Ibn al-ʿArabī, kokonaisuudessaan Muḥyī al-Dīn Abū ʿAbd Allāh Muḥammad ibn ʿAlī ibn Muḥammad ibn al-ʿArabī al-Ḥātimī al-Ṭāʾī Ibn al-ʿArabī, kutsutaan myös nimellä Al-Sheikh al-Akbar, (s. 28. heinäkuuta 1165, Murcia, Valencia – kuollut 16. marraskuuta 1240, Damaskos), kuuluisa muslimimystikko ja -filosofi, joka antoi islamilaisen ajattelun esoteeriselle, mystiselle ulottuvuudelle ensimmäisen täysimittaisen filosofisen ilmaisun. Hänen pääteoksensa ovat monumentaaliset Al-Futūḥāt al-Makkiyyah (”Mekkalaiset ilmestykset”) ja Fuṣūṣ al-ḥikam (1229; ”Viisauden kehykset”).
Ibn al-ʿArabī syntyi Kaakkois-Espanjassa miehenä, jolla oli puhdasta arabiverta ja jonka sukujuuret juontavat juurensa Ṭāʾīn maineikkaaseen arabiheimoon. Hän sai varhaiskasvatuksensa Sevillassa, joka oli tuolloin merkittävä islamilaisen kulttuurin ja oppineisuuden keskus. Hän opiskeli siellä 30 vuotta perinteisiä islamilaisia tieteitä; hän opiskeli useiden mystisten mestareiden kanssa, jotka löysivät hänestä nuoren miehen, jolla oli huomattava hengellinen taipumus ja epätavallisen terävä älykkyys. Noina vuosina hän matkusti paljon ja vieraili useissa Espanjan ja Pohjois-Afrikan kaupungeissa etsien suufin (mystisen) polun mestareita, jotka olivat saavuttaneet suurta henkistä edistystä ja siten mainetta.
Yksien näiden matkojen aikana Ibn al-ʿArabī kohtasi dramaattisen kohtaamisen suuren aristoteelilaisen filosofin Ibn Rushdin (Averroës (Averroës; 1126-98)) kanssa Córdoban kaupungissa. Averroës, joka oli pojan isän läheinen ystävä, oli pyytänyt haastattelun järjestämistä, koska hän oli kuullut nuoren, vielä parrattoman pojan erikoisesta luonteesta. Sanotaan, että jo muutaman sanan vaihdon jälkeen pojan mystinen syvyys hurmasi vanhan filosofin niin, että hän kalpeni ja alkoi hämmentyneenä vapista. Islamilaisen filosofian myöhemmän kehityksen valossa tapahtumaa pidetään vertauskuvallisena; vielä vertauskuvallisempi on episodin jatko, jonka mukaan Averroësin kuoltua hänen jäännöksensä palautettiin Córdobaan; hänen jäännöksensä sisältävä arkku lastattiin toiselle puolelle taakkakalustoa, kun taas hänen kirjoittamansa kirjat asetettiin toiselle puolelle sen vastapainoksi. Se oli hyvä mietiskelyn ja muistelun aihe nuorelle Ibn al-ʿArabīlle, joka sanoi: ”Toisella puolella Mestari, toisella hänen kirjansa! Ah, kuinka toivoisinkaan tietäväni, olivatko hänen toiveensa toteutuneet!”
Vuonna 1198 Murciassa ollessaan Ibn al-ʿArabī näki näyn, jossa hän tunsi, että häntä oli käsketty jättämään Espanja ja lähtemään itään. Näin alkoi hänen pyhiinvaelluksensa itään, josta hän ei enää koskaan palannut kotimaahansa. Ensimmäinen merkittävä paikka, jossa hän vieraili tällä matkallaan, oli Mekka (1201), jossa hän ”sai jumalallisen käskyn” aloittaa pääteoksensa Al-Futūḥāt al-Makkiyyah, joka valmistui paljon myöhemmin Damaskoksessa. Se on 560 lukua käsittävä, valtavan kokoinen teos, henkilökohtainen tietosanakirja, joka kattaa kaikki islamin esoteeriset tieteet sellaisina kuin Ibn al-ʿArabī ne ymmärsi ja oli kokenut, sekä arvokasta tietoa hänen omasta sisäisestä elämästään.
Mekassa Ibn al-ʿArabī tutustui myös nuoreen, erittäin kauniiseen tyttöön, joka ikuisen sofian (viisauden) elävänä ruumiillistumana tuli näyttelemään hänen elämässään samanlaista roolia kuin Beatrice näytteli Dantelle. Ibn al-ʿArabī ikuisti tytön muistot rakkausrunojen kokoelmaan (Tarjumān al-ashwāq; ”Toiveiden tulkki”), johon hän itse kirjoitti mystisen kommentaarin. Hänen rohkeat ”panteistiset” ilmaisunsa herättivät muslimien ortodoksien vihan, ja jotkut heistä kielsivät hänen teostensa lukemisen samaan aikaan, kun toiset nostivat hänet profeettojen ja pyhimysten joukkoon.
Mekan jälkeen Ibn al-ʿArabī vieraili Egyptissä (myös vuonna 1201) ja sitten Anatoliassa, jossa hän tapasi Qonyassa Ṣadr al-Dīn al-Qūnawīn, josta tuli hänen tärkein seuraajansa ja seuraajansa idässä. Qonyasta hän jatkoi matkaansa Bagdadiin ja Aleppoon (nykyinen Ḥalab, Syyria). Kun hänen pitkä pyhiinvaelluksensa oli päättynyt Damaskokseen (1223), hänen maineensa oli levinnyt koko islamilaiseen maailmaan. Häntä kunnioitettiin suurimpana hengellisenä mestarina, ja hän vietti loppuelämänsä Damaskoksessa rauhallisessa mietiskelyssä, opettaen ja kirjoittaen. Juuri Damaskoksen aikana syntyi yksi islamin mystisen filosofian tärkeimmistä teoksista, Fuṣūṣ al-ḥikam, vuonna 1229, noin 10 vuotta ennen hänen kuolemaansa. Vain 27 luvusta koostuva kirja on verrattomasti pienempi kuin Al-Futūḥāt al-Makkiyyah, mutta sen merkitystä Ibn al-ʿArabīn mystisen ajattelun ilmaisuna sen kypsimmässä muodossa ei voi korostaa liikaa.