suhtautuu niihin. Erään nuoren lääketieteen opiskelijan äiti kertoi minulle, kuinka hänen poikansa koki lääketieteen opinnot erittäin haastaviksi, koska niissä vaadittiin paljon ulkoa opettelua ja muistamista painotettiin valtavasti. ”Hän on hyvin idealistinen opiskelija, joka uskoo, että opiskelussa on kyse kaiken täydellisestä ymmärtämisestä – ja se ei vain ole mahdollista, kun otetaan huomioon lyhyet lukukaudet ja valtavat annokset.”
Hänen opiskelutoverinsa olivat oppineet hyvin nopeasti, että oli olemassa tekniikka, jonka avulla oli mahdollista valita opiskeltavat annokset – juuri sen verran kuin tarvittiin, jotta pärjäsi hyvin kokeissa. Ponnisteluja suunnattiin pikemminkin tentin hallintaan kuin koko materiaalin hallitsemiseen. Paras tapa on tietysti tehdä jotakin siltä väliltä: lukea ymmärtääkseen, mutta valita huolellisesti niin, että osa-alueista selviää riittävästi tentistä selviytymiseen. Tämän tasapainon löytäminen on kuitenkin taidetta!
Idealismi on hienoa, kun se on pyrkimys ja asenne, mutta on pidettävä huolta siitä, ettei se johda harhakuvitelmiin tai epärealistisiin odotuksiin. On kuitenkin hyvin tärkeää aika ajoin irrottautua ihanteistaan, tarkistaa todellisuus ja tuntea maa jalkojensa alla!
Kirjoittaja opettaa Hyderabadin yliopistossa ja toimittaa Teacher Plus -lehteä. Sähköposti: [email protected]